tonnin haaste, pvä 12: keksi tähän jotain saamatonta.

Mitäs, aika laiskaa ja saamatonta. Siinä päivä hyvin pitkälti tiivistettynä.

Tai no, onhan sitä jotain saanut aikaiseksi. Fillarilla tuli postissa käytyä ja myös kuntosalilla, siellä yrittäen karistaa ne viimeiset juhannushiet pois. Siinä ne pyöräilyt.

Ja vaikka taas kirjoitan ja fillaroin samalla, tuntuu tämä olevan ylivoimaisesti paskin päivä pyöräilyn suhteen. Toki, olisi sitä voinut jättää saleilut väliin, mutta kun kyseisen paikan käyttöoikeudesta on maksanut elokuulle saakka sekä juhannusläskiäkin on hyvä saada pois, niin ehkä se oli sittenkin kelvollinen ratkaisu. Ehkä. Joka tapauksessa ei ole ollut haasteen suhteen huikea päivä.

Noooo... Tulihan sitä lätkätreeneissäkin vedettyä reilu 1,5 tunnin setti. Ja voi helvetti, joko se krapula puskee yhä, rauta-arvot taas tippunut nolliin tai tempo oli niin kovaa, mutta jalat hapotti vartin jälkeen ja loppuvuoro tuntui olevan titaanien taistelua sielussani. Viimeksi olen tainnut hikoilla näin pahasti lätkän parissa viime syksynä Luvialla pelatussa III. -divarin ottelussa, jossa uskallan väittää torjuneeni 60 – 70 kertaa. Varmasti enemmänkin. Mutta kun LuKi-82:n mulkvistit eivät osaa laskennan jaloa taitoa kuin tulostaulun suhteen, jäi ottelun torjunnat laskematta. Ts. ottelun torjuntaprosenteiksi jäi maaginen 0 %, niin minulle kuin Luvian veskarille. Liiton sivuilla torjuntaprosenttini romahti todella rumaksi ja siitä kärsin myös Eliteprospects.com sivuston tilastoissakin nyt. Kiitti hei vitusti Luvia, muistan teitä taas joulukortilla.

Pelitilanteissa aina mukana, juurikin se Luvian peli. Kuva (c) Heidi Torsti

Se siitä. Kuntoilusta siis. Päivä on tullut enimmäkseen stressattua kamojen ja romppeiden kanssa, joita olen raahamassa lähes viikon mittaiselle Helsingin vierailulle. Hassua sinänsä, jotenkin arsenaalia tuntuu olevan yhtä paljon (vähemmänkin?) kuin juhannuksen viettoon lähtiessä, mutta silti jouduin raahaamaan porukoilta isomman tavarankuljetusvälineen (jotkut saattanee kutsua sitä matkalaukuksikin). Pakkaamisen jalo taito taidettiin juhannuksena juoda aivolohkosta pois.

Niin, ehkä se tästä sitten. Tälle viikolle asetettu 500 kilometrin tavoite tosin jäi, mutta yli puolet siitä on koossa. Jos ensi viikolla sitten urakoidaan enemmän, kun ”Ruisrock” on kestoltaan vain yhden viikonlopun mittainen. Tai... kyllähän sitä jatketaan maanantain puolelle ja tiistaina olisi luvassa jo seuraava reissu. Ei perkele, mihin se loma loppupeleissä oikein katoaa?

Biisiä? Toki, huomisesta alkaen tulee tavattua monta maailmanluokan artistia. Kuitenkin eniten iskee juuri nyt "Huoratronin" biisi "$$ Troopers". Ja vaikka tämä sankari tulee myös "Ruississa" nähtyä (ja olisi myös perjantaina "Tuskan" jatkoklubillakin nähtävissä), odotan lauantain keikkaa ns. "se" kovana. Ja onhan tuo videokin kova.

Hyvää alkavaa ”Rock the Beachia” minulle!

tonnin haaste, pvä 11: juhannussimaa, roikkumisyli.

No hei vain. Kuten arvata saattaa, neljän (4) päivän juhannus on vienyt hieman mehuja herrasta.

No, oikeastaan Raumalla grillailujen merkeissä vietetyn illan jälkeinen olo tuntui jatkuneen pidempään, kun nyt on sellainen ”ihan jees” -fiilis. Toki, koko viime yön heräilin vähän väliä nähdessäni painajaisia, samalla kun uin hiessäni. Ja toki, aamuinen pyörälenkki + kuntosali -yhdistelmä sai myös aikaan uimaan hiessä.

Silloin aikanaan haaveilin ja maalailin, että tämän viikon aikana olisin saanut puolet täyteen, ts. 500 kilometriä. No jaa... 250 kilometriä tullee tänään vielä täyteen tämän kirjoittamisen aikana, mutta jopa 300 kilometriä tältä viikolta jää haaveeksi. Miksi? No koska neljän (4) päivän juhannusfestari ei ehkä sittenkään ole tarpeeksi, vaan vääntäydyn ylihuomenna Helsinkiin "Rock the Beachin" ajaksi muuttumaan maalaiskissasta kaupunkilaiskissaksi (Pekka Töpöhäntä, anyone?). Ko. festari on onnistuttu vääntämään hienosti kolmelle (3) päivälle neljän (4) päivän sisään (ke, pe & la). Eli oletettavasti palailen sunnuntaina takaisin Euran kaupunkiin, jolloin pystyn toivottavasti taas hyppäämään pyörän selkään. Eilen en siihen pystynyt, mutta onneksi viime keskiviikkona aamusti heitin nopean lenkkisetin ennen juhannusta. Pakko yrittää kiriä jostain.

Juhannuksesta... No, aika jumissa se meni. Juhannusfestarointi on kuitenkin tullut itselle tavaksi viettää juhannus, josta pidän ja nautin. Leirintäelämää, välillä livahtaen alueelle kuuntelemaan bändejä ja herrasmiesmäisellä tasolla pahennusta aiheuttaen. Tänä vuonna bändejä olisi voinut enemmänkin käydä katsomassa, mutta mielestäni tärkeimmät ja omat suosikkini tuli nähtyä. Mikäli keskiviikkona alkanut nestemäinen ruokavalio ei olisi festarien lopussa pistänyt mahaa sekaisin, olisi varmaan tullut useampakin keikka nähtyä. Tosin, kyllä meidän omassa leirinnässäkin viihtyi sen verran hyvin ”beer pongia” pelatessa, että oli sitä kynnystäkin lähteä keikkoja katsomaan. Tosin, tulihan sitä ”omien” bändien lisäksi leiriin siirtyessä/ruokakojulle matkattaessa hieman tsekkailtua muita bändejä, esimerkiksi J. Karjalaista tuli hetken seurattua ihan mielenkiinnosta.

Torstain seteiksi jäi ”Disco Ensemblen” ja ”Eläkeläisten” keikka. Varmaksi en sano, vähän oli tullut ilolientä maistettua enkä varmaksi muista, kävinkö muitakin bändejä kuuntelemassa. Mikä sinänsä olisi ollutkin turhaa, jos muistikuvia ei ole. ”Eläkeläisten” veto oli jälleen huikea ja varmasti juhannuksen iloisemmista ja hyväntuulisimmista keikoista. Orastava festarirakkaus sai kyseisen keikan aikana jäädä, kun ”humppamato” piti taas kokea (järjenjuoksu, missä pelaa?). Kuten aina, ”Eläkeläisten” keikall on pakko lähteä "humppamadon" mukaan.

"Voisit pikkuhiljaa jo polttaa ton puvun"

Perjantaina tuli koettua ne ”kovimmat” tai festarikansan yleisesti odotetuimmat keikat; ”Scooterin” ja ”Apulannan” live-vedot. ”Scooter” tuli koettua ensimmäistä kertaa, ja onhan tämä ”ysäri” -legenda huikea, mikä pistää tamppaamaan armottomasti. Vaikkakin ”Fire” ja ”Ti Sento” oli pudotettu keikkalistalta, miksi, sitä en tiedä. ”Apulanta” oli odotetusti porukka, mikä sai yleisön innostumaan. Vaikkakin uutta (julkaisematonta?) biisiä soitettaessa yleisö oli hiljaa kuin pappi paskalla. Keikalta takaisin leirintään riekkumaan aamukuuteen saakka, kuten joka hemmetin yö tuli tehtyä. Voisi olla näillä reissuilla fiksua yrittää jossain välissä nukkuakin.

Lauvantai. ”Lovex” aloitteli settiään heti ”aamulla”, jota piti mennä katsomaan. Kyllä, olin kyseistä keikkaa katsomassa ja kyllä, pidän monista heidän biiseistään. Ei liene yllätys ”Spotifyn” soittolistaani seuranneille. Noh, taisi nyt ne viimeisetkin katu-uskottavuuden rippeet kuolla, mitä oletin itselläni vielä olevan jäljellä. Hävettävän vähän keikkaa oli porukkaa katsomassa (~ 50 – 100 hlöä), eikä varsinaiseen bilefiilikseen päässyt, mitä lähdin hakemaan. Iso hattu kuitenkin herroille, kun vetivät asenteella keikan alusta loppuun.

”Mokoma” olikin itselle se ainoa raskaampi keikka koko festeillä (eihän siellä olisi ollutkaan ”Viikatteen” ja ”Kotipaskan” lisäksi muita ”heviksi” luokiteltavia), ja kyseiselle genrelle omistautuneena ”pitti” oli se, mitä eniten jäinkin odottamaan ennen keikkaa. Ja voi veljet. Voi veljet. Ensinnäkin keikan alkaessa ja pitin alkaessa pyörimään, järjestysmiehet juoksivat ottamaan porukka kaula/niskaperseotteella kiinni ”pitin” sammuttamiseksi. Onneksi toiminnalle omistautunut neiti opasti ”fasistisikoja” ja "pitti" saatiin pyörimään arviolta kymmenen (10) järjestysmiehen muodostaessa turvaringin. Ainoana ongelmana siinä oli se, että kun olisin itse halunnut päästä asettelemaan ”pitissä” rikki menneitä kenkiä tai tsekkaamaan rikkoutuneen huulen, ”järkkärit” puskivat avutonta Kalmaria takaisin paidattomien miesten sekaan pyörimään. Huikeeta, ihan huikeeta. Epäselväksi jäi, miten hartioilleni ”pitin” aikana päätyi valkoinen kaulahuivi, mikä leiriin palatessa paljastuikin avuttoman typerän näköiseksi kalapaidaksi. Mahtoiko itse ”Aurinkokuningaskin” olla ”pitittämässä”?

”Pitit” lapsellisia ja typeriä raskaan musiikin keikoilla? Ehkä, mutta on se vaan niin saatanan hauskaa juosta hymy huulilla muiden hengenheimolaisten kanssa siellä. Olkoonkin, että alan olla lähempänä 30 vuotta kuin mopopoikaikää.

Jäihän tuohon vielä festarit päättäneen ”Petri Nygårdin” keikka. Itse en ehkä niin suurimpia faneja ole, mutta odotus viimeisen bändin villitsemästä bilemeiningistä houkutteli paikalle. Ja noh, kyllähän sitä katsoi muiden kanssa ”kreibatessa” tietäen, että nämä festarit alkavat olemaan tässä. Ja hyvähän se keikkakin oli.

Miksi sitten sepitin haasteen ”päiväkirjaan” juhannuksesta? Koska tästä päivästä ei oikein saisi mitään irti, ja oli tuossa kuitenkin useampi ”polkematon” päivä välissä. Ja halusin jotain kirjoittaa. Siksi.

Jatkan yhä päivän biisittämistä ja tähän haluan laittaa ”Lovexia”. Kyseisen keikan päättänyt ”U.S.A” omistettiin minulle, kiitos festariasusteeni, jenkkikuvioisen ”OnePiecen”.

Huikea juhannus jälleen, toivottavasti ylihuomenna alkava seuraava festari pistää pienen pojan sielun omaavan (öööh... kuulostaa rikolliselta) tirisemään riemusta ”Rammsteinin”, ”Green Dayn”, ”Huoratronin” ja muiden johdolla.

tonnin haaste, pvä 5: juhannussimaa.

Jos eilen oli rikkinäinen päivä, tänään on ollut jokseenkin saamaton olo. Niin no, eihän sitä ole muutenkaan hetkeen saanut. Joku Juha on ilmeisesti.

Viime yönä tuli nukuttua melko muikeat unet, semmoiset 10 – 11 tuntia tuli nukuttua yhtä soittoa. Heräämisen siis suoritinkin puolen päivän tienoilla. Tiedä sitten, onko vanhemmiten iskenyt jonkinlainen ”mummoutuminen”, kun viikonloppuisinkin alkaa nykyään heräilemään aamusti klo 9. Ja nyt jollain tasolla hieman ketuttikin, kun ”puolet päivästä” oli tullut nukuttua. Perkele.

Sen enempää en jaksanut rähmiä lapioida silmistä pois, vaan söin puolen purkillista rahkaa ja lähdin fillaroimaan Euran kaupungin kylille hoitelemaan asioita ja ostoksia tulevaa juhannusta varten. Ehkä tässäkin suhteessa on jonkinlaista ”mummoutumista” havaittavissa, kun kaikki tarpeellinen (= ”tarpeellinen”) juhannusta varten pitäisi hommata mahdollisimman ajoissa pois, vaikka huomenna itse matkan aikanakin näitä olisi voinut keräillä mukaan. Mutta kai se oli hyvä nyt noukkia mukaan hyttys- ja punkkisumutteet sekä proteiinipatukat, ettei ne unohdu. Eikä tarvitse sunnuntaina havahtua, että punkki on lokkinut vasemmassa pakarassa koko juhannuksen.

Päivän ehkä huikein suoritus koettiin paikallisen väkevien juomien myyntiliikkeessä, kun arviolta 47-vuotias täti tiskin takana mittaili katseellaan minua hetken aikaa. Siinä muutaman kymmenen sekunnin mittaisen tuijotuskisan päätteeksi täti sai avattua suustaan sanan: ”paperit”. Hymy nousi korviini ja varsin ylpeänä heitin ajokorttini tiskille. Tiskin takana korttia katsottiin muutaman sekunnin ajan, todettiin ”hmmmmh” ja annettiin kortti takaisin. Sen enempää en tiedä, oliko ”hmmmmh” hyvällä vai pahalla tarkoitettu, mutta itsestäni se aina tuntuu mukavalta, kun kaupassa tai baareissa vaaditaan näyttämään henkilöllisyystodistusta. Ehkä siksi itse päästin kaupasta lähtiessä tyytyväisen ”hmmmmh” -äänen myös.

Itse kaupungin kylillä asioimiseen ei matkaa kertynyt liiaksikaan, vaikka vastatuuleen polkeminen mennen tullen tuntui, kuin olisin lähtenyt suorittamaan ”porilaista” valtatien varteen, Poriin. Vaivaiset ja hikiset viitisen (5) kilometriä sain poljettua haastetta lähemmäksi.

Kävin taas porukoilla kääntymässä, kun siskoni oli tullut myös sinne käymään. Kissaa ei taaskaan tuntunut ympäröivät ihmiset kiinnostavan. Taitaa elukka olla leuhkana, kun lääkärintarkastuksen mukaan on laihtunut kilon verran edellisen tarkastuskerran jäljiltä. Tai sitten hikinen ja raskas ilma pistää vanhan herran laiskaksi. Veikkaan silti kissan leuhkamaisuutta.

Muuten on päivä sujunut pakkaamisen merkeissä. Enemmän ja vähemmän tuhlasin tähänkin operaatioon muutaman tunnin, mitä nyt välillä istuin useamman vartin ”Facebookissa” harrastamassa naapurikyttäämistä ja palasin taas pakkailemaan. Sen jälkeen sainkin ”Simpsoneita” katsellen poljettua noin 17 kilometriä. Samalla tapahtui myös urakkani suurin painajainen, kun pyörästä loppui virta hetkeksi (tai mystisesti sähköt lähti hetkeksi, mutta pyörä oli ainoa mikä reagoitsi asiaan), enkä varmuudella tiedä todellista poljettua matkaa. Tuo 17 kilometriä saattaa olla rajustikin alakanttiin, mutta hei, omatunnon mukaan tässä tätä suoritetaan!

Eilisen jäljiltä venyttelyt toivat tulosta ja lonkka lopetti vihoittelun, polvet vielä jaksavat narista. Jos en olisi niin myöhään heräillyt, tai pakkaamisen ei olisi kulunut niin paljon aikaa, tai vuorokaudessa olisi enemmän tunteja, olisin varmaan saanut tänään(kin) poljettua enemmän. Jälleen kirjoitan samalla kun fillaroin ja kilometrejä on nyt vähän reilut 170. Eilen jatkoin tekstin julkaisemisen jälkeen fillarointia hetken aikaa, millä sain kerättyä kilometrejäkin hieman lisää. Silti, ”ennen juhannusta 250km” on jopa yhtä ”porilaista” kauempana. Ja kun juhannukseni kestää sunnuntaihin saakka, ja seuraavana keskiviikkona lähden taas seuraavalle reissulle, on jopa 500 kilometrin tavoittaminen loman puoleen väliin mennessä TODELLA kaukana. Nooh... vielä on kesälomaa jäljellä. Hmm... Melkein kuin olisin laulanut ”porilaisen” verran ”Mambaa”.

Kaikkihan pitävät Mambasta. Siksi kuva

Jatketaanko päivän biiseilyä? Jatketaan vaan. ”Scooter” esiintyy ”Himoksella” ja viimeisin suosikkini tältä jumalaiselta bändiltä on ”Ti Sento”. Tällä mennään ensi maanantaihin saakka, jolloin palaan fillarin selkään.

Toivottavasti palaan. Voi olla, että juhannuksen fobiat pelottaa vielä seuraavaankin sunnuntaihin saakka.

Hyvät juhannukset kaikille, jotka ovat vaivautuneet seuraamaan ja lukemaan haastettani! Minä alan kauhuissani valmistautumaan huomenna alkavaan juhannukseen.

tonnin haaste, pvä 4: seinä.

Tänään on tuntunut tulleen seinä vastaan.

Itse en ole koskaan kipittänyt maratonia ja luultavasti äsken raiskaisin termin ”seinä” käyttämällä sitä. Toisin sanoen, mies on tällä hetkellä rikki ja lopussa. Mutta tuskin tätä voi verrata juoksijan seinään, mikä maratoonareilla iskee siinä 30 kilometrin kohdalla. Taikka sitten niistä tuntemuksista, mitä yleisurheilun kuningasmatkan kävelijät tuntevat 50 kilometrin reissullaan. Miten vain, ollaan sitä joka tapauksessa aavistuksen poikki.

Jääkiekko, mitä suoritan maalivahdin tontilla, on tehnyt asiansa kroppani suhteen. Polvet ja viime vuotena myös lonkka on alkannut vihoittelemaan. Ei tarvinne olla Bill Gates päätelläkseen, että nämä samaiset kaverini oireilevat parhaillaan. Mutta tämä oli toki odotettavissa, ennen kuin sain aivopierun lähteä tätä touhua suorittamaan. Tulipa muuten mieleen, tietääkö Bill Gates loppupeleissä ihmisen anatomiasta sen enempää. Nooh...

Mutta tosiaan, sataset sain paukkumaan vielä eilisen pyörälenkin aikana. Hiii! Tiedä sitten, johtuiko siitä, mutta lauantain riennot tuntuivat painavan kahta kauheammin tänään aamulla. Ja varsinkin yöllä, kun heräilin puolen tunnin välein häätämään lepakoita kämpästäni. Sinänsä hassua, koska minulla ei kuitenkaan ole lesboja vastaan. Ja koko yöllinen operaatiokin taisi olla mielikuvituksen tuotetta. Nimenomaan taisi olla.

Aamusti (= puolen päivän aikaan) jaksoin kiskaista 11 kilometriä, ennen kuin lähdin suorittamaan kuntosalitreeniä. Polvet tosiaan oli jo aika hajalla, ehkä aavistuksen hapotuksellakin. Tai jotain. Siksi voittajaratkaisuksi tulikin kiskoa salilla maastavetoa, aivan kuin kiusatakseen jalkoja enemmän. Fiksua. Koko treenikin tuntui menevän vasurilla huitaisten, jo pelkästään sisätossuja laittaessa jalkaan alkoi jo hikeä puskemaan elimistöstä.

Huikeasti sujuneen treenin jälkeen fillaroitsin porukoille, tarkoituksena mennä pitämään kissalle seuraa. Vieraanvaraisuus oli elukalla kohdillaan, kerran aukaisi silmänsä kurkatakseen, millainen kusipää sieltä tällä kertaa taloon asteli. Tämän jälkeen se käänsi kylkeä, eikä liikahtanut tyynyltään mihinkään. Reilu kaveri. Samaisen vierailun aikana sain katsottua ”Viasatilta” digiboksille tallennetun ”Men In Black 3” -leffan. Tosiaan, nyt tuli katsottua leffa ilman, että olisin fillaroinut samaan aikaan. ”MIB 3” oli yllätyksellisesti yllättävän hyvä, sillä kahdesta aiemmasta leffasta en juurikaan pitänyt ja tässäkin ”IMDb:n” arvosana 6,9 ihan osuva. Ei tosin vetänyt millään tasolla vertoja eilen televisiosta tulleelle ”Machetelle”, mikä yksinkertaisesti on parhaimpia leffoja ikinä. Ehkä paras, ”Terminaattorin” jälkeen. Ja ”Die Hardin”. Juu. Kun olin saanut ”MIB 3:n” katsottua, kissa jatkoi nukkumistaan samaisessa asennossa ja lähdin fillaroimaan kotiin valmistautuakseni illan lätkätreeneihin.

Useamman viikon tauko kovempisykkeisistä lätkätreeneistä teki tehtävänsä. Siinä missä huhtikuussa päättyneen kauden jälkeen on tullut vedettyä satunnaisesti harrasteporukoiden vuoroja, nyt vedettiin ”LäKin” treeneissä ”aavistuksen” kovemmalla temmolla 1,5 tuntia. Ihan loistavaa, vaikkakin polvet ja erityisesti lonkka ilmoittivat vuoron jälkeen negatiiviseen sävyyn. Ja sitä tässä nyt kärsitään. Onneksi juhannus on tulossa ja automaattinen tauko tästä operaatiosta.

Niinpä niin, syksyllä alkavalla kaudella availen luukkua näillä näkymin vanhassa kasvattajaseurassani ”LäKissä”. Vaikka viihdyinkin viime kaudella ”PaRassa” hyvin, pitkin kevään jatkuneiden neuvotteluiden jälkeen tein päätöksen siirtyä Säkylään pelaamaan. Kun aikanaan A-junnuikäisenä pyörein silloisen ”LäKin” edustusjoukkueen treeniringissä, jäi pelit pelaamatta nk. ”kilpatasolla”. Ehkä jossain määrin onkin huikeeta päästä pukemaan kasvattiseuransa pelipaitaa päälle jälleen, ”kilpatasolla”.

Kilometrejä tällä hetkellä on kertynyt noin 130 ja kun jälleen poljen samalla, kun kirjoitan, kasvanee määrä vielä parilla metrillä. Toivottavasti huomiseksi seinä on kaadettu ja fillarointi jatkuu paremmalla innolla.

Pahoittelen, jos joitakin ei wrestling nappaa, mutta tähän haluan ehdottomasti lisätä aiheeseen sopivan veisun. Jos joku ei osaa laskea 1 + 1, niin se on 2. Ja toki ”seinien hakkaaminen alas” sopii teemaan.

tonnin haaste, pvä 3: roikkumisyli.

Mulla on roikkumisyli. Olen juonut liikaa, todellakin.

Mutta kai tästäkin koettelemuksesta selvitään.

Eilen tuli vietettyä iltamat grillailujen merkeissä Raumalla, ehkä siitäkin tuo nihkeä olotila johtuu. Pitkin päivää tissutellessa, milloin aurinkoa ottaen, grillaten tai Otanlahdessa edesmennyttä ”RMJ:tä” muistellen, alkoi fiilis ja elämä voittamaan menetetyn ”Provinssirockin” suhteen. On siinä kuitenkin oma meininkinsä arpoa rantakallioilla merimerkkien tarkoitusta yläasteelta tuttujen tyyppien kanssa, joista osaa ei ollut tullut nähtyä liki vuoteen.

Mutta huikeaa oli myös se, että pussikaljoittelut ja terassikierrokset teimme POLKUPYÖRILLÄ! Huikeeta, siinä pöhnässä pyöräillessä Rauman polkuja pitkin kertyi kilometrejä tätä haastetta varten. Touhua meinasi tosin torpedoita (kirjoitetaanko noin?) oletettavasti puolalaiset polkupyörävarkaat. Olettaisin heidän lukevan blogiani ja vittuillakseen tekivät niin, nimenomaan minulle lainattu pyörä päätyi uudelle omistajalle. Mikäs siinä, parempiakin pyöriä olisi ollut tarjolla varastettavaksi voimasaksien kanssa, mutta kai se heikkojarruinen naisten fillari oli se ihanteellisin tuleviin käyttötarkoituksiin. Mutta ei anneta sen haitata, mahti-ilta oli joka tapauksessa. Matkaa kertyi varovaisen "Google Maps" -laskennan mukaan hieman reilut yhdeksän (9) kilometriä. Ehkä enemmänkin, mutta pelottaa käyttää laskinta darraisena. Tyydytään siis tuohon.

Ennen Raumoon lähtemistä kiskoin kuntopyörälläni kymmenen (10) kilometrin setin ennen Säkylässä pidettyä kiekkovuoroa. Sopivasti reidet jumiin, jotta ei varmastikaan saisi ”anttiniemismäisiä” venytyksiä aikaan. Toisaalta, enhän niitä muutenkaan saisi tehtyä. Ilmeisesti perjantaina järjestetty kaiken kansan kännijuhla ”Säkylän Kuhinat” oli verottanut porukkaa jäävuorolta. Amatöörejä, sanoo nimimerkki ”viime kaudella silmät jumissa voitettu kaukalopallopeli”.

Tuon eilisen aamusetin aikana sain katsottua loppuun suomalaisen ”Klassikko” -leffan. Vaikka Kari Hotakainen ei kuulu suosikki-ihmisiini, oli tämä elokuva loppupeleissä ihan toimiva. Erityisesti Matti Onnismaan esittämä Arvi Lindiä jumaloiva autokauppias ja Pertti Sveholmin työstään innoissaan oleva poliisi oli ne toimivimmat sivuhahmot. Ei tämäkään Jumalaa suurempi elokuva ole, mutta ihan hauska katsottavaksi ja ”IMDb:n” ranking-arvosana 6,7 jokseenkin osuva.

Kilometrejä tähän mennessä? Noin 90, sillä taas kerran poljen kuntofillarilla samaan aikaan, kun kirjoitan. Liian vähän, aivan liian vähän, ja tavoitematka tuntuu olevan tavoittamissa. Tai sitten se tuntuu vain siltä tällaisessa olotilassa. 250 kilometriä on ollut tavoitteeni ennen juhannusta, siihen on ns. aivan perkeleesti matkaa. Päivän biisinä voisinkin napata tähän ”Pendulumin” ja ”In Flamesin” aikaansaannos ”Self Vs Self”. Jokseenkin osuva tämän hetkiseen fiilikseen tästä haasteesta.

Btw, ihan tykki biisi, minkä löysin vasta tänään. Kyllä, olen hiukan hidas löytämään loistavia biisejä, jotka on olleet olemassa jo kolme vuotta. Niin kuin olen hidas myös järjellisesti, pyöräillessä ja maalin edessä kiekkoja torjuessa.

Btw vielä, pian paukkuu sataset!

tonnin haaste, pvä 1: loma.

No nysse alkoi: loma! Ja toki myös tämä perkeleeltä tuntuva haaste.

Olisi se loma voinut paremminkin alkaa. Hymy korvissa astelen työpaikalta pois päin, kunnes avaan ulko-oven. ”Kummelin” (vai peräti ”Mankelin”) sketsiä mukaillen: ”vettä sataa ja kaikkia vituttaa”. No, palautuipahan Puolustusvoimien traumat mieleen polkiessani itkien kotiin.

Silloin joskus pari kuukautta sitten, kun maalailin mielikuvia tästä touhusta, oletin pursuavani ylimääräistä intoa, ainakin näin haasteen aluksi. ”Semmoiset 100km+ ekana päivänä varmaan tulee vedettyä”. No, melkein. Se nyt tietysti, lasketaanko ensimmäiseksi päiväksi eilinen torstai, vai torstai-perjantai -kombinaatio (ts. ensimmäinen vuorokausi). Päätin kaikessa helppoudessa kutsua perjantaita ensimmäiseksi päiväksi. Silti, sadan (100) kilometrin haavetavoite ei ihan toteudu.

Eilen kiskoin sellaisen kolmen vartin rupeaman vetisen työmatkan päätteeksi. Vaikka se 45 minuuttia onkin suhteellisen ”iso” aikamääre, ei siinä ajassa Jumalia vielä saavuteta kuntopyörälläni. Itseasiassa jos (ja kun) suurimman osan polkemisesta suoritan kuntopyörälläni leffoja katsellen, tulee minun polkea alituisesti matkan kasvattamiseksi. Juuri muutama tunti sitten naapurissa vieraillessani tyyppi kertoi ostaneensa hybridipyörän, jolla vetelee sen 20 kilometriä helposti ja kevyesti noin puolessa tunnissa. Juupa, tällä mankelilla (ei se sketsi) saman matkan saa hädintuskin tunnissa. Tai saa, mutta ei minun nopeuksillani. Puhumattakaan minun ”Tunturin” telaketjuhelvetistä, joka tiettyjen vaihteiden kohdalla pitää positiivista ”TONKA TONK” -ääntä. Olettaisin, että se ei ole järin kiva asia polkupyörän ääneksi. Varmaksi en sano, en kuitenkaan ole legoinsinööri. Tradenomi vain.

No mutta, miten se haaste etenee? Hitaasti, mutta varmasti. Tosiaan työpäivän päätteeksi ja loman alkamisen kunniaksi sotkin pyörällä ennen ansaittua saunareissua. Sain katsottua samalla digiboksissa kummitelleen, puoliksi katsotun ”Kissaihmiset” -leffan loppuun saakka. Junnuvuosistani muistelin aikanaan katseleeni kyseisen leffan ja mieleen olikin tästä jäänyt tissit ja loppukohtaus. Mitä nyt sitten jäi mieleen? No tissit. Loppukohtausta odotin koko leffan, mutta pettymykseksi täydellisyyttä hipova muistini olikin väärässä. Eeppinen aitakohtaus löytyykin jostain toisesta leffasta, mitä en nyt helvetilläkään muista. Osittain tämän takia (tai sitten ei), tämä kulttimaineinen leffa edusti sitä heikompaa kategoriaa. Hämmästyttävästi IMDb:ssä tämä ”kulttiklassikko” on saanut arvosanaksi 5,9. Itselle suurimmaksi riemuksi leffasta jäi, tissien lisäksi, elokuvassa viilettäneet John Heard, Ed Begley Jr. ja Scott Paulin. Kaikki tuntemattomia nimiä, mutta ovat monissa elokuvissa ja tv -sarjoissa esiintyneet sivurooleissa. En tiedä miksi, mutta mielestäni tällaisten bongaaminen on lystikästä. Mutta se siitä taideteoksesta. Torstain saldoksi jäikin sellainen hikinen (oikeasti hikinen) 20 kilometriä.

Tänään oli ensimmäinen ”virallinen” lomapäivä. Aamusti herättyäni kuolalammikosta laskeskelin viikonlopun suunnitelmaa. ”Provinssirock” jäi jälleen kerran haaveeksi (kiitos kaikki, jotka olitte valmiita tarjoamaan seuraa ja/tai majoitusta festeille, teitä oli kaikki nolla henkilöä). Kyseisen festarin väliin jättäminen helpottanee toki haasteen suorittamista. Esimerkiksi selvittyäni hukkumiselta omasta kuolastani laitoin aamupalan pannulle tirisemään, kiskaisin kuntopyörällä sellaiset kuusi (6) kilometriä, söin ja lähdin salille (oikeasti, voin tarvittaessa yksityiskohtaisemminkin kertoa jokaisesta askeleestani elämässäni). Mitenkäs muutenkaan, kulkemiset täällä metropolissa sujuu sillä ”TONKA TONK” -pyörälläni. Etäisyydet ja näinollen poljettujen matkojen pituus ei mitään elämää suurempia ole, mutta niilläkin pääsen askeleen lähemmäs haastettani. Iltapäivällä fillaroitsin noin 19 km lenkin ja itseasiassa parhaillaan poljen kuntopyörälläni, kun kirjoitan tätä. Saatanan fiksua, eikö? Mielestäni ansaitsisin tästä keksinnöstä "innovaation Nobelin -palkinnon". Varmasti sellaisiakin jaetaan. Jos ei muuten, niin pelkästään minua varten sitä voisi ryhtyä jakamaan.

Harmittavaa, että festarit jäi väliin, mutta toisaalta ruikutettuani aikanaan ”Facebookissa” mahdollisuutta päästä ”Provinssiin” aukesi ehkä huimempi tarjous lauantaiksi lähteä vanhaan asuinkaupunkiini Raumalle grillijuhliin. Ehkä se onkin tavallaan hienompaa nähdä melkein vuoden tauon jälkeen yläasteelta tutuksi tulleita hyypiöitä + lähteä aiheuttamaan hämmennystä Rauman terasseille. Päivästä paremmaksi vielä tekee sen, että aamupäivästä käyn Säkylän jäähallilla vetämässä jäävuoron päivän käynnistämiseksi. Se fiilis ja haju, kun raskaasta kesäilmasta siirtyy viileän hallin suojiin pelaamaan. Jokseenkin absurdi, ollaanhan sitä kuitenkin jäällä, kesällä. Hankala kuvailla sitä tunnetta ja olotilaa, mutta ns. helvetin mahtava. Ja sen voi kokea vain kesäjäillä, ei se fiilis tule syksyllä/talvisin hallilla.

Mutta jos totta puhutaan, kyllä olisin sinne ”Provinssirockiin” oikeasti halunnut, olisihan siellä ollut mm. ”Blur” ja ”White Lies”. Ensi vuonna sitten? (VINK VINK nyt vaan kaikille)

Sellaista. Kaikkea tällaista turhaa paskaa mielessäni on ollut ensimmäisen päivän jäljiltä, oletettavasti lisääkin tulee. Huomenna kirjoittamiset, kuin myös polkemiset (no, ei Rauman illasta tiedä) jää väliin. Ehkä ennen kiekkovuoroa yritän raapia pari säälittävää kilometriä haltuun.

Muuten, ”ensimmäisen” päivän saldo on noin 60 kilometriä. ”Porilaiseksi” asetettu matkatavoite tuli täyteen, aikataulussa mennään! Fiilis on kaikinpuolin huikea, sateisesta kelistä huolimatta. Olkoon päivän (ja viikonlopun) biisinä ”Redraman” ja AJ MacLeanin biisi ”Clouds”. Aluksi inhosin tätä biisiä, mutta onhan tämä aika muikea, mikä pistää tanssittamaan.

”Don't worry, just lemme blow 

all of your grey clouds away”

tonnin haaste.

”Olis se aika siistii polkee vuodessa jotain 1000 kilometriä pyörällä”.

”Vittu mää vetäisin semmosen matkan kuukaudessa”.

Challenge accepted.

Niin että hei taas.

Kesälomani alkaa tänään 20.50. Aika siistii, eikö?

Monet suunnittelevat lomaksi reissua ulkomaille, toiset leikkimään karavaania koirankoppeihinsa. Jotkut tyytyvät vetämään saatananmoisen perskännin neljäksi (4) viikoksi. Olenhan itsekin nyt lomalla menossa parille festarille.

Viime lomalla otin rennosti. Kävin ”Weekend Festivalilla”, oli kesäbileet ja muuten treenasin omatoimisesti, pelailin silloin tällöin lätkää (for real ja PS3:n ”änäriä”) ja katselin leffoja. Murtunut sormi tosin haittasi treenaamista ja kiekkoilua loppuloman ajan. Toisaalta, saikun myötä loma pidentyi parilla viikolla.

Tällä kertaa ajattelin haastaa itseni. Miksi? No "siks siks siks".

Koko homma lähti aluilleen jokseenkin mitättömästä keskustelusta. Sen enempää vetoja ei asiasta lyöty. Itseasiassa lainkaan. Typerää, eikö? Kuten tuossa aiempana, tarkoituksena olisi lomani mittaisena ajanjaksona kiskoa pyörällä 1000 kilometrin mittainen matka. Korjattakoon sen verran, että nimenomaan polkupyörällä ja/tai kuntopyörällä.

Mutta miksi, oikeasti?

Akrofobisena (=korkeita paikkoja kammoavana) en uskalla suorittaa benjihyppyä tahi laskuvarjohyppyä. Helvetti, jopa Alpeilla teki paikoitellen heikkoa rinteitä laskiessa. Kuntoni ei tällä erää riitä ”IronMan” -kisan suorittamiseen, enkä usko rahkeiden riittävän vielä maratoniinkaan. Puolikkaaseen ehkä.

Silti, itselläni on jokin vietti itsensä haastamiseen, ja nimenomaan fyysisellä tasolla. Lapsena pienenä (isona) pullukkana en pärjännyt pikajuoksussa, mutta liikuntatuntien ”pitkän matkan” juoksuissa olin aina porukan puolivälin tienoilla. Pidin siitä jollain tasolla, omalla tavalla odottikin niitä nykyään ei-ehkä-niin-laillisia liikuntatunteja, jolloin opettajasetä pisti juoksemaan ”Euran ympäri”. Jopa intissäkin sairaalla tavalla pidin tetsaus -harjoituksista ja vastaavista.

Voisi siis sanoa, että haluan nähdä, mihin kroppa riittää. Nähdä se, mihin oma tahto, sisu ja periksiantamattomuus riittää. Varsinkin, kun ollaan sellaisella mukavuusalueella kuin loma.

Onhan syitä muitakin. Lomalla sitä rentoutunee liikaa, ja erinäinen hyötyliikunta jää pois. Itse, keskivertokansalaista enemmän liikuntaa harrastavana toisinaan suorastaan vituttaa, kun huomattavasti epäterveellisemmin elämää viettävät ovat timmimmässä kunnossa kuin minä itse. Kun toiset istuvat kepsulassa syömässä iskendereitään kolmen Tupla -patukan jälkiruoalla, itse saan miettiä omaa syömistäni hyvin tarkkaan. Haluankin siis nähdä, voiko tämä urakka tuoda minua lähemmäksi ”timmimpää” kuntoa.

Toki, 1000 kilometriä kuukauteen on todella vähän monille ultralajeja harrastaville, jopa juoksun tasolla. Mutta kun lasken itseni ns. sunnuntaikuntoilijaksi, on matka ja tavoite loppujen lopuksi aika massiivinen omalle kunnolle ja vauhdilleni. Mietitäänpä vaikka:

Kalenterikuukauteen (mikä myös on suurinpiirtein lomani pituus) on 30 päivää. Kun kilometrit jaetaan tasaisesti päivää kohden, poljettavaa päivää kohden on n. 33,4 kilometriä. Ja kun tästä vielä lasketaan arvioni mukaan festari- ja krapulointipäivät pois, sain tulokseksi päivää kohden n. 55,6 km. Normaalisti pyöräilyvauhtini on hivenen päälle 20 km/h kuntopyörän mukaan, hikikuntoilussa oletettavasti enemmänkin. Mainitaan vielä sen verran, että ”HeiaHeia” -päivitysteni mukaan olen tämän vuoden puolella polkenut ”vasta” yhteensä n. 700 kilometriä. Ja pidän itseäni paljon pyöräilevänä ihmisenä.

Ei saatana. Olen kuullut eläkeläisistä, jotka polkevat päivässä vastaavanlaisen ”porilaisen” matkan naapurikylän toriparlamenttiin ja takaisin, mutta on tuo massiivinen lukema. Jokaista ”selvää” päivää kohden pitäisi polkea täältä Eurasta Poriin asti.

Ilmeenne, kun luette tätä

Mutta kun leikkiin ryhdytään, niin miksei?

Toki, saatan jäädä tavoitteesta kauas. Se on jopa todennäköistä.

Toki, voin sairastua ja leikki jää alkutekijöissä kesken. Kropallani on tapana tulehtua liiallisesta rasituksesta.

Toki, onhan tämä ihan saatanan typerää.

Toki, moni saattaa nauraa jo pelkästään tätä yritystä.

Mutta motivaatio on kova. On väärin sanoa, että saavuttaisin tällä jotain ”suurta”. Mutta voin saavuttaa tällä itselleni jotain. Toivottavasti samalla sykkeellä jatkuvaa elämäntapaa.

Pari juttua olen asettanut itselleni ”mausteeksi” tähän mukaan:

-Pyrin kirjoittamaan tänne päiväkirjaa etenemisestäni. Joka päivä se ei ole mahdollista, koska festarit (samalla yhdistän harrastuksiani: kuntoilu, kirjoittaminen ja leffojen katselu pyörän selästä)

-Kilometrit suoritetaan polkupyörällä ja kämppäni kuntopyörällä. Mahdollisesti myös salin kuntopyörällä

-Olen 100% rehellinen. Enhän tee tätä kuin itselleni

-Kirjaukset näkyvät ”HeiaHeia” -profiilissani. Myös muut voivat seurata näin ”reaaliaikaista” etenemistäni tarvittaessa

-Suoritus ei tule haittamaan muita aktiviteettejäni, kuten kuntosalia, kiekkoa, juoksemista ja rullaluistelua. Näiden suorittaminen ei tule millään tavoin kompensoimaan kilometrejä suoritukseeni

-Suorittaminen alkaa heti, kun leimaan itseni töistä lomalle klo 20.50

Ja hei, jos ei edelleenkään kiinnosta näitä lukea, niin haista vittu sitten. Ei ole pakko. Toivon kyllä, kannustuksista ja haukkumisista saa aina boostia. Saa myös yrittää "suolata" toteutustani parhaansa mukaan.

Mutta mitäs sen enempää, jännitetään loman alkamista.

5/5 arvostelu.

En ole pahemmin jaksanut tuotearvosteluja tehdä. Niistä tulee liikaa mieleen arvostelija "jogiin86" ja hänen ultimaattiset tuotearvostelut. "Sopivan suolaista eikä mitään puutu. 5/5".

Mutta nyt rasahti rusinat.


Aavistuksen penniä venytttävänä (okei, pennejä ei ole enää käytössä) kyttään kaupoissa alennettuja tuotteita. Tänään kauppareissulla silmiin sitten osui "Angry Birds" -tuotemerkin alle piilotettu "shaker" -juoma. Tai miksi perkeleeksi näitä nyt pitäisi kutsua. "Angry Birds - Fruity Shake - Natural Mango" menee koko teksti tuossa pakkauksessa.

Tuommoisesn saatanan perkeleen menin ostamaan

No, millainen se tuote sitten oli? Ehkä parhaiten mielipidettäni kuvaa seuraava avautuminen irciin heti maistettuani:

< Kalm4ri > NO HYI VITTU
< Kalm4ri > kävin kaupas töiden jälkee
< Kalm4ri > siellä oli angry birds fruity shake natural mango -juoma alennuksessa
< Kalm4ri > tommosessa pahvisessa pakkauksessa, vähän ku on gainomaxit jne
< Kalm4ri > vittu tää on pahaa
< Kalm4ri > ihan ku joku lonkero, mikä on muhinu mahassa ensin 2-3 tuntia ja sitten oksennuksena tulee ulos
< Kalm4ri > tää on just sen makuista
< Kalm4ri > siis hyi saatana


En usko, että minun tarvitsee sen kummemmin perustella makuelämyksiäni. Jos haluaa maistaa sen oksennettavan lonkeron maun suussa, niin ole hyvä, osta tuo tuote ja kiusaa itseäsi.


Ts. "vittu mitä paskaa" / "maistamatta paskaa".

-1/5, älkää ostako. Paitsi ehkä polttariuhrille.