keskiviikko 12. joulukuuta 2012

joulun kalenteri: 12. luukku

12. KOVA



Tony Halme



No tätä te ette varmaan osanneet odottaa. Edesmennyt ”Viikinki” levätköön rauhassa.

Halmeesta on monella varmasti mielipiteensä, ja ne on pääasiassa negatiivisia. Minullakin on, mutta Tony Halme edustaa myös kohdallani termiä ”idoli”. Jääkiekkoilussa eräänlaisena esikuvanani on/oli Kari Takko ja Saku Koivu, Halme edustaa sitä muuta elämää.

Miksi?

Jos vertaat omia saavutuksiasi Tony Halmeen saavutuksiin, jäät 100% varmuudella toiseksi. Oletko itse:
  • Näytellyt Hollywood -elokuvassa?
  • Ollut nyrkkeilyn Suomen mestari?
  • Paininut WWE:ssä?
  • Otellut UFC:ssä?
  • Toiminut kansanedustajana?
  • Julkaissut platinaa myyneen levyn?
  • Kirjoittanut best-seller -kirjaa?
Tai onko sinusta julkaistu lelufiguuria?

Niinpä.



Myönnän sen, että fanitukseni Halmeen sai ison kimmokkeen, kun pääsin perille hänen wrestling -taustastaan. Sen kautta sain hänet ujutettua mukaan myös opinnäytetyöhöni. Toisaalta, oli Halme jo 1990-luvun alussa ”Gladiaattoreiden” aikaan se ”kova äijä”. Sitä en jaksa ja pysty muistamaan, bongasinko Tony Halmeen ensin ”Gladiaattoreista”, vai Eurosportin tiistai-illan wrestling -koosteista.

Kyllä Tony Halme teki myös vääriä asioita elämässään. Eduskunta-debyyttinsä jälkeen 2003 alkoi suhteellisen tappavan tasainen alamäki, mikä kesti hänen poismenoonsa saakka. Oli alkoholin, huumeiden ja lääkkeiden väärinkäyttöä. Liikenteessä töhelöintiä ja laittomia aseita. Iltalööpit paistattelivat näillä asioilla, erityisesti kun Halme oli edustanut huumeiden vastaisissa mainoksissa ja tapahtumissa. ”Pysykää muksut poissa huumeista” tai vastaavaa Halme peräänkuulutti.

Varmaksi en koskaan voi sanoa Halmeen henkilökohtaisia tuntemuksia ja ajatuksia, enkä myöskään voi vakuuttaa 100% varmaksi hänen kertomiaan asioita elämänkerrassaan. Haluan kuitenkin uskoa siihen, että Halme tiesi olevansa monille pienille miehenaluille iso ”stara”. Vaikka herra itse käyttikin aineita, yritti hän pitää ne piilossa ja showpainin tyyliin pitää yllä ”hahmoaan” lapsille/nuorille: huumeista vapaana oleva ”äijä”. Sen sijaan media päätti repiä tilaisuuden tullen lööpit esiin ja rikkoa illuusio. Kyllä, Halme teki väärin, mutta hänellä taisi kuitenkin olla jalo ajatus olemalla esikuva.



Tony Halme on kuitenkin ollut minulle ”se” sankaritarina. Vaikeista kotioloista ja rikkinäisestä perheestä herra päätti tehdä itsestään jotain. Monille olisi riittänyt ”amerikkalainen unelma” perheestä, omasta kodista, työpaikasta ja koirasta, mutta Tony lisäsi panoksia ja lähti tuntemattomaan Amerikkaan. Aikana, milloin ei internetistä luntattu tietoja esiin ennen matkaa.

Halme "Die Hard 3:ssa"


Henkivartijan hommista pieneksi mediapersoonaksi Jenkkilän tv-/ elokuvamaailmaan. Pelkästään painiessaan WWE:ssä on Halme mielestäni hankkinut suomalaisittain enemmän medianäkyvyyttä/tunnettuutta kuin Vera Jordanova ”Hostel II:ssa” tai Irina Björklund siinä George Clooneyn leffassa. Tosin, Halme ehkä muistetaan WWE:n kautta paremmin paininimellä Ludvig Borga, kuin oikealla nimellään. Amerikan (ja Japanin painivisiitin) jälkeen takaisin Suomeen, teetti itsestään ”äijän” ja kävi napsimassa nyrkkeilymestaruuksia, kultalevyjä ja kirjoitti pari kirjaa. Suomessakin hän esiintyi elokuvissa ja lukuisissa tv-ohjelmissa. Halme oli tehnyt itsestään nimen, jonka kaikki varmasti tiesivät.

Halmeen wrestlin -ottelu WWE-ajoilta. Huomaa hyvinkin tuttu Halmeen "tunnari"


Tiedä sitten, mikä lopulta ajoi Halmeen itse päättämään päivänsä. Oliko wrestling- ja nyrkkeilyuran tuomat kivut ja kipulääkekierteet jo niin isot, ettei hän enää kestänyt. Oliko aineiden käyttö tullut viimeiseen pisteeseen? Ken tietää.

Aina sanotaan, että omaa idoliaan ei saisi tavata, ettei idolistaan luotu illuusio rikkoudu ja näin ollen joudu pettymään. Ehkä sinällään olikin hyvä, etten koskaan päässyt tapaamaan Tony Halmetta. Vaikka kaikki hänen rikkeensä ja tekonsa olivatkin tiedossani.

Tony Halmeen ansiosta halusin itsekin olla jotain suurta. Sitä en ole vielä ja aikataulustakin olen pahasti jäljessä. Mutta hänen esimerkillään opein ottamaan itseäni niskasta ja potkimaan itseäni eteenpäin. Ilman tätä esimerkkiä saattaisin olla vaarallisen ylipainoinen pullamössö, joka ei pystyisi poistumaan kotoaan.

Minun puolestani saatte kantaa jatkossakin Tony Halmeesta negatiivista mielikuvaa.

Minun silmissäni hän tulee aina olemaan idolini.



Tony Christian Halme, 6.1.1963 – 8.1.2010



12. luukun ainoa oikea idoli


Tony Halme

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti