Se on ohi nyt, se
todellakin on ohi nyt! Kiitos Jumala ja muut satukirjojen
yliluonnolliset hahmot, joiden vuoksi maailmalla yhä soditaan.
Hieman meinasi
kiire tulla haasteen kanssa, mutta kun jotain on luvattu tehdä, niin
se helvetti vieköön viedään loppuun asti. Mikään vituta enempää
kuin ihmiset, jotka lupailevat erinäisiä asioita, mutta jättävät
ne toteuttamatta. On ehkä väärin sanoa, että en olisi ikinä
antanut itselleni anteeksi, jos olisin tämän kanssa epäonnistunut,
mutta äärimmäisen pettynyt olisin joka tapauksessa ollut.
Luultavasti murtunut jalka olisi ollut se, mikä minua olisi estänyt
tätä toteuttamasta. Oksennustaudissa (= krapulassa) olisin vain
tuonut ämpärin tähän kuntofillarin viereen.
 |
| Excel ei valehtele: tonnin haaste on ohi! |
Ja niin, olisihan
minulla vielä ollut klo 5 saakka aamuun aikaa, ei nyt ihan viime
tippaan tätä jätetty.
Tämä päivä oli
aika simppeli. Eilisen ja yöllisten fillarointien jälkeen matkaa
jäi tälle päivälle alle 60 kilometriä. Aamulla semmoinen
varttimatka (n. 25 km), josta salille lukemaan ”Bodaus” -lehteä
ja takaisin tv:n äärelle polkemaan haastetta pois, yleisurheilua
samalla katsoen. Semmoinen päivä minulla tänään, semisti aika
tyytyväinenkin olo on nyt.
Silloin joskus
kauan sitten ennen haasteen alkamista puhuttiin 1000 kilometrin
matkasta kuukauden sisään, jolloin itsekin lupasin lomallani vetää
samanmoisen matkan. Noh, kaikkine viikonloppuineen lomastani taisi
tulla 32 päivän mittainen (korjatkaa toki, jos olen väärässä).
Hieman enemmän meni kuin kuukauden verran, mutta kuten lupailin,
lomallani matkan suoritin. Ja jos vähän jeesustellaan, niin
pyöräiltyjä päiviä ei tainnut tulla edes 20 kappaletta. Ehkä
silkin ohuesti pyöräilin enemmän kuin puolet kalenterikuukauteen
laskettavista päivistä. Sitä paitsi, pyöräilyistäni 95 %
toteutui kuntopyörän selässä, jolloin jouduin polkemaan
alituisesti ilman alamäkien helpotusta. Olenko siis kuitenkin tehnyt
kovemman luokan saavutuksen? Olenko pelkkää voittoa? Vastaus: kyllä
olen.
Ehkä en kuitenkaan
saavuttanut niitä ajatuksia ja unelmia, joita asetin haastetta
varten. Liki puolet lomasta tuli vietettyä festareilla tai
vastaavassa oheistoiminnassa tölkitetty nestemäinen ohraleipä
kädessä, ja se näkyy nyt vartalossani. Eikä mitenkään
positiivisella tasolla. Kun haaveilin haasteen jälkeen olevani
luokkaa ”markuspöyhönen”, niin pientä turvotusta on edelleen
ja etureppu aavistuksen kasvanut. Ja luultavasti kasvaa edelleen,
festarikesäni ei todellakaan ole vielä ohi. Ehkä voin kuitenkin
tyydyttäytyä ajatuksella, että se reppu olisi rumempi ja täydempi,
jos en olisi tätä haastetta suorittanut. Eilisen mittauksen mukaan
elopainoni on pysynyt suunnilleen samoilla asteilla (~73 - 74 kg).
Toki, kun syksy ja
talvi tulee, rauhoittuu minunkin menemiset festareiden ja muiden
oheistoimintojen päätyttyä. Ja tuolloin, kun mahdollisesti tulee
taas parin kuukauden mittaisia taukoja alkoholin suhteen, tämmöinen
haaste olisi voinut olla hyvin optimaalinen tuolloin. Mutta tuskin
lähden silloin suorittamaan. Enkä toki varmaksi tiedä, koska
paukkuu kutsuja saunailtoihin tai paikalliseen anniskeluravintolaan katsomaan
”PistePisteen” keikkaa.
Vaikka tällä
hetkellä vihaankin fillarointia nyt enemmän kuin suolakurkkua, niin
uskon tämän muuttavan elämäntyyliäni entistä liikunnallisempaan
suuntaan. Kun pyöräilyä joskus taas pystyy sietämään, voin
helposti heittää iltavuoron jälkeen vielä tunnin lenkin. Ehkä
päivää kohden voisi heittää helposti sen kahden tunnin
pyöräilysetin, ellen innostu lähtemään juoksulenkille tai
vastaavalle aerobiselle. Sen huomasin, että pyöräilyajan voi
helposti ronkkia itselleen siitä tv:n katselusta ja netissä
surffaamisesta. Erityisesti minun tapauksessani, kun todellakin
omistan kuntofillarin ja voin katsoa tv:tä samaan aikaan. Varmasti
jotkut steroidipumpatut möykyt nyt läyhää liiallisesta
aerobisesta treenistä ja siitä, että lihakset ei kasva, kun en asu
salilla ja syö rahkaa. Noh, haistakaa vittu. Ei minua kiinnosta
näyttää ”Zangiefiltä” (katso oheinen kuva, jos et tunne
hahmoa).
Vähän kuin viime
joulukuun joulukalenterissani, palautetta tuli tästäkin mukavasti. Ei ehkä
niinkään paljoa henkilökohtaisesti kasvotusten kuin silloin, mutta sosiaalisen
median kautta tuli reippaasti palautetta ja tykkäyksiä. Myönnän,
kaikki huomiointi tuntuu loppupeleissä kivalta. Varmasti kaikkien
mielestä tuntuu. Tarkkaa ”stalkkaajien” määrää en osaa ja
pysty varmaksi sanomaan, koska nuo tilastot toimii hyvin hassusti.
Kahdessa ensimmäisessä tekstissä lukijoita oli ~ 300, sen jälkeen
lukemat on pyörinyt välillä 50 – 120 (riippuen todella paljon
tekstin otsikoinnista/blogitekstin kuvasta), pienin lukema on tainnut
olla ~ 35. Voiko tästä siis vetää johtopäätöksen, että
minulla on 35 vakituista ”stalkkaajaa”? Huikeeta. Semisti ehkä
pelottavaakin.
Sitä en sitten
taas tiedä, koska kirjoittelen seuraavaksi tekstejä. En todellakaan
osaa repiä kirjoitettavaa tyhjästä ja sellaisista aiheista, mitkä
kiinnostavat minua yhtä paljon kuin fasaania tuulimyllyn toiminta.
Uskon kuitenkin jotain kakkaa kirjoittelevani, jos sellaista aikanaan
keksin. Ja jos taas onnistuisi kehittämään joulukalenterin idean,
mikä tulee olemaan viime vuotiseen tasoon verrattuna todella
vaikeaa.
Iso kiitos
kaikille, jotka jaksoitte näitä lukea ja kommentoida. Iso
pahoittelu niille, joita vituttaa alituinen spämmäämiseni
”Facebookissa”. Iso pahoittelu niille, joita vituttaa
kirjoitustyylini. Jos se niin kauheasti kyrpii, niin motkottakaa
vielä tavastani ”failata” blogitekstien otsikointien kanssa tai
tavastani tehdä ”feissari” -tilapäivitykset ilman isoa
alkukirjainta. Tai siitä, että huumorintajuni on hyvin väsynyttä.
Erityisesti iso
kiitos teille muutamalle, jotka pitkin lomaani jaksoitte uskoa ja
kannustaa minun saavani tämä matka täyteen. Kiitos! Nyt olen
ansainnut viime olympialaisista jääneen sikarin + konjakkiryypyn.
 |
| Näin seurasin viime kesänä suomalaisten otteita olympialaisissa |
Ai niin, biisiä
vielä. Tämä on hyvin helppo valinta tähän.
Ja toki, iso kiitos
vielä Teille, joiden kanssa sain viettää aikaa lomani aikana!
Huomaatteko, teitittelin isolla alkukirjaimella Teille kaikille.
Juuri nyt on kieltämättä hieman tyhjä ja haikea olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti