joulun kalenteri: 1. luukku

Hei vain.

Olin jo pidemmän aikaa suunnitellut tekeväni jotain tällaista joulukalenterin tyylistä juttua. Erilaisia variaatioita pyörittelin ajatusmaailmassani, mutta mieleistä ratkaisua en saanut keksittyä. Paitsi tämmöisen, ns. ”24 kovaa”, mitkä ovat olleet, ja ovat yhä, isoja ja tärkeitä asioita minulle. Eipä tarvitse ihmisten tyytyä pelkkään paskan makuiseen suklaaseen tänä jouluna.

Mutta jos jota kuta ei kiinnosta lukea tämmöistä, niin... noh, haista vittu sitten. Ei tätä minun blogia ole pakko lukea (tai tätä joulukalenterin yrittämistä), ja sen myötä alkaa vetämään pinpinraget. En nyt ylipäätään tiedä, kiinnostaako tämä ketään, mutta itse kun pidän kirjoittamisesta, niin miksenpä sitten ryhtynyt tähän. Ainahan se toki on kivaa, jos jollain tasolla pystyn miellyttämään.

Ideanani on siis tuoda aattoon saakka julki asioita, joita arvostan ja jotka ovat jollain tasolla olleet iso asia elämässäni. Tai ovat yhä. Ainakaan Facebookin puolella ei ole tarkoitus alkaa ”spämmimään” tällä päivittäin. Kuitenkin tasaisen tappavasti, jos joku innostunut on unohtanut lukea. Kylmästi päätin sulkea tästä pois kliseiset vaihtoehdot ”kaverit”, ”vanhemmat”, ”sukulaiset” ja muut lässytinläät, sehän olisi ollut aikalailla päivänselvää, mitkä jutut paljastuu viimeisten ”luukkujen” kohdalla.

Aina olen toki innokas ja valmis kuulemaan palautetta. Mutta sen enempää elämää tuhlaamatta, aloitetaanpa:

1. KOVA

JÄÄKIEKKO

Tämä oli aika selvä tapaus, minkä sijoittaisin ensimmäiseksi. Ihan pelkästään siksi, että minkälaisia olennaisia asioita tuon kalenterissa esille.

Jääkiekon voisi pitää kuuluneeni elämääni ”aina”. Se on myös profiloitunut osaksi minua, monet tietävät/tuntevat minut henkilönä ”jaa se maalivahti vai”. Usein myös jääkiekkoon liittyvissä kysymyksissä ja nippelitiedoissa tullaan kysymään minulta.

Aivan pienenä en sitä muistaakseni seurannut ja jopa luistelemista inhosin päiväkoti-ikäisenä liian pienten luistinten takia. Joskus 8-vuotiaana aloin innostumaan lajista, ensin Porin Ässien muodossa, sen jälkeen pelaamisesta isän pesäpalloräpylän kautta. Pihapeleissä pelipaikka ei aina toki ollut maalissa, välillä halusin päästä leikkimään takapihojen Gretzkyäkin.

Varmaksi en osaa sanoa, miksi aikanaan päädyin Ässien mieheksi. Oliko taustalla omat perhetaustat äidin suvun puolelta, vai 90-luvun alun timanttiset ”ässät” tyyliin Kari Takko, Arto Javanainen, Jari Korpisalo ja kumppanit. Siitä innostus lajiin lähti ja innostus huipentui aina kevään arvokisoihin. Itseasiassa ensimmäinen ”tosissaan” seurattu ja fanitettu kausi osui kaudelle 94-95. Ässät ensin keväällä voitti pronssia Lukon kustannuksella, myöhemmin Suomi voitti MM-kultaa päihittäessään Ruotsin. Luulen tuon kevään viimeistään sinetöinneen minut ”lätkäjätkäksi”, vaikka nykyisin tunnenkin suurta inhoa jääkiekon MM-kisoja kohtaan. Tästä kaudesta innostus laajeni NHL:n tasolle ja tästä myös muihin ulkomaan sarjoihin. Enimmäkseen tosin näistä sarjoista seuraan suomalaisten pelaajien edesottamuksia.

Tuon kauden aikana innostuin myös maalivahtina pelaamisesta. Pesäpalloa pelatessa koppaaminen tuntui helpolta ja hauskalta, ehkä se osittain ajoi veskarin tontille. Oma asiansa on toki voinut olla maalivahtien varusteet, mitkä näyttivät hienoilta. Pihapeleissä ja liikuntatunneilla olinkin käytännössä aina maalissa, jos itselläni vain oli tahtoa mennä maaliin. Välillä halusin päästä kenttäpelaajaksi tekemään kuvioita.

Toisin kuin monet voisivat luulla, aloitin kiekon pelaamisen seuratasolla vasta 13 – 14-vuotiaana vuonna 1999. Jo tuolloin yleisesti pidettiin kiekon aloittamisen ”tosissaan” seuratasolla tuon ikäisenä aivan liian myöhäisenä. Tuolloin en käytännössä saanut lainkaan maalivahtiopetusta, enkä saanut sellaista myöhemmässäkään elämänvaiheessanikaan (pl. nyt parhaillaan käynnissä oleva kausi). Kuitenkin 13 vuotta myöhemmin jatkan edelleen lajin parissa Jääkiekkoliiton alaisessa kilpasarjassa (toki taso on vain nk. ”mutasarja”) 3. divarissa ja lukuisissa harrasteporukoissa. Mielestäni innostuksestani lajiin kertoo se, että kesän aikana saatoin yhden viikon aikana olla jäällä 15 kertaa eri vuoroilla.

Jääkiekko on minulle iso asia ja harrastuksen suhteen jonkinlainen henkireikä. Seuraan sitä aktiivisesti laajalti ja innostun usein etsimään täysin hyödytöntä faktatietoa lajiin liittyen. Ja tulee minulle peräti kolme jääkiekkoaiheista lehtijulkaisua kotiini. Lajin parissa olen kokenut monenlaiset tunteet ilosta ja onnellisuudesta aina suruun ja itkuun. Suomen töppäilyt vuoden 2003 kotikisoissa ja tappio Torinon olympialaisten fiinalissa, nekin omalla surullisella tavallaan iso asia. Ja tunteet on mielestäni upea asia tässä lajissa, kuten urheilussa ylipäätään.

Yhtenä toiveenani onkin löytää lajin parista itselleni työpaikka.

1. luukun paikalle oli helppo valita kovaksi asiaksi

Jääkiekko