en keksinyt kesästä mitään sanottavaa.

Mietin pitkän aikaa, kehtaanko julkaista tällaista tekstiä. Onko se noloa, mitä muut ajattelee, luullaanko minua henkisesti epävakaaksi henkilöksi. No, lopulta ajattelin tyypillisesti "vittuakos sillä sitten". Ei minusta tunnu moni noin muutenkaan pitävän.

Festareita kertyi kesällä loppupeleissä yllättävän paljon.

Keväällä suunnilleen kaikki romahti mun elämässä. Ahdisti, masensi ja olin yksinäinen, vaikka ulospäin tuskin annoin sellaista kuvaa missään vaiheessa. Liki kaikki kesäsuunnitelmatkin meni uusiksi. Niihin lähtökohtiin nähden tästä kesästä tuli loppupeleissä hyvä ja esimerkiksi festareita kertyi huomattavasti enemmän, kuin osasin odottaa. Näin vanhoja tuttuja (sattumaltakin) vuosien takaa ja tutustuin uusiin ihmisiin. Pidin, ja pidän yhä, jokaista kesän ihmiskontaktia tärkeänä henkisen jaksamiseni kannalta. Kiitos siitä.

Olen todennäköisesti myös juoksenut kesän aikana enemmän kilometrejä kuin koko elämäni aikana aiemmin yhteensä. Juoksemisesta ehkä tuli aluksi pakokeino päästä pois yksinäisyyden ja romahtamisen tunteesta. Nyt siitä on tainnut tullut jo pakkomielle ja sen avulla olen asettanut itselleni nyt uusia tavoitteita ja päämääriä.

Huomenna palataan lomalta töihin kevennetyllä työviikolla (koska olympialaiset ja haluan seurata niitä 24/7) ja parin viikon päästä vielä takaisin lomailemaan, ennen (toivottavasti) vaiherikasta syksyä. Kyllä kai tämä tästä.

Jutilan sanoin: "Mennään eteenpäin". 

Jutila tosin ei ole tainnut juosta kilometrejä hetkeen eteenpäin.