torstai 6. joulukuuta 2012

joulun kalenteri: 6. luukku

6. KOVA


SUOMI



Vaikka hokema on jossain määrin nykyään typerä, niin:

Kiitos 1939 – 1945. Pelkästään tämä olisi voinut riittää kalenteriluukuksi.



Olettaisin Suomen ja suomalaisuuden olevan tärkeä meille jokaiselle. Paskat olettamisesta, sehän on!

Lapsena en ymmärtänyt suomalaisuutta. Ensimmäisellä luokallani kansakoulussa juhlistettiin Suomen 75-vuotisjuhlia isoine kekkereineen, en tuolloinkaan osannut sisäistää asiaa. Edesmennyt isoisäni oli sodan veteraani, en osannut sisäistää sitäkään.

Yllätys yllätys, urheilun kautta aloin ymmärtämään ensi kerran suomalaisuutta. Historian oppituntien kautta aloin ymmärtämään suomalaisuuden tärkeyttä. Miten se on aikanaan ansaittu, miten paljon sitä varten on tehty töitä. Mitä varten on kansainvälinen sana ”sisu”. ”Sisu” on mielestäni hienoin suomalainen sana. ”Sisu” mielestäni tarkoittaa suomalaisten asennetta tuona kiitettynä ajanjaksona. Periksiantamattomuutta ja yhteenkuuluvuutta.



Monet marmattavat Suomea paskana maana verotuksineen ja vastaavineen. Tai sitten hauskoine kuvineen ”on lottovoitto syntyä Suomeen”, jossa on ensin kuva jostain eksoottisen maan uimarannasta ja toisessa loskainen näyte Suomesta. Mielummin asun tässä loskapaskaisessa valtiossa, joka sodan jälkeen kehittyi mahtavaksi hyvinvointivaltioksi, kuin paikassa, jossa ihmishenki on arvoton. Näin kärjistetysti ilmaistuna. Toisinaan pelottaa ajatella, millaista elämäni olisi, jos olisin syntynyt kommunistisen Neuvostoliiton alaisuuteen 80-luvulla ja joutunut kituuttamaan itseäni ja tekemään elämäni puolesta epämiellyttäviä asioita.

Ehkä tukeudun liikaa urheilun luomaan mielikuvaan elämästä. Mutta mielestäni suomalaiset ovat joutuneet selviytymään altavastaajina, minkä takia tämä kansa tuntee vahvaa yhteenkuuluvuutta ja ”ME” -henkeä. Toisinaan se toki rikkoutuu ja aiheuttaa konflikteja. Jääkiekon MM-kisat ovat tästä oiva esimerkki.

Suomi on hieno maa, kaikessa epätäydellisyydessäänkin.

Kiitos veteraaneille, kiitos molemmille isoisilleni. Ilman heidän panostaan ei olisi minuakaan.



Hyvää itsenäisyyspäivää.



6. luukussa yksi ja ainoa

Suomi


P.S. Yle tarjoaa tänään molemmat versiot ”Tuntemattomasta Sotilaasta”. Suosikkiversioni, eli Rauni Mollbergin vuoden 1985 versio alkaa Yle Teemalta klo 21.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

joulun kalenteri: 5. luukku

5. KOVA


HoVe / Public House


Kaukalopallon voisi väittää olevan kuoleva laji. Jossain päin Suomea sitä taidetaan vielä läpsytellä useammalle divaritasolle saakka, mutta itse Kaukalopalloliigassa on kaikki viisi (5) joukkuetta. Ymmärtääkseni esimerkiksi Säkylässä ja Paneliassa ei vakinaisia kaukalopallovuoroja ole lainkaan, vaan siirtymä kaukalopallosta harrastelätkään on pelaajien parissa ollut suurta. Korjatkaa toki jos olen väärässä.

Kaukalopalloon olen päässyt tutustumaan Honkilahden Vesojen parissa. Rekrytointi porukkaan tapahtui jossain vuoden 2005 paikkeilla paikallisessa juottolassa:
-Vieläkö pelailet kiekkoa?
-Juu.
-Kiinnostaisko tulla kaukalopallovuoroille tuurailemaan silloin tällöin?
-Ei mulla ole niitä kaukisräpylöitä
-Meiltä saa lainaan
-Jaa no juu sitten.



Kaukalopallourani oli alkanut. Kerran on tullut vuoro vedettyä lätkämaalivahdin hanskat kädessä.

Aluksi sunnuntaisin höntsäiltiin Säkylässä, myöhemmin pääsin seuran kanssa peleihin Vermuntilan hallisarjaan. Sittemmin kuta kuinkin sama porukka siirtyi pelaamaan ”Public House” -nimen alaisuuteen. Ainakin osa pelaajista, jotka vielä lajin kanssa ovat tekemisissä.

Sijoituspeli keväältä 2011


Jääkiekon ohella kaukalopallo on mielestäni ollut minulle hyvä laji ja omalla tavallaan kehittänyt kiekon pelaamisessa, ja päinvastoin. Jos ei muuten, niin kokemusta peleissä pelaamisesta. Siinä missä lätkäjoukkueiden parissa on tullut vuosia taaperrettua ja kerättyä enimmäkseen tappioita, on kaukalopallossa tullut voittoja. Nooh... ehkei ihan viime aikoina niin kauheasti ole voittoja tullut. Mutta joo. Kolme tai neljä vuotta sitten taisteltiin viime kierroksille saakka mitalisijoista. Erinäisissä kaukalopalloturnauksissa on tullut mukavasti menestystä (henk. koht. mitalisuora taitaa olla 1-2-0, olen siis saletisti pro -tason pelaaja).

Samainen sijoituspeli...


Erityisesti viime kaudella kauniit kasvonpiirteeni eivät tainneet miellyttää riittävästi silloista jääkiekkovalmentajaani, kun peliaikani oli heikommin kortilla kuin... Jari Halmeella Tapparan maalissa kultaisella ysärillä.

Ehh...

Kuitenkin. Mitä tuolla tarkoitin, niin tunsin oloni turhautuneeksi. Luultavasti olisin antanut kiekon pelaamisen olla joksikin aikaa ja ottanut lajista etäisyyttä. HoVe / Public House kuitenkin tarjosi minulle sitä peliaikaa tässä Vermuntilan sarjassa. Se taas kannusti jatkamaan kiekon parissa ja pitämään pelivirettä/pelifiilistä yllä. Ja vaikka ”kaukiksessa” aina lähdetään voittamaan, ei hommaa vedetä hampaat irvessä murhaaminen mielessä, vaan hyvällä ja rennolla fiiliksellä. En ainakaan ihan heti muista koskaan aiemmin pelanneeni voittopeliä, jota ennen noin tuntia aikaisemmin kelailin krapulaisena kalsarit jalassa asuntoni ovella joukkuekaverin kysymystä ”tuleks pelaamaan?”.
Joskus sitä vain pystyy nukkumaan kolmen herätyskellon ”ohi”.

...mikä onnistuneesti voitettiin


”Ammattimaisella”, mutta letkeän rennolla otteella surffailevan joukkueen parissa on mukava käydä talvisin viikoittain pelaamassa luonnottoman aikaisin lauantaiaamuisin Vermuntilassa.


Perkele, mutta olipas tuo typerä lause.



5. luukun kannustava ja porukkaansa ottanut seura


HoVe / Public House

tiistai 4. joulukuuta 2012

joulun kalenteri: 4. luukku

4. KOVA


Konjakki



Myönnän. On tässä kalenterissa aika tylsiä ja olemattomia asioita. Tämä(kin) on yksi niistä.

Mietein kalenteria suunnitellessa, onko oikein ottaa alkoholia mukaan tähän. Varmasti monet ammatti- ja piilojuopot Facebook -kaverini olisivat laatineet tähän erinäisissä järjestyksissä jallu, kossu ja kaljaa. Ehkä pirtukin.

Konjakki kuitenkin nousi nopeasti esiin, kun listasin tärkeitä asioita. Mikä sinänsä on mielestäni hassua. Onhan konjakki eksoottinen ja narsistien juoma, mutta... Hmm, joo.

En minäkään konjakista aluksi pitänyt. Paskalta se maistui, jos sitä vertasi limuviinoihin. Joskus muinoin villissä nuoruudessani ollessani jotain 22 vuotta isäni tarjosi minulle konjakkia, kun olin orastavassa flunssassa. En minä mausta pitänyt, mutta huomasin sen helpottavan kurkkukipuun ja avaavan päätä räästä (en tiedä taivutinko sanan ”räkä” oikein). Siitä lähtien flunssaisena painelin isän viinakaapille. Siitä se tottuminen konjakin makuunkin alkoi.

Konjakista on tullut myös eräänlainen tapa aloittaa viikonloppu, erityisesti iltavuoron jälkeen. Tarkoituksena ei ole kännejä riipaista, mutta fiilis on jotain kuninkaallista mennä perjantaina iltavuoron jälkeen parvekkeelle nauttimaan mukillinen lämmikettä. Toki, voi niitä tekosyitä keksiä muitakin konjakin napsimiseen. Vaikka sitten aamukahvi.

Konjakki oli myös hyvin tärkeä tekijä seuratessani olympialaisia


Varmaksi en osaa sanoa, paljonko kuluneen vuoden aikana vetelin sinistä Larsenia. Arvioisin kuitenkin vieneeni 5-6 pulloa lasinkeräykseen. Suunnilleen samalla vauhdilla niitä saa tuoda laivareissuilta kotiin.

Nyt näin kesän jälkeen, kun oma juominenkin on ollut hillitympää, niin olutta vahvempi alkaa viemään muistia helposti. Sininen Larsen sisältää sen verran voltteja, ettei sitä uskalla liikaa ottaa humaltumistarkoitukseen.


Tai paskat, ihan hyvin voi.


4. luukun juoma


Konjakki

maanantai 3. joulukuuta 2012

joulun kalenteri: 3. luukku

3. KOVA


NHL 97

Ei nähnyt tämän tulevan? En meinannut minäkään.

Katsokaa, John Vanbiesbrouck!

NHL 97 on yksi isoimmista peleistä ala-asteajoiltani. Kun talouteemme aikanaan tuli IBM Aptiva, oli tämä peli ihan ehdoton aikalainen. Pelin 3D-mallinnus oli ottanut aiemmasta versiosta ison harppauksen, peli sisälsi selostuksen, erilaisia videoklippejä oli piilotettuna ja pelaajat näyttivät oikeilta pelaajilta. Perkele, ne pelaajat näytti siltä miltä pitikin, eikä ”supermariomaisilta” pikseleiltä!



Peliin en ole koskenut varmastikaan yli viiteen (5) vuoteen. Mutta kun siihen taannoin koskin, se oli aikamoinen pettymys. Ehkä aikanaan pelin tuoma uudistus ja visuaalisuus piilotti sen tosiasian, että aikaisemmat versiot (varsinkin 96) olivat oikeasti pelattavuudeltaan paljon parempia. Olinhan jo viimeisimmän kokeiluni aikana ehtinyt pelailemaan uudempia versioita NHL -sarjasta, mutta oikeasti, huomasin tuolloin viihtyväni paremmin juuri tuon 96:n parissa kuin 97:n.



NHL 97 oli kuitenkin aikamoinen edistysaskel peliteollisuudessa. Tai ainakin näin olettaisin. Valehtelematta pelasin kokonaisia kausia lävitse liki 100 kertaa. Ehkä enemmänkin. Pelaaja A. Kalmeenoja teki yhtenä kautena yli 200 pistettä, toisena taas oli kauden paras maalivahti. Yhtenä kautena oli suomalaiset koottu yhteen tiimiin, toisena taas pelasin mestaruuden mahdollisimman huonoilla pelaajilla. Ja hauskaa oli. Joskus kun ei ”jaksanut” pelata, saattoi sitä etsiä pelistä videoklippejä Selänteen Teemusta tai opiskella jonkun legendan pelaajatilastoja. 



Tähän peliin upotettu aika vastaisi monen kuukauden työpäivää.

En osaa pelistä sen enempää kertoa, jääkiekkoa se kuitenkin on. Mutta jos peli kiinnostaa enemmän, suosittelen katsomaan näitä YouTube -klippejä. Ja yrittäkää hahmottaa, että vuonna 1996 muut pelit ovat olleet luokkaa 8-bittinen Nintendo, näin vähän kärjistetysti. Ei niissä ollut vastaavanlaisia valikoita, piilotettuja valikoita etc etc. Alkuintrokin tuli katsottua miltei joka kerta kokonaan. Myös harvinaisen huono englantini kehittyi tämän pelin ohessa.

Vaikka peli nykysilmään ja -mieleen vaikuttaakin paskalta, se oli minulle silloin iso, todella iso, juttu. Ja vaikka tehomylly IBM tykkäsikin usein kaatua ja lykätä ”blue screeniä”, toi se oman jännityksensä peliin:

”Kestääkö kone vielä yhden pelin?”


3. luukun kova nostalgia


NHL 97