Mietin
pitkän aikaa, kehtaanko julkaista tällaista tekstiä. Onko se
noloa, mitä muut ajattelee, luullaanko minua henkisesti epävakaaksi
henkilöksi. No, lopulta ajattelin tyypillisesti "vittuakos
sillä sitten". Ei minusta tunnu moni noin muutenkaan pitävän.
|
||
Keväällä
suunnilleen kaikki romahti mun elämässä. Ahdisti, masensi ja olin
yksinäinen, vaikka ulospäin tuskin annoin sellaista kuvaa missään
vaiheessa. Liki kaikki kesäsuunnitelmatkin meni uusiksi. Niihin lähtökohtiin nähden tästä kesästä tuli
loppupeleissä hyvä ja esimerkiksi festareita kertyi huomattavasti
enemmän, kuin osasin odottaa. Näin vanhoja tuttuja (sattumaltakin)
vuosien takaa ja tutustuin uusiin ihmisiin. Pidin, ja pidän yhä,
jokaista kesän ihmiskontaktia tärkeänä henkisen jaksamiseni
kannalta. Kiitos siitä.
Olen
todennäköisesti myös juoksenut kesän aikana enemmän kilometrejä
kuin koko elämäni aikana aiemmin yhteensä. Juoksemisesta ehkä
tuli aluksi pakokeino päästä pois yksinäisyyden ja romahtamisen
tunteesta. Nyt siitä on tainnut tullut jo pakkomielle ja sen avulla
olen asettanut itselleni nyt uusia tavoitteita ja päämääriä.
Huomenna
palataan lomalta töihin kevennetyllä työviikolla (koska
olympialaiset ja haluan seurata niitä 24/7) ja parin viikon
päästä vielä takaisin lomailemaan, ennen (toivottavasti)
vaiherikasta syksyä. Kyllä kai tämä tästä.
Jutilan
sanoin: "Mennään eteenpäin".
Jutila
tosin ei ole tainnut juosta kilometrejä hetkeen eteenpäin.