Olympialaiset / penkkiurheilu
Meinasin ensin sijoittaa nämä kahteen eri luukkuun. Mutta se vasta
olisi ollut hyvin hupsu temppu.
Pidän urheilusta. Harrastan sitä jääkiekon lisäksi paljon, aina
eri mahdollisuuksien mukaan. Kuntosali, lenkkeily, pyöräily jne.
Harmittavasti joitakin joukkue/mailapelejä ei pysty harrastamaan, ei
löydy pelikumppania sulkapalloon tai tennikseen. Tai geokätköilyyn.
Meinasin urheilemisenkin valita tähän, mutta se olisi kuitenkin
painottunut pääasiassa kiekkoiluun. Ja mitä sitä olisi
kirjoittanut salilla käymisestä ja kuntopyörän polkemisesta,
liikunnasta tulevan hyvän fiiliksen lisäksi?
Penkkiurheilu on kuitenkin minulle elämäntapa. Seuraan urheilua
melko monipuolisesti, mitä nyt muiden suosimat jalkapallo ja snooker
eivät niinkään kuulu kohderyhmääni. Sen sijaan (jääkiekon
lisäksi) pidän tavattomasti yleisurheilusta ja talvilajeista.
Erityisesti suomalaisten ottamuksista näissä lajeissa, kesäisin
SM-Liigan vastike minulle onkin yleisurheilun Eliittikisasarja.
Ei niinkään montaa vuotta sitten sunnuntait olin pyhittänyt
penkkiurheilulle. Tv tarjosi talviaikaan hiihtoa ja mäkihyppyä,
kesäisin yleisurheilua ja formuloita. Vielä kun mennään ajassa
enemmän taaksepäin, talvikaudella pystyi seuraamaan SM-Liigaakin.
Ikävästi lajit piilotetaan enenevissä määrin maksukanavien
taakse piiloon. Vieläpä niin saatanan typerästi, että ne
pirskotaan eri kanavapaketeille. Luultavasti maailmani romahtaisi,
jos Eliittikisasarja ja Suomen Cupin hiihdotkin vielä riistetään.
Olympialaiset eivät vielä onneksi ole maksullisten kanavien takana,
eivätkä toivottavasti sinne koskaan joudukaan. Olympialaiset
kuitenkin ovat minulle SE juttu.
Omassa arvomaailmassani nostan juuri nämä olympialaiset maailman
tärkeimmäksi turhuudeksi musiikin ja Johanna Tukiaisen edelle.
Kisat kuitenkin käydään vain neljän vuoden välein (käytännössä
kahden), jolloin niissä kisoissa jonkin saavuttaminen on iso ja
massiivinen asia. Isompi, kuin joka perkeleen kevät käytävät
jääkiekon MM-kisat.
Olympialaisissa kilpaillaan tärkeimmissä urheilulajeissa ja
kisoissa lajikirjo on tavattoman laaja. Vaikka miten yrittäisi,
kaikkia lajeja ei pysty seuraamaan realistisesti suorana samaan
aikaan. Oikeasti. Vancouverin talvikisojen aikaan 2010 otin osittain
omaa vapaa-aikaa koulusta seuratakseni kisoja, tänä kesänä
Lontoon olympialaisten kisoja katsoin lähes 24/7, aina kun töistä
pääsin. Silti se on mahdotonta, lajeja kuitenkin tulee
parhaimmillaan 15 samaan aikaan.
Penkkiurheillessani olympialaisia pääpaino lajien seuraamisessa
painottuu suomalaisten suorituksiin. Ja jos olympialaisia ei lasketa,
seuraan urheilussa ylipäätään suomalaissuorituksia.
Olympialaisten ansiosta viime kesänä tuli seurattua innolla Ville
Långin otteita sulkapallossa, taekwondoa Suvi Mikkosen ansiosta
(huima 4. sija kisoissa) ja uutta suosikkiurheilumuotoani,
purjehdusta. Talvilajeissa curling teki vaikutuksen Salt Laken ja
Torinon kisoissa ja kova paikka olikin Suomen karsiutuminen kokonaan
pois Vancouverin Olympialaisista.
Olympialaiset on suoneet penkkiurheilun suhteen hienoimpia fiiliksiä
ikinä. Kyllä, enemmän kuin kiekon MM-kullat. Torinon 2006 kisoissa
jääkiekkomaajoukkueen maaginen eteneminen finaaliin saakka ja
ilmiöksi noussut Markku Uusipaavalniemi curling -joukkueineen
hopealle. Naganosta 1998 Mika Myllylän kultamitali, Jani Soinisen
kultahyppy, freestyle -mitalit, Ville Räikkösen yllätysmitali
ampumahiihdosta ja tietenkin tässäkin jääkiekkojoukkueen pronssi
kaikkia odotuksia vastaan muiden maiden all-stars -joukkueita
vastaan. Tai sitten kahden olympiamitalien päivät; Pekingissä 2008
kaksi ampumamitalia Henri Häkkisen ja Satu Mäkelä-Nummelan
toimesta sekä Sydneyn 2000 kisojen Arsi Harjun ja Thomas Johanssonin
& Jyrki Järven kultamitalit. Puhumattakaan Samppa Lajusen
dominoinnista Salt Lake Cityn 2002 kisojen kolmesta kultamitalista.
Ja niin edelleen.
Toki, pettymyksiäkin on penkkiurheilu-urani aikana tullut.
Päällimäisenä mielessä Ateenan olympiakisat 2004, kun lähes
jokainen urheilija floppasi tai Vancouverin talvikisat, joista piti
reippaasti yli 10 mitalia tulla. Vieläkin näen painajaisia
Vancouverin luistelukisasta, missä räppäävä uskovainen
pikaluistelija tipahtaa kahden horjahduksen takia ensimmäiseltä
sijalta viidenneksi. Tuskin koskaan olen niin paljon manannut ja
kiroillut n. klo 5 aamuyöstä. Ja kyse on kuitenkin urheilusta.
Mutta kai se penkkiurheilu, ja olympialaiset, on elämää suurempi
elämäntapa. Kuten aiemminkin on tainnut tulla selväksi, teen
mieleisiä asioita saavuttaakseni jonkin euforisen fiiliksen. Ja niin
se on tämäkin. Elämällä tunteella mukana urheilussa. Erityisesti
suomalaisessa urheilussa, vaikka menestystä ei tule järisyttävästi
mitalien suhteen. Mutta aina voi riemuita saman kansalaisuuden
omaavan ennätyssuorituksesta, vaikka se olisi vasta 22. sija
olympialaisissa. Vielä hienommalta se riemuitseminen tietysti
tuntuu, jos yllätyssuorituksen myötä tuleekin se mitali.
Viime kesänäkin olin varta vasten käynyt anomassa kesälomani
olympialaisten ajaksi. Mahdollisuus uusiin työtehtäviin kuitenkin
rikkoi tämän toivomukseni. Työ kuitenkin oli päivätyötä ja
koska olympialaiset käytiin aikavyöhykkeellemme suotuisaan aikaan,
pääsin kisoja seuraamaan lähestulkoon täysipainotteisesti. Mitä
nyt aamupäivän kisojen vuoksi jouduin työn ohella päivittelemään
Ylen teksti-tv:n sivua puolen minuutin välein ja radiosta keskityin
kuuntelemaan suomalaisten suoritukset.
Loppuelämäni missiona tuleekin olla lomailemassa juuri
olympialaisten aikaan, niin kesäkisoissa kuin talviolympialaadeissa.
Ultimaattisena toiveena olisi tietenkin päästä seuraamaan itse
kisoja paikan päältä. Tällöin tosin ei onnistuisi viime kesäinen
kisastudioni...
 |
| Ultimaattinen kisastudio olympialaisten aikana |
Olympialaiset / penkkiurheilu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti