15. KOVA
PlayStation
Tämän masiinan takia sai aikanaan harmaa laatikko väistyä. Tai
näiden masiinoiden, ensinhän omistin ”originaalin”
PlayStationin, jonka myöhemmin myin PlayStation 2:n tieltä pois. PS
2 on edelleen hallussani ja sen rinnalle on tullut myös PlayStation
3. Ja näiden lisäksi kun olisin vielä haalimassa Nintendoa, ei meinaa
televisiotkaan riittää. Ja tila asunnosta.
Tarkoituksenani on kirjoittaa kaikista näistä omistamistani
laitteista, yhteen isoon perheenhän ne kuuluvat. Uusin laitos PS 3
on ollut vähiten käytössä. Ei pelkästään siksi, että olen
omistanut sen vain 1,5 vuotta, vaan koska pelaamiseni on vähentynyt
selkeästi viime vuosina. Nytkin kirjoittelen tätä sen sijaan, että
kapula kädessä mätkisin ”Tekkeniä”.
PlayStation oli minulle askel uuteen ja hienompaan peliteollisuuteen.
Olin kyllä PC:llä pelaillut aiemmin mainittua NHL 97:ää, mutta
koska elettiin PC -aikakauden murrosta, ei uusimpia pelejä pystynyt
enää viikon vanhalla tietokoneella pelaamaan. Ja tämä on tosi,
aina olisi saanut olla kellottamassa konettaa massiivisemmaksi tai
suosiolla ostaa uusi kone. Pelaamisen helppo ratkaisu olikin ostaa
pelikonsoli, vaikkakin joissain peleissä mm. grafiikka hävisi PC:n
vastaaville aika reippaasti. Mutta vittuakos sillä, ei se ero
mielestäni NIIN iso ollut. Halvemmaksi se tuli, kuin kuukausittainen
uuden PC:n hankkiminen.
”Pleikkarille”
omistin myös aikanaan suunnilleen 30 tai 40 peliä. Näihin aikoihin
”piraatit” tulivat näkyvämmin koko kansan tietoisuuteen ja myös
pelikonsoleille niitä oli saatavilla. Siinä määrin nostan hattua
itselleni, että kaikki omistamani pelit olivat aitoja. 75% ostin
käytettynä, mutta kuitenkin. Nopealla silmäyksellä omistan yhä
PS 1:lle pelejä 12 kappaletta, mahdollisesti vielä enemmänkin. Ne kun
onneksi toimivat myös PS 2:lla, ei ole ollut täten tarvetta myydä parhaimpia
pelejään pois.
Ensimmäinen hankkimani peli ”pleikkarille” oli ”Resident Evil
2”; kauhupeli, mikä on poikinut mm. lukuisia Milla Jovovichin
tähdittämiä elokuvia. Peli oli sen verran pelottava 12-vuotiaalle
Antille, että pelin pelikerrat ovat sormissa laskettavissa. Ja se
pelattiin aikanaan läpi kaverin luona, yksin en tuohon peliin
mielelläni koskenut. 15 vuotta traumojen jälkeen olen kasvanut ns.
”äijäksi” ja kiinnostus kauhupeleihin on tullut. Yhtäkään en
tosin ole vielä hommannut, mutta kunhan tässä joskus sitten
uskaltaisi...
Omistin pelejä melkeinpä laidasta laitaan. Eniten tunteja tuli
kulutettua urheiluaiheisten ja wrestling -pelien, ”Tekkenien” ja
”Metal Gear Solidin” parissa. Aika pian huomasin autopelien
puuduttavan minua. Gran Turismon kolmen (3) tunnin maratonajot olivat
toki omalaatuinen ja hienot kokemuksensa aikanaan, mutta Formulat ja
”Ridge (Forrester) Racerit” kävivät tylsäksi parin ajokerran
jälkeen. En tiedä miksi, en vain taida olla autoihminen millään
tasolla. Myös Final Fantasy -pelisarjan olen sivuuttanut kokonaan.
Itseäni ei vain jaksa kiinnostaa nämä ”liian isot” pelit
isoine maailmoineen, olkoot pelikokemus ja tarinat olleet miten
uskomattomia tahansa. ”Metal Gear Solid” on kuitenkin itselleni
peleistä se rakkain, jonka olen pelannut valehtelematta 30 kertaa
läpi. Luultavasti vielä enemmänkin. Verrattuna Nintendon
aikakauteeni ”Pleikkarin” pelit olivat toki kehittyneet, mutta
edelleen pystyin pelaamaan pelejä päivässä läpi. Muutamaan
otteeseen minut jopa herätettiin kesken yöunien, jotta kertoisin
miten pelin X tietty kohta pystyttäisiin ohittamaan.
PS 2 otti seuraavan askeleen peliurallani. Grafiikat oli taas tason
hienompia ja pelitkin toivat aavistuksen lisää syvyyttä ja kokoa,
sekä pelikokemusta. Eroa ei voi kuitenkaan sanoa olleen mitenkään
järisyttävästi pelattavuuteen. Vaikka PS 2 tulikin talouteen,
jatkoin yhä PS 1 -pelien pelaamista. Ajan myötä olen tosiaan niitä myynyt
tyhmänä pois. Tuskin moniakaan niistä pelaisin, mutta luultavasti
vain haluan omistaa materiaa paljon. Ja ei sitä tiedä, koska sitä
olisi tullut mieli kokeilla ”Syphoon Filteriä” tai ”Abe's
Oddysseytä”.
Trendi jatkui melko samana, urheilu ja wrestling kiinnostivat
peleistä eniten. Kuin myös ”Tekkenit” ja uudemmat versiot
”Metal Gear Solidista”, sekä uutuutena tullut ”Grand Theft
Auton” pelisarja. Joskin "MGS 3" on yhä pelaamatta läpi, hommasin
pelin joskus 2006 itselleni opiskelujeni aloittamisen aikoihin. Ja
näihin aikoihin oma kiinnostus pelaamisen lähti pieneen alamäkeen.
Pelejä omistan yhä n. 20 kappaletta PS 2:lle ja pois olen myynyt
”vain” absoluuttisesti huonoimmat pelit ja NHL:stä
vanhentuneimmat versiot.
Niin PS1, kuin myös PS 2, oli kuitenkin ystävä. Koneen kanssa
vietin monet viikonloput, kun Euran kaupunki ei tarjonnut meininkiä
ja kotibileitä. Ehkä hassulta nykyään tuntuukin, että olin
saattanut istua ruudun edessä pelaamassa saman ajan, kun kaverit
olivat menneet baariin ja tulleet kotiinsa sammumaan. Itse jatkoin
pelaamista aamukuuteen saakka. Ja sunnuntaisin ihmeteltiin, miten
sitä aina nukkuu puolen päivän tietämille ja väsyttää
edelleen.
Voisi ehkä ajatella, että pelien kautta ”pakenin” todellisuutta
elämällä elämää pelien kautta. Voihan toki niinkin olla. Osasin
kyllä tiedostaa videopelien pelaamisesta ja urheilusta tulevan
pelaamisen riemun. Olin aina valmis lähtemään pihalle potkimaan
palloa tai viikonlopun rientoihin, jos sellaista vain oli tarjolla.
Vaikka pelaaminen lähinnä onkin ajantappamista, uskon sen olleen ja
olevan yhä helppo ja kelpo tapa hankkia kokemuksia ja tuntemuksia.
Siitä pidän elokuvien katsomisessakin, että niistä saa
tuntemuksia. Huonoissa leffoissa/peleissä toki tulee aina niitä
vittuuntuneisuuden fiiliksiä, mutta ne ”elämää suuremmat pelit”
nostavat fiiliksen näidenkin yli. Ja se fiilis, kun jonkin pelin
loppuvastusta (ei Niinisalon varuskunnan vaatevaraston
”loppuvastukseksi” kutsuttua tätiä) on hakannut pienen
ikuisuuden ja sen viimein voittaa. Luultavasti sen tunteen hakeminen
on ollut se, miksi lapsuudessani ja nuoruudessani uhrasin peleille
kaiken sen ajan. Ja haluaisin yhä.
PS 3 tarttui mukaan hetken mielijohteesta. Opiskelut oli ohi ja kun
rahatöissä oltiin, Huuto.netistä katsoin halvalla myynnissä
ollutta pelikonetta ja mietein: ”miksei”. Hävettävän vähän
sillä on tullut pelailtua, mutta aina mielessä pyörii se ajatus
”joskus vielä, joskus vielä”. Onhan sillä yksi NHL-peli tullut
pyöräytettyä ympäri, mutta nuoruuden peliaddikti halajaisi
antaumuksella pelaamaan ”oikeaa” peliä, mikä ei olisi urheilua
tai wrestlingiä.
Mahtaisiko ”Metal Gear Solidista” olla uudempia versioita
tarjolla...
15. luukun viikonloppujen ystävä
PlayStation
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti