lauantai 13. heinäkuuta 2013

tonnin haaste, pvä 30: häpy endkö?

Heh heh. Häpy.

Mutta niin, mitäs tänään? Sitä samaa systeemiä kuin aiemminkin; hanuri on, jos ylipäätään mahdollista, entistä kireämmässä ja kipeämmässä kunnossa.

Tässä nyt näinä parina viimeisenä maraton -päivänä on alkanut tosissaan miettimään tätä haastetta. Siinä missä voivottelin ennen haastetta joutuvani polkemaan päivää kohde sen ”porilaisen”, niin onhan sekin yksi kissankusema reisi päiväkohtaisena matkana. Oikeasti. Eilen ennen kirjoitusrupeamaa matkaa oli jäljellä sen 230 kilometriä, nyt on juuri ja juuri viimeinen satanen paukkunut rikki. Toisaalta taas, ehkä tuo tonni oli ihan sopivan haastava/helppo matka ja varsinkin kun festarireissut ja ”tumu-tiistait” repsahti, joutui tässä loppuvaiheessa jo oikeasti pakottamaan itseään äärimmäisiin suorituksiin. Ei tämä tolkuton fillarilla polkeminen mitään jeesusmaisen ihanaa ole, kun sitä tekee liki yhden työpäivän verran päivää kohden. Tähän kun lisätään hanurikipu ja väsyneet jalat, niin onhan tässä kaikinpuolin aika raiskattu olo.

Mutta valoa alkaa näkymään jo tunnelin päässä. Toivottavasti se näky ei ennakoi lähenevää kuolemaani.

Tänään kävin Säkylässä poistattamassa ”Ruississa” ansaitut tikit. Säkylässä siksi, koska viikonloppupäivystystä näillä seuduilla vuorotellaan näiden kahden kunnan kesken (käsittääkseni). Ystävällinen hoitajatäti ihmetteli suuresti, miksi tikkejä oli kehoitettu pitämään viikon ajan normaalin viiden (5) päivän sijaan sekä sitä, miksi Euran terveyskeskuksessa ei neuvottu hankkiutumaan niistä eroon jo perjantaina, kun sinne soittelin ja tiedustelin asiasta. Noh, nopeasti täti hoiti tikit helvettiin poskestani, mutta vaati vielä olemaan pois saunasta muutaman päivän ajan. Hitto. Ennen lähtöäni tämä hoitajatäti kyseli ”mahtaako se kirjailija ja näytelmäkirjoittelija olla sukua sinulle?”. Toki, onhan kyseessä isoisäni, ja tavallaan häneltä perittyä innostusta kirjoittamiseen tässä blogissani olenkin jatkamassa. ”Kerro hänelle terveisiä” täti huuteli vielä lähdettyäni pois. Häpeällisesti en nyt enää perkeleelläkään muista minua auttaneen tädin nimeä. Noh, ei aina voi osata ja onnistua, kun sika ja pekoni jne.

Vasta tuon jälkeen pääsin huitelemaan ekat fillaroinnit yöllisten sessioiden jälkeen. Liki puolentoista tunnin setti katsoen junnujen yleisurheilun EM-kisoja (joita olen seurannut koko lauvantai -päiväni suunnistuksen MM-kisojen ohella) ja sen jälkeen porukoille käymään, sielläkin katsoen yleisurheilua sekä suunnistusta. Lautasellinen uusia perunoita, jonka jälkeen isän kanssa katsottiin suunnistuksen miesten MM-viestiä (isä nukkui 85 % ajasta, jolloin kisaa käytiin) ja sen jälkeen takaisin omaan hikikomerooni polkemaan, katsoen Minna Kauppia samalla. Taisi siinä naisten viestikisassa muitakin suunnistajia olla, en nyt ihan heti tosin muista. Eikä oikeastaan kiinnostakaan. Hopeaa Suomen naiset onnistuivat voittamaan. Mainitaan vielä sen verran, että suunnistuksesta on muutamana viime vuonna saatu aivan saatanan loistavaa seurattavaa tv:stä katsottuna, kaikkine gps -karttoineen ja vastaavineen. Sitä en sitten tiedä, kuinka hyvin nämä tilanneseurannat on onnistuttu esittämään paikan päällä kisoja seuraavalle yleisölle.

Voi Minna Minna, miksi jonkun Santapukin kanssa hengailet?


Kisan päätyttyä yritin hetken availla jalkojani ja rentouttaa niitä, mutta aika huuhaa -ninjameiningiltä se tuntui. Hetken kuluttua takaisin fillarin selkään ja jatketaan polkemista katsoen yleisurheilua. Suomalaisittain tänään kisojen parhaimmaksi anniksi jäi porilaisen Nooralotta Nezirin pronssi pika-aidoissa. Vaikka Nooralotta näissä junnukisoissa pärjääkin ja hänestä povataan seuraavaa suomalaista supertähteä yleisurheiluun (kun ignoorataan miesten kepinheitto), niin itse en vain valitettavasti usko hänen breikkaavan koskaan maailman huipulle aikuisten tasolla. Ehkä voi joskus päästä EM-kisoissa finaalin, mutta mitalia aikuisten arvokisoissa en usko hänen saavuttavan koskaan. Valitettavaa, mutta penkkiurheilu-urani aikana on tullut todistettua aivan liian monta ryssittyä urheilijanuorukaista. Ai ketkä? Ensimmäisenä tulee mieleen Matti Räsänen ja Visa Hongisto. Tai Antti Haapakoski. Tai Johanna Halkoaho. Riittänee jo? Kyllä Nooralotta kaunis neiti on, ei siinä mitään. Kuten Johannakin.



Nyt sitten taas fillaroidaan kirjoittamisen ohella ja vähän suunnitelmissa olisi, jos huomiselle onnistuisi jättämään alle 70 kilometriä rästiin. Hmm, täytyy katsoa miten jaksaa nyt ja/tai yöllä vielä fillaroida. Viimeisiä siis viedään, luojan kiitos.

Viimeisten kilometrien takia en keksinyt tähän parempaa kappaletta soitatettavaksi, kuin ”Daft Punkia”. Vielä kerran Antti, vielä kerran.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti