”Uutiset kuolemastani ovat liioiteltuja.” -Mark Twain
Tuskin kukaan nyt uskoi minusta liikkuvan vastaavia huhuja. Blogini suhteen edellä mainittu kuolematon lause on melkoisen pätevä. Milloin olen unohtanut kirjoittaa jonkun hyvän idean, milloin taas ei ole aika riittänyt. Päällisin puolin syynä on melkeinpä pelkästään ollut ideoiden puute, en jostain syystä tykkää harrastaa kirjoituksia, jotka saan tiivistettyä Facebookin tilapäivitykseen. Miksi sitä repimään kahden lauseen virkettä väkisin ~ 10 lauseen mukaelmaksi. Toisaalta, jaksaako kukaan lukeakaan näitä, itseni iloksi näitä tykkään kuitenkin häseltää.
Mutta joo.
Tipaton tammikuu, tammikuun tipaton. Itse en ole koskaan harrastanut tipattoman viettämistä. Tajusin kuitenkin viettäneeni tipattoman (noh, kännittömän, konjakki on Jumalten nektaria) tammikuun. Viimeksi avasin korkin uutena vuotena, vaikka ei silloinkaan ollut tarkoitus. Jos tuota lipsahdusta ei laskettaisi, olisin kuta kuinkin kuusi (6) viikkoa viettänyt tipatta. Ja ensi viikkokin toki vielä.
Ja miksi tästä pitäisi sitten boostata egoa? Satuin tuossa taannoin törmäämään ihmisten ihmetyksiin elämäntyylistäni. ”Mitä vittua, sulla on viikonloppu vapaata etkä ryyppää?” ”Häh, olis loppiaisen takia vapaata etkä vedä kännejä?” ”Täh, huomenna on iltavuoro, etkä lähde radalle?”
Niin. Olisihan sitä aina voinut.
Silloin joskus kun tahdon riipaista kännit, odotan viettäväni hyvän tai huvittavan, mutta ennen kaikkea ainutlaatuisen illan. Tai päivät. Uskonkin monien tietävän, että minun kanssani lähtiessä esim. laivalle tai festareille (huom. GooM odottaa viikon päästä) tykkään vetää illan tai päivät tappiin saakka. Jos tarpeen on, niin vaikka nukkumattakin. Meno noudattaa sitä luokkaa, että heikommat tippuu vauhdista ja heikot sortuu elon tiellä. Silloin eletään hetkessä ja nautitaan elämästä. Haetaan ainutlaatuisia elämänkokemuksia, joita voi hyvin mielin muistella 40 vuoden päästä hengityslaitteessa. Siksi pyrinkin välttämään juomista katatoniseen tilaan. On muuten vitun siistä silloin 40 vuoden päästä muistella, kuinka aloitin illan klo 18, menetin muistin pari tuntia myöhemmin ja sitten sammuin. Onhan se vain yksi ilta muiden mukana. Kuitenkin.
Olen ehkä jollain tapaa lyhyeni ajanjaksoni aikana päätynyt olemaan ”hunningolla”, jolloin kännit oli pakko vetää. Syytä siihen ei tarvinnut olla, riitti vain seuraavana päivänä häämöttävä vapaapäivä tai vaikkapa opiskeluista siunaantuva joustamisen mahdollisuus. Ja juuri tämä sai minut miettimään elämän arvoasteikkoa uudelleen. Liian monta kertaa tuli vietettyä iltoja, jolloin lähdettiin aloittelemaan vasta iltayhdeksän jälkeen, tunnin – parin päästä lähdettiinkin jo baariin, joista 90% poistui ekan vartin jälkeen. ”Ei täällä ole mitään, mää menen nukkumaan”. Oliko siinä sitten taas järkeä satsata rahat juomiin ja sisäänpääsyyn baariin, että pääsi parin tunnin ajan vetämään ”no joo” -fiiliksellä? Oliko siinä sitten järkeä hakea seuraavaksi aamuksi ”ei-niin-hyvä” olo? Ehkä joistakin, mutta minusta ei. Toki, näkeehän siellä niitä tuttuja, mutta onko se kiinnostus kuitenkaan maximissaan, kun rinnakkaisluokallasi ollut Aatu-Amis seuraa sinua koko illan selittämässä, kuinka ”kahen litran oohoocee turbokolmosenkautta nelosenpuhaltimella sierra jättää sen”. Ja muistaa muistuttaa tämän faktan kolmen minuutin välein.
Tiedostaessani nuo hetket tajusin, että voin viettää huomattavasti mukavempaa aikaa ilman alkoholia. Olkoonkin, että vietän esimerkiksi nyt taas yksin lauantai-illan hikikomerossani, naputtelemassa ”kyrpämummomaista” tekstiä, sivusilmällä suomalaista ”laatukomediaa” Putousta seuraten. Mutta tästä minä pidän. Pidän siitä ajatuksesta, että voin ottaa rauhassa etäisyyttä känniääliöihin ja pian katsoa jonkun mieleiseni elokuvan, tai alkaa hakkaamaan Pleikkaria aamuneljään saakka (niin, uskon kuitenkin nukahtavani puolen yön tienoilla). Tai mitä ikinä sitten keksinkään. Olen nautiskelija, ja haluan nauttia elämän tarjoamista pienistä iloista. Ei ole tarvetta soittaa puhelinta läpi ja etsiä raivolla jotakuta, joka jaksaisi lähteä vetämään pään täyteen Osmantupaan. Koska on viikonloppu ja on ”pakko” päästä vetämään nuppi jumiin. Jos vain flunssakuume antaisi mahdollisuuden, niin kävisin aamusti verestämässä inttimuistoja tekemällä hiihtolenkin. Jäänee kuitenkin myöhemmäksi ajankohdaksi toteutettavaksi.
Kyllä minä edelleen lähden laivalle tai festareille. Tai vaikka sitten sinne Osmantupaan. Kunhan joku osaa vain pyytää lähtemään mukaan ja tarjota mukavan illan. Eikä sillä ole väliä, onko mukana yksi, neljä vai 27 henkilöä. Itse en vain halua lähteä ryyppäämään pelkästään siksi, että on viikonlopun suoma ”pakko”.
Ihmisten mielipiteet ja arvomaailmat ovat erilaisia, mutta tämä on minun.
Ja minun mielipiteeni on aina oikea.
