tiistai 1. toukokuuta 2012

15 - 17


Aina vain sitä laiskistuu tämän suhteen. Voinee ollakin, että jää kuukauden tiivistelmäksi viikoittaisen raportoinnin sijaan. Ja niin todennäköisesti tulee käymäänkin.

Jos oikein osaan lukion matematiikkaa, näiden viikkojen aikana saldoksi kertyi 25. Uusina, siis juuri teatterilevityksessä olleet, elokuvina tuli nähtyä ”Nälkäpeli” ja ”American Pie: Luokkakokous”. Molemmat katsomisen arvoisia. Saattaa myös vaikuttaa laiskuudelta, mutta viikon (viikkojen) paskan ja flopin jakaa sama elokuva. Koska se yksinkertaisesti on niin paska. No, aloitetaanpa.

Viikkojen paska ja floppi: Che – Kapinallinen (2008)
Ei perkele. Ja minä kun aikanaan odotin tämän kaksiosaisen ”Chen” näkemistä. Kyllä nyt hävettää.
Jos ensimmäinen osa oli jollain tasolla katsottavissa, tämä ei sitä ainakaan ole. Kauhulla mietin sitä, kun nämä ”mestariteokset” on esitetty yhteen putkeen kidutettavalle yleisölle. Hyi hitto.
Minun piti oikin Googlettaa ja katsoa, miksi tätä leffaa ylipäätään pidetään edes kelvollisena. Niin, itsehän katson elokuvia enemmän ”taviksen” silmin kuin itseään täynnä olevan wannabe -hifistelijän, joka syö sipulijäätelö oreganolla. Itse en ainakaan pirullakaan saa tylsästä leffasta irti sitä, että ”Ooh, onpas kauniita maisemia Etelä-Amerikan maastoissa”. Jos haluan niitä maisemia katsoa, niin vittu sentään, Googletan vaikka ne kuvat sitten. Enkä tuhlaa elämästäni paria tuntia katsomalla paskaa elokuvaa todeten samalla: ”Kas, onpas kaunis maisema. Tämä elokuva on sittenkin hyvä”.
Niin, tämä osa kertoo Chen matkasta ”uudessa” maassa, missä hänellä on samat kunnianhimoiset tavoitteet kuin Kuubassa oli aikanaan. Eipä se sitten ollutkaan samanlaista Tuhkimo -tarinan riemukulkua. Että näin. Kerrotaan siinä toki taisteluhengen kariutumisesta ja blaa blaa.
Minun mielipide: Kaikki ne pässit hipsterit ja muut idiootit, jotka kulkevat Chen paita päällä kaupungilla ja kylillä ”wuu, vapaus lehmille!” -maailmankuvallaan kerättäisiin yhteiseen karsinaan ja tämä ”taideteos” molempine osineen esitettäisiin näille. Varmasti muuttuisi heidänkin käsityksensä vapahtajasta ja sankari-Chestä ja paidat katoaisi katukuvasta. Tai jos paidat liikkuisi yhä katukuvassa, tulisi heille lahjoittaa myös Stalinin paidat käytettäviksi. Samat ajatusmaailmat ja toimenpiteet molemmilla herroilla oli.
Del Toro näyttelee kelvollisesti, mutta ei se mitään pelasta. Ei Selännekään tekisi Mongolian jääkiekkojoukkueesta hyvää, jos hän liittyisi sinne pelaamaan.
IMDb arvostaa: 6.9

Oma arvio: 3


Viikkojen ”underdog”: Gamer (2009)
PERKELE!
Joku sankari varmasti vetää herneet nenään, kun haukun Chetä ja ylistän ”Gameriä”, mutta PERKELE! Kasarin toimintaleffat on tulleet takaisin!
Jokseenkin yliampuva ja hävettävän koominen juoni, mutta kyllä se iskee tällaiseen kasaritoimintaleffojen faniin. Näitä ehdottomasti lisää maailmalle.
Gerard Butler hiihtää spartalaisen voimin myös videopelien maailmassa. Vankilaan tuomitut taparikolliset (ja työttömät näyttelijät) istutetaan tehokkaan teknologian avulla videopeleihin hahmoiksi. ”Pelihahmo” voi ansaita itselleen vapauden voittamalla/selviytymällä 30 kertaa CS:n kaltaisessa killing spreessä, mutta videopelimogulilla on aikomuksena estää asia.
Voiko parempaa juonta enää ollakaan? No, ehkä ”Hobo With a Shotgun” vie vielä voiton. Mukaan juoneen astuvat vielä hakkerit, Dexter -sarjasta paremmin tunnetun Michael C. Hallin esittämä kiero videopelimogulin toiminnat sekä Gerard Butleria pelissä ohjaava nulikka Simon Silverton. Vilahtaa leffassa myös sellaisia tunnettuja nimiä kuin John Leguizamo ja Terry Crews pelihahmoina.
En ollut ennen kuullut tästä elokuvasta mitään, syynä on luultavasti ollut yleisön heikohko arvostus elokuvaa kohtaan. Mutta helvetti, jos joku nykypäivän toiminta saa samanlaisen pikkupojan innostuneisuuden kuin ”Die Hardit” ja ”Terminaattorit”, ei se elokuva voi olla paska. Olkoot ”ammattimaiset” kriitikot mitä mieltä tahansa.
IMDb arvostaa: 5.7

Oma arvio: 8


Viikkojen paras: Nälkäpeli (2012)
Jos itse treffit eivät onnistuneet, niin ainakin leffa oli hyvä. Kyllä, olin treffeillä katsomassa tämän.
Kieltämättä ennakkoluulot elokuvasta oli ”halpa kopio 'Battle Royalista'”. Noo, ehkä se elokuva vähän sitä olikin. Tai ei halpa, mutta yhteneväisyyttä leffoissa on. Ja paljon.
On parempi, että kopioin juonen Wikipediasta: ”Luonnonkatastrofit, kuivuus, myrskyt, tulipalot ja tulvat nielivät suurimman osan Pohjois-Amerikasta. Loput hävitti jäljelle jääneestä ruuasta käyty sota. Raunioista syntyi Panem, kolmetoistavyöhykkeinen maa. Sen kansalaiset nousivat kapinaan hallitsijoitaan vastaan, mutta hävisivät taistelun, ja kolmastoista vyöhyke tuhottiin lopullisesti. Rangaistukseksi kehitettiin Nälkäpeli.”
Toisin kuin ”Battle Royalissa”, näistä kahdestatoista vyöhykkeestä valitaan säännöllisesti tyttö ja poika (huom! Tyttö ja poika, ei mies ja nainen) taistelemaan luonnonomaiselle areenalle kuolemaan saakka. ”Royalissahan” satunnaisesti valittiin koululuokka tappamaan toisiaan pitääkseen Japanin nuorison pelossa. ”Nälkäpeli” ei mässäile verisellä splatterilla ”BR”:n tyyliin, vaikka tappaminen onkin elokuvan oleellinen osa. Ehkä enemmänkin pureudutaan ihmistunteisiin ja nuorison (no, nuoren naispäähenkilön) kasvukipuihin. Heh, kipuihin. Nuorisorakkautta, ”sisar”rakkautta jne jne. ”Nälkäpeliä” voisi väittääkin nuorisoelokuvaksi, mikä kritisoi nykypäivän ”Big Brothereita”, ”Selviytyjiä” ja muita tosi-tv -ohjelmia.
Kuten odottaa saattaa, leffan näyttelijäkaarti on nuorta. Totta kai vanhempiakin näyttelijöitä on mukana ja nimekkäitä sellaisia Donald Sutherlandin ja Woody Harrelsonin johdolla. Jopa Lenny Kravitz jätti kitaran pimputtelun ja näyttelee stylistinä.
Eli joo, yhteneväisyyksiä ”Battle Royaliin” on ja ainakin omaa katselunautintoa hieman häiritsi alitajuinen vertailu näiden kahden välillä. Ehkä siksi en leffalle annakaan täyttä kymppiä. Kieltämättä loppu jäi myös odottamaan parempaa, sillä se tuntui olevan ennalta-arvattavissa.
IMDb arvostaa: 7.6

Oma arvio: 9