Kas kummaa, tämä(kin) leffa on niitä,
jolle on keksitty kaksi suomennettua nimeä. Myöhäisempi, oikeampi
suomennos on tuo ”Mykkä Leffa”, jolla elokuva myös taannoin Yle
Teemalta esitettiin. Aikaisempi suomennos on jostain syystä
”Pähkähullujen Paratiisi”. Joo, onhan elokuvan keskiössä
jonkinlaiset pähkähullut, mutta antaa ehkä hieman väärän kuvan
itse elokuvan aiheesta. Johon originaali nimi osaa viitata. Toki
Suomessa on ollut aikakautensa (tämän leffan suhteen en jaksanut
historiikkia tutkia), jolloin suomennokset tehtiin jonkun saman
aikakauden huippusuositun elokuvan mukaan, taikka muuten vain
houkutellakseen mahdollisimman paljon katsojia teatteriin.
Nimensä mukaisesti Mykkä Leffa on,
noh, mykkä leffa. Kunnianosoitus ja ”modernimpi” versio
mustavalkoisista mykkäleffoista, onhan tämä sentään värillinen.
Sen sijaan mykkäfilmien kaavaa rikotaan siinä, että elokuvassa
kuullaan yksi vuorosana. Vieläpä ~ keskellä elokuvaa, mutta
sinänsä sille hyvinkin loogisessa kohtaa.
Mel Brooksia pidetään yhtenä
parhaimmista elokuvakoomikoista kautta aikojen. Itse en ole järin
vahvasti miehen teoksiin perehtynyt, vaikka joitakin elokuvia olen
varsinkin lapsena nähnyt. Päällimmäisenä mieleen on jäänyt
Dracula – Verevä Vainaja ja Mel Brooksin Mieletön Maailman
Historia. Kumpikaan ei sinällään tehnyt nuoreen miehen alkuun
vaikutusta. Enkä tiedä, tekisikö nytkään. Mykkä Leffa sen
sijaan teki.
Itse elokuvassa Mel Brooks on Mel Funn.
Elokuvaohjaaja, joka haluaa tehdä pienelle elokuvayhtiölle
mykkäfilmin, mikä voisi pelastaa yhtiön toiminnan. Oudolta
kuulostava idea, eihän mykkäfilmejä oltu tehty 40 vuoteen, mutta
lopulta se saa yhtiön edustajilta kannatusta. Funn ryhtyykin
toteuttamaan elokuvaansa yhdessä toveriensa Martyn ja Domin kanssa,
joita näyttelee (yllätys yllätys) samat etunimet omaavat Marty
Feldman ja Dom DeLuise. Kolmikko lähtee skouttamaan ja rekrytoimaan
tähtitason näyttelijöitä mukaan elokuvaansa.
No miksi olen jonkun mykkäelokuvan
valinnut leffasuositukseeni? Toisin kuin muut aiemmin (lapsena)
näkemäni Mel Brooksin elokuvat, tämä sai paikoitellen minut
nauramaan. Mustavalkoisille mykkäleffoille uskolliset ääniefektit
eri tilanteissa (kenties jopa tässä paremmin toteutettuina?)
toteutuvat hyvin. Tuon entisajan elokuville tyyliset
slapstick-huumori on myös hyvin toteutettu. Eikä liian
lapsellisesti, taikka sitten juurikin niin. Kuitenkin sen verran
pätevästi, että se sai minunlaisen ihmisen viihtymään elokuvan
parissa. Lisäksi edesmenneen Marty Feldmanin ulkoinen habitus on
niin uskomaton. Miten joku ihminen voi näyttää tuolta ja miten
osaa vielä hyödyntää sitä täydellisesti näyttelemiseen. Martyn
roolihahmo onkin se, joka varasti ainakin minun huomioni
täydellisesti. Mitä pidemmälle elokuva eteni, sitä enemmän
kiinnitti Martyyn huomiota: minkä sarjakuvamaisen eleen hän tällä
kertaa tekee.
 |
| Marty. |
Tähtinäyttelijöitä rekrytoidessa
kolmikko lähestyykin liutaa oman aikakautensa huippujulkkiksia,
joiden bongaamisesta nykypäivän nuorikin osaa olla innoissaan.
80-luvun lapsi osasi helposti tunnistaa Burt Reynoldsin, James Caanin
ja Paul Newmanin. Tietyllä tapaa jokainen näistäkin näyttelijöistä
nauraa omalle tähtistatuksen diivailulleen. Oma hauska juttunsa
siinäkin.
Moni Scary Movie -saagan parissa
kasvanut ei välttämättä koe samanlaista riemua Mykkä Filmin
parissa, eikä se minua haittaakaan. Itse koin, ja se riittää
minulle. Elokuva on myös ”sopivan” lyhyt, kesto on alle
puolitoista tuntia. Luulisi sen olevan siis helppo katsottava
monillekin.
IMDb arvostaa: 6,7
Kalmari arvostaa: 8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti