joulun kalenteri: 24. luukku

Jutta Urpilaisen sanoin ”aivan aluksi haluaisin kiittää kaikkia”. Viimeiset reilut kolme viikkoa on olleet melkoisia. On työtehtävät muuttuneet, olen noussut III.-divarin maalivahtipörssin kärkeen (for real), mutta ennen kaikkea olen tehnyt tätä kalenteria.

Kun vuorokausi vaihtui joulukuun ensimmäiseen päivään, arvoin vielä joitakin minuutteja. ”Onko tämä sittenkin typerää? Onko tässä mitään järkeä? Lukeeko tätä kukaan?”. Pöytälaatikkoon olin raapustanut ennakkoon muutaman ”luukun”, joten luultavasti senkin takia annoin sitten mennä ja päätin julkaista tämän.

Vastaanotto on ollut positiivista ja se on kieltämättä ylittänyt omatkin odotukset lukijoiden suhteen. Päivästä riippuen lukijoita on tilastojen mukaan ollut jotain 35 – 200 väliltä. Ikävästi nuo tilastot ei tunnu näyttävän yli viikon takaisia lukijoita, mm. yllättäväksi hitiksi noussut 3. luukku keräsi jotain 170 lukijaa aluksi, kun nyt se näyttää jotain 15 tuntumassa. Mutta haitanneeko tuo.

Lukijamäärän lisäksi myös kommentit ovat olleet kiittäväisiä. Vaikka Facebookin, itse blogin taikka Aapelin kautta ei ole tullut järisyttävää määrää kommentteja, on niitä yllättävän paljon tullut kasvotusten ”oikeassa maailmassa”. Ja vaikka tämä on harrastus ”vain minulle itselleni”, niin kiitokset tästä. Kommentteja on kuitenkin aina kiva kuulla, oli se sitten hyvää tai paskaa. Joten iso kiitos siitä!

Mutta nyt itse jouluaattoon. Muistatteko, kun sanoin ensimmäisessä luukussa jättäväni kliseiset vaihtoehdot ”kaverit” ja ”sukulaiset” pois?

MINÄ VALEHTELIN!

24. KOVA

Luna

Siitä voidaan toki aina väitellä, voiko lemmikkiä pitää perheenjäsenenä tai kaverina. Minun mielestäni voi. Ja kuuluu.

Luna on meidän perheen pian 11 vuotta täyttävä vanha herra. Musta, laiska ja itsepäinen kissa. Lihavakin. Mutta se on meidän perheenjäsen.

Kymmenen vuotta sitten isosiskoni oli päättänyt hommata kissan. Oli jo joskus angstaavana teininä päättänyt niin. Helmikuussa 2002 hän kävikin tuttavansa luota hakemassa Lunan. Nimenomaan Luna oli valikoitunut pentupesueesta siksi, että oli ainoana pentuna uskaltautunut sängyn alta tulla tutustumaan vieraaseen ihmiseen. Täysin musta kissa sitten lähti siskoni luokse asustelemaan.

Joidenkin viikkojen päästä kissa tulikin kotiin näytille. Arka, mutta utelias, kämmenen kokoinen karvapallo tutki uutta ympäristöä, mutta ei uskaltautunut meidän muiden luokse kunnolla. Ajan mittaan Luna alkoi tunnistamaan/tuntemaan meidät muutkin ja päästi lähelleen. Silittää kissa ei kuitenkaan antanut perkeleelläkään. Lopulta kun kotimme oli tullut täysin tutuksi ympäristöksi, oli kissalla tapana heti kantohäkistä pääsytään juosta keittiöön katsomaan, onko ruokaa tarjolla.

Kissa vs. joulukinkku

Useimmiten nuo siskon ja kissan vierailuviikonloput oli itselleni sellaisia, etten muuta aktiviteettia lätkäpelien lisäksi suunnitellut. Akvaariokaloja (ja sukulaisten/tuttavien hoidossa olleita koiria) lukuunottamatta meillä ei koskaan ollut lemmikkiä äidin allergiasta johtuen, joten valtavana eläinten ystävänä halusin temmeltää kissan kanssa. Sitä en nyt muista, miten ja miksi äidin allergia on ajan myötä helpottunut.

Tuli sitten lakkiaiskesäni 2004. Siskoni oli päättänyt kissan tuoda juhannushoitoon. Lopulta koko kesän mittaiseen hoitoon. Ja nyt se kissa on viettänyt juhannusta putkeen vanhempieni luona kahdeksan (8) vuotta. Lunasta tuli tuolloin ”virallisesti” perheemme jäsen.

Kyseinen juhannus on hyvin jäänyt mieleen, pikemminkin juhannuksen jälkeinen sunnuntai. Olin ensimmäistä kertaa Raumalla RMJ -juhannusfestivaaleilla. Kotiin tullessani aavistuksen krapulaisena yksi ystävä oli odottamassa. Ison osan juhannuksesta yksin kotona viettänyt kissa tuli innoissaan vastaan. Aiemmin itsepäinen ja silitystä inhoava kissa kaipasi seuraa ja läheisyyttä, antoi silittää ja tuli vierelle sohvalle istumaan. Ehkä tuolloin krapulatunnekuohuissani mielsin kissan ”pikkuveljekseni”, josta tulisin aina pitämään huolta parhaimpani mukaan.

Samaisena kesänä, mistä alkoi kissan kahdeksanvuotinen juhannus, Lunaa totuteltiin neljän seinän sisältä ulkomaailman elämään. Kissalle koitti uusi uljas maailma, mikä ehkä pelottikin. Edelleenkään kissa ei juurikaan poistu porukoiden talosta 30 metrin säteellä kauemmas. Ja kun Luna joutui ensimmäisiin tappeluihin naapuruston kissan/kissojen kanssa, pelotti ulkomaailma taas enemmän. Muutaman kerran kävin kissan kanssa ulkona niin, että kävelin takapihan hiekkakasalle Lunan kanssa, että se pääsisi turvassa hoitamaan tarpeensa. Kunnes Luna uskalsi yksikseen seikkailla taas pihalla.

Juttutuokio naapurin ötökän kanssa

Tammikuussa 2005 menin armeijaan. Viikonloppuisin lomille tullessani ovella oli odottamassa musta ötökkä. Kerta toisensa jälkeen. Jos porukat oli jossain muualla käymässä, oli kissa aina vastassa. Välillä innoissaan, välillä taas nukkuessaan avasi silmänsä todetakseen ”jaa, tuo”. Ollessani Rova-leirin ja virka-apupäivystyksen takia n. kuukauden kiinni intissä, oli ilo päästä lomille näkemään kotona taas ovella vastassa olevaa ja innoissaan maukuvaa kissaa.

Intin jälkeen asuin vuoden kotona, ennen kuin lähdin Raumalle opiskelemaan. Opiskeluviikkojen päättyessä sitä tuli paitsi kiekkoharrastuksen puolesta, niin myös kissan takia kotiin. Varmaan tuolloin taisin ottaa tavakseni leikkiä kissan kanssa aina, kun se on sillä tuulella. Kotona asuessa sitä ei ehkä aina kissan kanssa leikkinyt, vaikka se olisi sillä tuulella ollut, olin mielestäni ”kiireinen”. Onneksi opein jättämään tuon ”kiirellisyyden” pois, mikä käytännössä käsitti vain tv:n katsomisen ja netissä surffailun. Kyllä parhaan kaverin kanssa kuuluu leikkiä aina, kun siihen on mahdollisuus. Tänä päivänäkään ei ole tavaton näky kesäisin porukoiden pihalla, että olen kissan kanssa leikkimässä. Heittelemällä sille palloa tai vastaavaa.

Jos Luna osaisi puhua, se pystyisi kertomaan minusta kaiken oleellisen. Monet kerrat olen tunteitani purkanut juttelemalla kissalle. Nykyisinkin juttelen kissalle, jos se on lähimaastossa kuuntelemassa. Jos ei salaisuuksia, niin miehekästä ”small talkia” ainakin. Kerran kissa puraisi minua nilkkaan, kun avauduin rikki menneestä parisuhteesta. Aivan kuin käskeäkseen minua ryhdistäytymään.

Monet kerrat on tullut myös itkettyä kissan takia. Joskus on ollut pissatauti (kissalla siis), minkä takia sitä varmasti sattui paljon. Luna maukui pitkin yötä, kunnes aamusti se pystyttiin viemään eläinlääkäriin. Kyseisenä yönä istuin säkkituolilla kissaa silittäen ja sitä rauhoittaen. Aina välillä itse torkahtaen, mutta muuten koko yön hereillä ollen. Tai sitten tämän vuoden juhannusviikon maanantaina, kun kissan selästä oli jokin rakkula/rasvapatti/tms auennut. Mitään sen vakavampaa ei onneksi ollut sattunut, mutta haavan takia kissaa tuli pitää silmällä tulehdusvaaran vuoksi. Lääkärikäynnin jälkeenkin kissa oli nukutuksen jäljiltä lääkehuuruissa, ettei pystynyt kovia kissanraksuja syömään. Kyseisenä päivänä istuin työpäivän jälkeen kissan kanssa kaksistaan ja syötin sille pieniä kinkun paloja, joita se pystyi syömään pöhnässä. Kissa alkoi päivien edetessä voimaan jo paremmin, mutta haava edelleen huoletti. Mikäli äiti ei olisi kissalle löytänyt juhannukseksi vahtia, olisin varmaan itse jäänyt kotiin pitämään ”veljestäni” huolta.

Luna on se suurin syy, miksi olen takaisin Euraan muuttaessani käynyt vanhempieni luona miltei päivittäin. Ja käyn yhä, työpäivän päätteeksi katsomaan miten kissa voi ja kertomaan, mitä itselleni kuuluu. Tai iltavuoroviikolla pitämään kissalle seuraa ennen lähtöä töihin.

Lunan kanssa olen monet mukavat hetket viettänyt. Milloin on epäilty kissan seksuaalista suuntautumista sen pöllittyä siskon meikkisienen, milloin on tv:n takaa löytynyt joukko saalistettuja kärpäsiä, milloin on kissa yllätetty keittiön pöydältä juomassa maitolasistani. Tai miten on saanut seurata kissan toivotonta yritystä lintuja pyydystääkseen.

Kalenteria suunnitellesani aaton luukku oli alusta saakka selviö. Kun muissa luukuissa aiheet, mielipiteet ja sijoitukset muuttuivat, tämän paikka ei ollut missään vaiheessa uhattuna. Luna täyttää helmikuussa jo 11 vuotta, mikä on elukan iässä jo paljon. Mutta mitä on kissan uteliaisuuteen, innokkuuten ja terhakkuuteen katsominen, uskoisin meillä olevan vielä monta vuotta yhdessä käytävänä. Olkootkin, että se toisinaan on tavattoman laiska ja itsepäinen. Ja pyylevä. Mutta halutessaan ja sille päälle sattuessaan myös nopea ja ketterä. Minulle aina rakas lemmikki.

24. luukun paras kaveri ja veli

Luna

Joulun kalenterin luukut lopullisessa järjestyksessä:

1. Jääkiekko
2. Internet
3. NHL 97
4. Konjakki
5. HoVe / Public House
6. Suomi
7. TV
8. Nintendo
9. Turmion Kätilöt
10. Terminator
11. Facebook
12. Tony Halme
13. Jippii Minigolf
14. MoonTV
15. PlayStation
16. Metal Gear Solid
17. Säkyläläinen jääkiekkoilu
18. South Park
19. Kalmari
20. Wrestling
21. West Hockey
22. Olympialaiset / penkkiurheilu
23. Porin Ässät
24. Luna

Kiitos vielä kerran kaikille lukijoille. Palautteet toivon mukaan innostavat kirjoittamaan jatkossakin useammin kuin joka puoles vuosi, vaikka sitten sen angstitekstin Ylen uudistuneesta logosta.

Hyvää ja rauhaisaa joulua kaikille.