torstai 24. syyskuuta 2015

leffasuositus: syyskuu.




Kas kummaa, tämä(kin) leffa on niitä, jolle on keksitty kaksi suomennettua nimeä. Myöhäisempi, oikeampi suomennos on tuo ”Mykkä Leffa”, jolla elokuva myös taannoin Yle Teemalta esitettiin. Aikaisempi suomennos on jostain syystä ”Pähkähullujen Paratiisi”. Joo, onhan elokuvan keskiössä jonkinlaiset pähkähullut, mutta antaa ehkä hieman väärän kuvan itse elokuvan aiheesta. Johon originaali nimi osaa viitata. Toki Suomessa on ollut aikakautensa (tämän leffan suhteen en jaksanut historiikkia tutkia), jolloin suomennokset tehtiin jonkun saman aikakauden huippusuositun elokuvan mukaan, taikka muuten vain houkutellakseen mahdollisimman paljon katsojia teatteriin.


Nimensä mukaisesti Mykkä Leffa on, noh, mykkä leffa. Kunnianosoitus ja ”modernimpi” versio mustavalkoisista mykkäleffoista, onhan tämä sentään värillinen. Sen sijaan mykkäfilmien kaavaa rikotaan siinä, että elokuvassa kuullaan yksi vuorosana. Vieläpä ~ keskellä elokuvaa, mutta sinänsä sille hyvinkin loogisessa kohtaa.

Mel Brooksia pidetään yhtenä parhaimmista elokuvakoomikoista kautta aikojen. Itse en ole järin vahvasti miehen teoksiin perehtynyt, vaikka joitakin elokuvia olen varsinkin lapsena nähnyt. Päällimmäisenä mieleen on jäänyt Dracula – Verevä Vainaja ja Mel Brooksin Mieletön Maailman Historia. Kumpikaan ei sinällään tehnyt nuoreen miehen alkuun vaikutusta. Enkä tiedä, tekisikö nytkään. Mykkä Leffa sen sijaan teki.

Itse elokuvassa Mel Brooks on Mel Funn. Elokuvaohjaaja, joka haluaa tehdä pienelle elokuvayhtiölle mykkäfilmin, mikä voisi pelastaa yhtiön toiminnan. Oudolta kuulostava idea, eihän mykkäfilmejä oltu tehty 40 vuoteen, mutta lopulta se saa yhtiön edustajilta kannatusta. Funn ryhtyykin toteuttamaan elokuvaansa yhdessä toveriensa Martyn ja Domin kanssa, joita näyttelee (yllätys yllätys) samat etunimet omaavat Marty Feldman ja Dom DeLuise. Kolmikko lähtee skouttamaan ja rekrytoimaan tähtitason näyttelijöitä mukaan elokuvaansa.


No miksi olen jonkun mykkäelokuvan valinnut leffasuositukseeni? Toisin kuin muut aiemmin (lapsena) näkemäni Mel Brooksin elokuvat, tämä sai paikoitellen minut nauramaan. Mustavalkoisille mykkäleffoille uskolliset ääniefektit eri tilanteissa (kenties jopa tässä paremmin toteutettuina?) toteutuvat hyvin. Tuon entisajan elokuville tyyliset slapstick-huumori on myös hyvin toteutettu. Eikä liian lapsellisesti, taikka sitten juurikin niin. Kuitenkin sen verran pätevästi, että se sai minunlaisen ihmisen viihtymään elokuvan parissa. Lisäksi edesmenneen Marty Feldmanin ulkoinen habitus on niin uskomaton. Miten joku ihminen voi näyttää tuolta ja miten osaa vielä hyödyntää sitä täydellisesti näyttelemiseen. Martyn roolihahmo onkin se, joka varasti ainakin minun huomioni täydellisesti. Mitä pidemmälle elokuva eteni, sitä enemmän kiinnitti Martyyn huomiota: minkä sarjakuvamaisen eleen hän tällä kertaa tekee.

Marty.
Tähtinäyttelijöitä rekrytoidessa kolmikko lähestyykin liutaa oman aikakautensa huippujulkkiksia, joiden bongaamisesta nykypäivän nuorikin osaa olla innoissaan. 80-luvun lapsi osasi helposti tunnistaa Burt Reynoldsin, James Caanin ja Paul Newmanin. Tietyllä tapaa jokainen näistäkin näyttelijöistä nauraa omalle tähtistatuksen diivailulleen. Oma hauska juttunsa siinäkin.


Moni Scary Movie -saagan parissa kasvanut ei välttämättä koe samanlaista riemua Mykkä Filmin parissa, eikä se minua haittaakaan. Itse koin, ja se riittää minulle. Elokuva on myös ”sopivan” lyhyt, kesto on alle puolitoista tuntia. Luulisi sen olevan siis helppo katsottava monillekin.


IMDb arvostaa: 6,7
Kalmari arvostaa: 8

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti