tonnin haaste, pvä 25: neljän tikin pitti.

Se oli semmoinen ”Ruisrock” se. Armotonta tamppaamista, hyviä bändejä, pittejä ja tikkejä. Mustasta silmästä ja tikeistä huolimatta en vaihtaisi mitään pois.

”Ruisrockista” olin kuullut kaikenlaista puhetta, hyvää ja paskaa (mutta ei hyvää paskaa). Perjantaina päästyäni hotellille aloin tekemään oloani mukavaksi (=humalaiseksi) ja lähdin suunnistamaan festarialueelle vievää bussia. Ihan en onneksi kyytiin ehtinyt, kun syystä tai toisesta olin onnistunut jättämään lipun hotellihuoneeseeni. Äkkiä hakemaan huoneesta inttityyliin vauhtia ja uusi yritys.

Pelkästään se parin kilometrin kävely alueelle on oma elämyksensä. Ihmiset juttelevat keskenään (no yleensä) kiskoen omia juomiaan. Jotkut ovat onnistuneet juomaan itsensä jo käyttökelvottomaan kuntoon ja jäivät ottamaan päiväunia reitin varrelle. Jotkut torkkuivat omassa oksennuksessaan järjestyksenvalvojien pitäessä vieressä näistä sankareista huolta. Ja tämän tyylinen episodi toistui festarien jokaisena päivänä, mennen tullen.

Perjantai oli aika tykki päivä, konemusiikista ja tamppaamisesta innostunut kun olen. Alueella tuli tuolloin katsottua ”Huoratronin”, ”Knife Partyn” ja ”Heavyweigthin” lisäksi hieman rauhallisemmat musiikkiorkesterit ”Hurts” ja uusi löytöni ”Band Of Horses”. Nämä kaksi rauhallisempaa bändiä sopivasti rauhoittivat menoa, kun esimerkiksi ”Knife Partyn” keikan tamppaamisen jälkeen olin kirjaimellisesti kuin uimassa käynyt vaatteet päällä. Ihan huikea keikka, tälläkin keikalla saatiin pieni pitti pyörimään, jonka jälkeen löysinkin itseni vahingossa eturivistä hyppimässä. Ehdottomasti uudelleen näiden keikalle!

Lauantaina sitten tapahtuikin. Kun edellisenä päivänä oli porteista päässyt heittämällä läpi, oli jonoa nyt ns. vitusti. Olin kuvitellut ehtiväni juomaan yhden anniskelualueolusen ennen ”CMX:ää”, nyt join oman taskulämpimän oluen repustani odottaessani alueelle sisään. Kyseisen orkesterin keikan ajan. Alueelle ikuisuuden verran jonotettuani hakemaan lisää nestettä kurkusta alas ja odottelemaan seuraava rytkettä. Arvoin tovin ”Disco Ensemblen” ja ”Soilworkin” välillä, mutta koska ”Disco” on tullut nähtyä jo useasti, oli ruotsalaisen metallibändin vuoro. Teltassa keikkaa oli ehtinyt kulua ehkä sen viisi (5) minuuttia, kun iso (siis oikeasti iso) pitti saatiin pyörimään ja hypähdin mukaan. Hetkeä myöhemmin ehdein sivusilmällä nopeasti huomaamaan jonkun tulevan vauhdilla kohti, mutta koska olin juonut kissamaiset refleksini unohduksiin, kolahti poskeen/silmäkulmaan kovahko isku kyynärpäästä/olkapäästä. Pieni pään pudistus ja jatketaan pitissä pyörimistä, kunnes mietin, kuka on heittänyt vettä poskelleni. Kädellä pieni pyyhkäisy ja käsi aivan veressä. Pois pitistä pyyhkimään paperilla poskea ja sitten takaisin 12-vuotiaan innokkuudella leikkimään. Ja kun pitti lakkasi elämästä, siirryin keikkaa katsomaan, kunnes vieressä oleva tyyppi sanoi lähtevänsä viemään minua SPR:n teltalle. Oma fiilis oli kuitenkin hyvä, enkä uskonut haavan olevan mitenkään isokaan, mutta onneksi uskoin tyypin puhetta ja lähdin mukaan (siitä iso kiitos hänelle ja erityisesti siitä, että uhrasi keikkakokemuksensa vain viedäkseen minut hoidettavaksi). Kuin pitissäkin, niin SPR:n teltalla pienen pojan intoa puhkuen esittelen hoitajille naamaani ja kyselen, mitä sille pitäisi tehdä. Verta oli valunut poskestani kaulalle ja aina rinnalle saakka. Tädit katselivatkin ihmeissään innokasta euralaista, joka hymy korvissa esittelee tyytyväisenä verta vuotavaa haavaansa. Paikalle tullut lääkärisetä, kahvikuppi kädessään, juttelee mukavia ja ehdotta tikkien laittamista, ettei naamaa jäisi komistamaan liian komea ja miehekäs arpi. Neljä tikkiä laitettiin nopeasti ja kivuttomasti, jonka jälkeen hetken ajan mukavat jutustelut tätien kanssa ja takaisin nauttimaan festarielämästä. Oli SPR:n porukan mielestä jokseenkin erikoista, että joku suhtautui noinkin positiivisesti ja innolla moiseen vammaan. Mutta vittuakos siinä, itsekin totesin olevan tyytyväinen, ettei se isku osunut hampaisiin ja nyt selvittiin pienellä damagella.

"Tikkejä? Vitut ne mitään haittaa!"

SPR:n reissun jälkeen olikin tovi odottelua ”omien” bändien suhteen ja oli hyvää aikaa kierrellä Sampon kanssa alueella, esittelemässä osumaa saanutta naamaani. Illan täydensi vielä ”PMMP:n” ja ”HIM:n” keikat. Varsinkin Ville Valon orkesteriä olin odottanut näkeväni ensimmäistä kertaa ikinä. Toki, olihan se hieno nyt nähdä, mutta melko vaisuksi kokemukseksi jäi, enkä ihmettelekään, miksi ”HIM:iä” kritisoidaan keikkaesiintymisestään.

Sunnuntai oli bändien osalta nihkeämpi kuin kaksi edellistä, mutta tulihan siellä nähtyä kuitenkin ”Cheek”, ”The Sounds” ja yksi ehdoton, pakollinen nähtävä ”Pet Shop Boys”. ”PSB” on kuitenkin yksi historian suurimpia konemaista musiikkia soittavista pop -bändeistä ja kun lavaesiintymistäkin kehuttu, niin hitto, olihan tämä nähtävä. Itse keikka oli kuin ”Tron” -leffasta, ehkä aavistuksen ”Blade Runnerin” sävyäkin siinä oli. Keikan keski-ikä oli valehtelematta 35 tasolla (ei nykynuoriso tiedä musiikista mitään, kun menivät samaan aikaan jotain avutonta räppiä kuuntelemaan) ja koko yleisö räjähti (ehkä aavistuksen paskoi housuun innostuksestakin) ”It's A Sin” biisin aikana. Tämä oli se keikka, mikä tulee jäämään mieleen erityisesti lavaesityksensä ansiosta ja varmasti menisin ”PSB:n” keikkaa uudelleenkin katsomaan, jos mahdollisuus tulee. Oikeasti. Tämän keikan jälkeen ”Biffy Clyro” veti vielä keikan, jota tyydyin katselemaan anniskelualueen puolelta. Ihan kelvollinen, mutta ei ”Pet Shop Boysin” jälkeen enää oikein innostunut. Alkoi siinä aavistuksen olemaan jo festariväsymystäkin, näissä kesteissä kun ei päässyt alueelta pois kesken kaiken ”huilaamaan” ja palata sinne myöhemmin uudelleen. Ehkä hyvä näinkin, mutta teltta-alue siinä vieressä olisi aika huikea. Eihän se ole mahdollista sattuneista syistä, tiedän kyllä.

Semmoista. Rahan arvoinen reissu ja miehekästä karismaa tuli lisää neljän (4) tikin edestä. Perjantain paahdoin yksikseni keikasta toiseen (enkä varmastikaan olisi ollut laadukasta seuraa änkeässäni lähes eturiviin joka keikalla), lauantaina ja sunnuntaina oli onneksi hyvää seuraa tarjolla itselleni nihkeämpien bändien takia. Ensi vuoden reissu jo harkinnassa, ellei sitten se ”Jysäri” toteudu.

Tänään aamulla palasin kotiin ja huomenna pitäisi taas raahautua Turkuun ”tumuttamaan”. Pyöräilyt onkin aavistuksen tänään jäänyt vähemmälle, tunnin lenkin heitin katsoen ”Koston Suudelman” (no, ei se mikään laatuleffa ollut), sen jälkeen jälleen ”Rillit Huurussa” -sarjan ajan ja nyt taas. Vähän vähemmälle jäi itse fillaroinnista nyt kerrottua. Tai no, onko sitä loppupeleissä aiemminkaan tullut siitä niin paljon kirjoitettua. No ei. Muista asioista riittää paremmin kirjoitettavaa.

Matkaa oli ennen tämänhetkistä kirjoitusmaratonin alkamista kertynyt 580 kilometriä. Huomenna tosiaan jää matkan kerryttäminen väliin taas, ellen aamusti ehdi pienen setin kehittämään ennen bussin lähtemistä. Eli vajaa 400 kilometriä jäisi pääasiassa saavutettavaksi aikavälille torstai – sunnuntai. Paha paha paha. Nyt voinee sanoa, että onneksi luvassa on festarivapaa viikonloppu.

Viimeksi tuli lykättyä pari biisiä blogi -tekstiini, teen nyt samoin. Eli laitatan kaksi biisiä päivän biiseiksi, molemmat bändeiltä, joiden keikoista diggasin ”Ruississa” todella paljon: ”Knife Party” ja ”Pet Shop Boys”.

Huomista Turun reissua odotellessa, pääsee jälleen näkemään huikeita tyyppejä!