lauantai 12. joulukuuta 2015

leffasuositus: marras- joulukuu.

No hupsista saatana, marraskuu jäi näemmä väliin. Ei kai se mitään, seuraava leffa kun on niin kovaa tykitystä, että se hoitaa niin marraskuun, kuin joulukuunkin leffasuosituksen.





Pelkästään tämän leffan ansiosta Patrick Swayze olisi ansainnut roolin Expendablesista.



Patrick Swayze on jäätävän kova portsari Dalton, josta liikkuu jos jonkinmoista legendaa puskaradiosta toiseen. Eletäänhän kultaista kasaria, jolloin faktoja ei pystytty tarkistamaan Internetin ihmeellisestä maailmasta. Dalton skoutataan pian kylään nimeltä Jasper ja siellä kapakkaan nimeltä Double Deuce. Osmantuvan kaltainen väkivallan Mekka halutaan muuttaa baariksi/yökerhoksi, johon ihmiset myös kylän ulkopuolelta tulisivat viettämään iltaa. Mukaan sekoitetaan mustasukkaisuusdraamaa ja Jasperin oma mafioson asemassa oleva Ben Gazzarran esittämä Brad Wesley, joka ei oikein välitä Daltonin saapumisesta hänen reviirilleen. On potkimisten, baaritappeluiden ja ninja-levelin tasoisten repimisten aika.

Road House edustaa juuri täydellisesti sitä elokuvatyyliä, josta pidän. Sellaista kasari-actionia, mitä esimerkiksi Silmitön Raivo, Rautakotka ja Jäätävä Polte edustaa. Juonen kaarre kaikissa kuta kuinkin samanlaista (kaikki hyvin, pieni vastoinkäyminen, panokohtaus, läheisen epäonni/kuolema, kostoretki) ja kaikkia yhdistää aavistuksenomainen kömpelyys. Eikä ihmekään, että ainakin Road House on nimitetty Razzie -palkinnoissa (ns. Anti-Oscar -gaala, jossa vuosittain palkitaan elokuva-alan huonoimmat suoritukset) Top 100-listalle ”nautittavimmat huonot elokuvat”. Elokuva kun on muiden mainittujen kanssa ”salainen nautinto”. Varmasti sen takia tämä on saanut myös humoristista huomiota mm. Family Guyssa.



Leffa parantaa suorittamistaan kuin sika juoksuaan. Dalton muuttaa uudessa kylässä asumaan navetan yläkertaan, häirikköasiakkaiden poistaminen muuttuu rauhallisista yrityksistä potkimiseksi ja tuopilla hakkaamiseksi, mustasukkainen exä kyttää joen toiselta puolelta panotouhuja ja lopulta ampuma-aseetkin löytävät roolinsa elokuvassa. Jopa showpainija Terry Funk on saatu mukaan elokuvaan. Eikä kasari-action olisi mitään ilman muutamaa räjähdystä.

Jos tällaisia elokuvia ei osaa katsoa kieliposkella, todennäköisesti ei tästä tule pitämäänkään millään tasolla. Ja sellainen katsoja on täysin paska ihminen, joka ei ansaitse kavereita.

Mietin pitkään arvosanan kanssa ja päädyin antamaan numeroksi 8. Ja se kaduttaa jo nyt, kyllä tämä on yhtälailla myös ysin leffa.




IMDb arvostaa: 6,4
Kalmari arvostaa: 8