No moikka.
Kirjoittaminen on edelleen sujunut
säännöllisen epäkäytännöllisen säännöllisesti. Toisinaan
tuntuu, että kirjoittaminen tulee jäämään entistä enemmän
taka-alalle. Miksi? No siksi, että on elämään tullut muutakin
puuhastelemista (= 8-bittinen Nintendo). Yrittäkää elää sen
kanssa, minäkin yritän.
Mutta joulukalenteristani ajattelin
pitää kiinni. Siitä samasta ideasta, minkä viime vuonnakin tein.
Pettymykseksi voin jo nyt sanoa, että tällä kertaa ei ylletä
mitenkään viime vuoden tasolle. Aika hankala on ylipäätään
pyrkiä sen tasolle, sen verran paljon se sai kiitosta. Mutta hei,
yritetään nyt kuitenkin jotain! (alla linkit viime vuoden
kalenteriin)
ja viimeinen, 24. http://kalm4ri.blogspot.fi/2012/12/joulun-kalenteri-24-luukku.html
Elokuvat on minulle ollut isohko juttu.
Elokuvista ajattelin tällä kertaa kalenterinkin tehdä. Elokuvathan
on pop.
Mitään perinteistä ”tässä on
vittu mun kuumimmat suosikkileffat” -systeemiä en ajatellut. En.
Ideanani onkin tuoda esiin elokuvia, jotka MIELESTÄNI ovat jossain
määrin piilossa valtaväestöltä. Elokuvia, mitkä ei ole ehkä
maailman parhaimpia, mutta katsomisen arvoisia. Niitä, joita tykkään
kutsua ”underdogeiksi”.
Tosiaan, esittelemäni leffat eivät
välttämättä ole täyden kympin pätkiä. Ne eivät tietenkään
ole myös kaikkien mieleen, omaanhan lapsenmielisen ja lapsekkaan
fantasiamaailman. Joidenkin mielestä moni niistä on suoraan
sanottuna paskoja. Mutta minä pidän niistä. Ja siksi tuonkin juuri
ne esiin.
Listallani oli 44 elokuvaa, joista
lähdin karsimaan kalenteriin oikeuttavat 24 sijoitusta. Yritän
muistaa julkaista myös nämä hukkuneet 20 elokuvaa, kun koko paska
on joulukuun lopulla ohi.
Arvostelut eivät tule olemaan pitkiä.
Arvostelut eivät tule olemaan syväluotaavia. Enkä niistä edes
pyri hakemaan, selittämään ja itkemään metaforia. Se on
tekotaiteellista paskaa.
No, kai nyt sitten taas aloitetaan.
(P.S. En ole nähnyt kaikkia maailman
elokuvia)
No kas kummaa, Brasiliassakin tehdään
elokuvia. Ja on osattu tehdä vielä sellainen, mikä oli bootlegien
ansiosta hittimenestys kolme (3) kuukautta ennen elokuvan varsinaista
ilmestymistä. Mitä helvettiä?
”Eliittijoukot” kertoo tarinan,
yllättäen, eliittijoukosta. BOPE -ryhmä taistelee huumeiden
vastaista kartellia vastaan Rion faveloissa (= slummeissa), kun
korruptoituneet poliisivoimat eivät tee asialle mitään.
Tarinankerronta painottuu pääasiassa BOPE -ryhmän kapteenin
Nascimenton elämään siviilipuolella ja toki myös itse työssä.
Mukana rämpii myös Nascimenton koulutusryhmän kautta BOPEen
pyrkivä Matias, joka opiskelun ohella haluaa pyrkiä
kunnianhimoisiin ja vaarallisiin hommiin.
 |
| Nascimento ja epäsärmä vässykkä |
Mutta itse elokuvasta. Se on raaka.
Sinänsä voisi ajatella tolkuttoman teurastuksen selittyvän leffan
tuotavalla ”värikynällä” Stallonen ja Iso-Aatun kultaisten
elokuvien tyyliin. Jännänä poikkeuksena onkin, että elokuva
perustuu tositapahtumiin. Ja se kieltämättä saa lievästi
paskomaan housuun, millaiseen maahan annettiin hupilupa järjestää
olympialaisten kaltaiset iltamat.
”Full Metal Jacketin” tyyliin
elokuvassa on myös uusien sotilaiden alokasleiri BOPE -ryhmään.
Koska työ on erikoisyksikössä on... haastavaa, on sitä
koulutuskin. Ja se poikkeaakin lievästi kotimaamme ”lipas, lepo,
lipas” -piirileikeistä. Mutta ei paljoa.
Historian aikana on suollettu
monenlaisia poliisisankarielokuvia, mutta ”Eliittijoukot” on
todellisen pohjansa ja raakuudensa puolesta näistä parhaimpia. Ehkä
paraskin. Eikä minua tämän myötä juurikaan innosta lähteä
reilaamaan Etelä-Amerikan seuduille.
Sinänsä erikoista, että elokuvan
jatko-osa sai paremmat arvostelut kuin tämä. Mielipiteitä
mielipiteitä, mutta tämä on silti näistä kahdesta se vahvempi.
IMDb arvostaa: 8,0
Kalmari arvostaa: 8
Hiphei, nyt on ensimmäinen luukku
avattu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti