lauantai 30. maaliskuuta 2013

jee nussittiin.

”Nussiminen” on aika hauska sana, ainakin minun mielestäni. Aikanaan tuli tirskahdettua entisen rakkaan tyttöystävän kommentille: ”Sun tekis mieli nyt nussia lujaa vai?” Jostain syystä se huvitti minua.

Olettaisin sen olevan myös huvittavaa toimintaa. Varmaksi en tiedä.

”Nussimisellahan” on kaksi (2) eri merkitystä. Urbaanin sanakirjan mukaan nykyään kolme (3).

Tuossa äsken saunassa tutkiessani itseäni aloin miettimään ”nussimista”. Siis sanan ”nussimisen” eri käyttötarkoituksia. Ehkä semisti myös sitä itseään.

”Nussia” tarkoittaa seksin harrastamista. Panemista. Penetroitumista. Peiton heiluttamista. Yhdyntää.

Mutta se tarkoittaa myös varastamista. Ennen tietokoneita jokaisen meidän nykynuoren hupina oli etsiä sanakirjasta hauskoja sanoja. Sen verran siveellinen oli yksi sanakirja, jossa ”nussimisen” kerrottiin olevan varastamista. ”Nussia jonkun takin”. Hihitytti se mielikuva takista.

Urbaani sanakirjan mukaan nykyään myös kolmas termi on syntynyt. Kun ”nussitaan”, sytytetään oma tupakka toisen tupakan avulla. ”Nussin sulta vähän tulta”. Hihityttää mielikuva tulen ”nussimisesta”.

Mutta mitenkäs se kuuluisa ”pilkun nussiminen”? Miten se tulisi käsittää? Kuka tai mikä on pilkku?

”Pilkku” oli aikanaan ~ 15 - 20 vuotta sitten tuttavan koiran nimi. Mielikuva ”pilkun nussimisesta” tuolloin oli semisti rikolliselta vaikuttavaa toimintaa.

Toisaalta ”pilkun nussiminen” voisi olla varastamista. Jonkun Aatu-Amiksen tai isämmaantoivon kirjoittama yhdys sana virheinen lause on niin pisin vittua (heh, vittu), että siitä on ”nussittu” pilkku pois.

”Nussitaanko” tänään yökerhoissa pilkkua, kun saadaan tunti lisää ryypiskelyaikaa? Saako sieltä myös ”nussittua” tupakkaan tulta? Pääseekö yökerhossa ylipäätään "nussimaan"?




Joskus ihmisellä on liikaa aikaa miettiä ”nussimista”. Saunassa tai sängyllä Anttilan -alusvaatekuvaston kanssa.