Heh heh. Häpy.
Mutta niin, mitäs
tänään? Sitä samaa systeemiä kuin aiemminkin; hanuri on, jos
ylipäätään mahdollista, entistä kireämmässä ja kipeämmässä
kunnossa.
Tässä nyt näinä
parina viimeisenä maraton -päivänä on alkanut tosissaan
miettimään tätä haastetta. Siinä missä voivottelin ennen
haastetta joutuvani polkemaan päivää kohde sen ”porilaisen”,
niin onhan sekin yksi kissankusema reisi päiväkohtaisena matkana.
Oikeasti. Eilen ennen kirjoitusrupeamaa matkaa oli jäljellä sen 230
kilometriä, nyt on juuri ja juuri viimeinen satanen paukkunut rikki.
Toisaalta taas, ehkä tuo tonni oli ihan sopivan haastava/helppo
matka ja varsinkin kun festarireissut ja ”tumu-tiistait”
repsahti, joutui tässä loppuvaiheessa jo oikeasti pakottamaan
itseään äärimmäisiin suorituksiin. Ei tämä tolkuton fillarilla
polkeminen mitään jeesusmaisen ihanaa ole, kun sitä tekee liki
yhden työpäivän verran päivää kohden. Tähän kun lisätään
hanurikipu ja väsyneet jalat, niin onhan tässä kaikinpuolin aika
raiskattu olo.
Mutta valoa alkaa
näkymään jo tunnelin päässä. Toivottavasti se näky ei ennakoi
lähenevää kuolemaani.
Tänään kävin
Säkylässä poistattamassa ”Ruississa” ansaitut tikit. Säkylässä
siksi, koska viikonloppupäivystystä näillä seuduilla vuorotellaan
näiden kahden kunnan kesken (käsittääkseni). Ystävällinen
hoitajatäti ihmetteli suuresti, miksi tikkejä oli kehoitettu
pitämään viikon ajan normaalin viiden (5) päivän sijaan sekä
sitä, miksi Euran terveyskeskuksessa ei neuvottu hankkiutumaan
niistä eroon jo perjantaina, kun sinne soittelin ja tiedustelin
asiasta. Noh, nopeasti täti hoiti tikit helvettiin poskestani, mutta
vaati vielä olemaan pois saunasta muutaman päivän ajan. Hitto.
Ennen lähtöäni tämä hoitajatäti kyseli ”mahtaako se
kirjailija ja näytelmäkirjoittelija olla sukua sinulle?”. Toki,
onhan kyseessä isoisäni, ja tavallaan häneltä perittyä
innostusta kirjoittamiseen tässä blogissani olenkin jatkamassa.
”Kerro hänelle terveisiä” täti huuteli vielä lähdettyäni
pois. Häpeällisesti en nyt enää perkeleelläkään muista minua
auttaneen tädin nimeä. Noh, ei aina voi osata ja onnistua, kun sika
ja pekoni jne.
Vasta tuon jälkeen
pääsin huitelemaan ekat fillaroinnit yöllisten sessioiden jälkeen.
Liki puolentoista tunnin setti katsoen junnujen yleisurheilun
EM-kisoja (joita olen seurannut koko lauvantai -päiväni
suunnistuksen MM-kisojen ohella) ja sen jälkeen porukoille käymään,
sielläkin katsoen yleisurheilua sekä suunnistusta. Lautasellinen
uusia perunoita, jonka jälkeen isän kanssa katsottiin suunnistuksen
miesten MM-viestiä (isä nukkui 85 % ajasta, jolloin kisaa käytiin)
ja sen jälkeen takaisin omaan hikikomerooni polkemaan, katsoen Minna
Kauppia samalla. Taisi siinä naisten viestikisassa muitakin
suunnistajia olla, en nyt ihan heti tosin muista. Eikä oikeastaan
kiinnostakaan. Hopeaa Suomen naiset onnistuivat voittamaan. Mainitaan vielä sen verran, että suunnistuksesta on muutamana viime vuonna saatu aivan saatanan loistavaa seurattavaa tv:stä katsottuna, kaikkine gps -karttoineen ja vastaavineen. Sitä en sitten tiedä, kuinka hyvin nämä tilanneseurannat on onnistuttu esittämään paikan päällä kisoja seuraavalle yleisölle.
 |
| Voi Minna Minna, miksi jonkun Santapukin kanssa hengailet? |
Kisan päätyttyä
yritin hetken availla jalkojani ja rentouttaa niitä, mutta aika
huuhaa -ninjameiningiltä se tuntui. Hetken kuluttua takaisin
fillarin selkään ja jatketaan polkemista katsoen yleisurheilua.
Suomalaisittain tänään kisojen parhaimmaksi anniksi jäi
porilaisen Nooralotta Nezirin pronssi pika-aidoissa. Vaikka
Nooralotta näissä junnukisoissa pärjääkin ja hänestä povataan
seuraavaa suomalaista supertähteä yleisurheiluun (kun ignoorataan
miesten kepinheitto), niin itse en vain valitettavasti usko hänen
breikkaavan koskaan maailman huipulle aikuisten tasolla. Ehkä voi
joskus päästä EM-kisoissa finaalin, mutta mitalia aikuisten
arvokisoissa en usko hänen saavuttavan koskaan. Valitettavaa, mutta
penkkiurheilu-urani aikana on tullut todistettua aivan liian monta
ryssittyä urheilijanuorukaista. Ai ketkä? Ensimmäisenä tulee
mieleen Matti Räsänen ja Visa Hongisto. Tai Antti Haapakoski. Tai
Johanna Halkoaho. Riittänee jo? Kyllä Nooralotta kaunis neiti on,
ei siinä mitään. Kuten Johannakin.
Nyt sitten taas
fillaroidaan kirjoittamisen ohella ja vähän suunnitelmissa olisi,
jos huomiselle onnistuisi jättämään alle 70 kilometriä rästiin.
Hmm, täytyy katsoa miten jaksaa nyt ja/tai yöllä vielä
fillaroida. Viimeisiä siis viedään, luojan kiitos.
Viimeisten
kilometrien takia en keksinyt tähän parempaa kappaletta
soitatettavaksi, kuin ”Daft Punkia”. Vielä kerran Antti, vielä
kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti