torstai 13. marraskuuta 2014

tänään on syntymäpäiväni.

Viittauksia alkoholiin poistetaan katukuvasta, deittisivustoilta, jopa baarien nimistä. Koffin hevosia ei saa olla, munataksi on saatanasta, tuoreita yrittäjiä potkitaan päähän (mutta yrittämiseen kyllä kannustetaan) ja viski on kirosana, jonka sanomalla paha henki tulee ja vie Manalaan. Nyt sitten "lörtsykin" on ilmeisesti nimenä perseestä, että sitä ei saisi myydä sillä nimellä. Ja joku/jotkut pässit keksivät näitä aivopieruja. Ja saavat kaiken lisäksi palkkaa siitä. Aivan kuin täällä ei olisi tärkeämpiä ja oikeampia asioita hoidettavana. Sen sijaan tällaisiin tuhlataan aikaa, rahaa ja energiaa.

Risto Ulmala oli aikanaan suomalaisen kestävyysjuoksun kärkinimi. Legendan mukaan Ulmala sai aikanaan ”faniltaan” kotiin lähetettynä laatikollisen paskaa. Syynä fanin mielestä heikko juoksu arvokisoissa. (kyseessä on saattanut olla myös Peteliuksen parodioima Tommy Ekblom, varmaa tietoa ei ole)

Miten nämä liittyvät toisiinsa? Noh, jos samanlainen mielivaltainen päätäntä ylempien tasojen piireissä jatkuu, mielestäni meidän olisi kohtuullista ottaa se oma laatikko ja tehdä ”ristoulmalat”.


Se olisi oikein mainio synttärilahja se.