tonnin haaste, pvä 21: juna kulkee.

Jesus fucking Christ, se juna vihdoinkin kääntyi! Puolivälissä ollaan, eikä aikataulustakaan olla kuin vajaan viikon jäljessä. Sen kunniaksi otinkin ”Mannerheimin snapsin”, konjakilla. Onneksi ”Ruisrock” alkaa huomenna, niin ei tätäkään leikkiä saada liian helpoksi.

Aloin tuossa pohtimaan, kun tällä viikolla on tullut riipaistua semmoisia 60 – 80 km lenkkejä päivittäin. Eihän tämä oikeasti nyt niin paha rasti ole ja jos alussa olisin vain viitsinyt tehdä vastaavia lenkkejä, olisin varmaan jo viimeisen viikon tavoitematkassakin jo (750 km). Happamia, sanoi kettu kun paskaansa söi. Ensi viikon jämäpäivistä tuleekin mielenkiintoisia, kun yrittää parhaansa mukaan saada matkaa täyteen. Toki, ”Ruissia” varten varatussa hotellissa olisi kuntosali tarjolla, mutta olotila voinee olla kykenemätön jo ylösnousemukseen. Jotain muuta voi kyllä ylös nousta.

Mutta, mitäs tänään. Samaa kakkaa kuin aiemminkin. Kiltti talonmiessetä päätti päättää Antin yöunet laittamalla ruohonleikkurin kehräämään ikkunani alle. Kun selvisin Vietnamin sodan flashbackeistä (huom, en oikeasti ollut kyseisessä sodassa mukana), heitin taas kympin lenkin ja kuten eilen jo pelottelin, kävin kuntosalilla. Jalat kun ei ole haasteesta vielä tarpeeksi hapoilla, niin tänään oli hyvä sitten kiskoa kyykkyjä + muuta jalkatreeniä. ”Rock the Beachissa” ei tullut kyykättyä, vaikka ihmistä olkapäillä olikin ”30 Seconds to MARSin” keikalla. Kun takamusta oli taas mielestäni tikattu timmiin kuntoon, piti käydä kaupassakin ostoksilla. Elämääni onnellisena seisoskelin alkoholiosaston puolella tuijottamassa tyhjyyteen, kunnes tein valinnan ja otin kaksi litraa maitoa mukaani sekä yhden purkillisen piimää. Onnistuneen kauppareissun jälkeen pyöräilin kotiin.

Taas kerran heitin reilun tunnin setin kuntofillarilla ja sain päätettyä ”Villit Kuviot” -leffan. Joskus junnuna tämän olin nähnyt, mutta muistikuvia leffasta ei käytännössä ollut mitään. Paitsi Denise Richardsin paljas rintavarustus ja KYLLÄ, en muistanut väärin! Voi pojat, kuinka innoissani olinkaan. Itse leffa oli perus Hollywood -tuotantoa: kai sen nyt katsoo, mutta ei enää toiste tarvinne. IMDb arvostaa arvosanalla 6,5, kai minäkin sitten. Leffan ja pyöräilyn jälkeen pakkaamaan laukkuun taas liikaa tavaraa ”Ruissia” varten ja taas ”Rillit Huurussa” -ohjelman ajaksi fillarin selkään. Ja tosiaan, nyt fillaroin taas kirjoittaessani. Taas sitä ja taas tätä. Taas taas taas.

Ja tässä sitä nyt ollaan. Aika simppeli päivä ollut; pyöräilyä, kuntosalia, pakkaamista ja Denisen tissejä. Yhden ongelman kuitenkin huomasin jo eilen illalla: arse ei näemmä tykkää liiallisesta pyöräilystä. Lonkkaa ja jalkoja nyt pystyy venyttelemään ja näin ehkäisemään kipua, mutta miten venyttelet persettäsi? Kertokaa, olkaa hyvät.

Tai no, älkää sittenkään.

Suunnittelin ensin päivän biisiksi juuri tuota Kari Tapion ”Juna kulkee”, mutta koska fiilistelen ”Ruissia” jo niin intona, laitatankin jotain muuta. ”Heavyweight Djs” vetelee keikan huomenna ja koska minulta jää YleX:n ”Parasta Ennen” kuulematta, on seuraava veisu aika hyvä tähän. Biisiin on lainattu Chesney Hawkesin hittä (”hittiä”) ”The One & Only”, joku fiksu varmasti osasi näin päätelläkin. Pyysin viime kesälomallani kyseistä veisua soitettavaksi ohjelmaan, ihan vain kettuillakseni työkavereille. Ohjelman juontaja Matti Airaksinen ei kuulemma aluksi olisi halunnut soittaa biisiä, mutta koska se kuuluu ohjelman hengen mukaisesti ”ysäri" -aikakauteen, soitti hän sen lopulta.

Hyvä niin, olisi muuten tehnyt mennä lyömään tätä jumalaisen ohjelman juontajaa.

tonnin haaste, pvä 20: maskia.

Olisin toivonut voivani huutaa tässä ”junan kääntyneen”, mutta ihan ei puhti siihen ole riittänyt. Puolikkaasta tonnista puuttuu sen ”porilaisen” verran kuitenkin. Nooh, siihen nähden, mitä olin saavuttanut ennen eilistä kirjoitushetkeä, on parannusta tullut sellaiset ”kolme varttia”, ts. ~ 75 kilometriä. Hieman enemmän siis.

Päivä on noudattanu melkolailla samaa kaavaa kuin eilen. Tosin tänään heräsin jo kukonlaulun aikaan (= klo 9), kun saatanallinen ukkosmyräkkä pyyhkälsi ohi. Ilmeisesti salama iski suhteellisen lähellekin, mutta ei se siinä mielentilassa kiinnostanut vittuakaan. Varsinkin, kun en enää saanut unta sen jälkeen. Kiitti hei luonnonvoimat aamuherätyksestä. Eipä siinä sitten, pyörän selkään ja polkemaan sellainen 10 kilometriä.

Pyöräilyjen jälkeen salille treenailemaan. Jos mieli vain jaksaa, niin huomennakin olisi tarkoitus kiskoa salitreeni, koska perjantaina aikataulu voi mennä hieman liian tiukille ”Ruissin” kanssa (tässä pitää tietää se, että salitreenaan "joka toinen päivä"). No mutta, itse salilla yritettiin puhua ympäri maalivahtivalmentajaksi pikkujunnuille. Omana kohteliaana toteamuksena oli kuta kuinkin, että niitä parempiakin valmentajia löytyisi. Ja vahteja. Mutta ei kai siinä sitten mitään, syksyllä se nähdään, olenko lauantaisin herännyt aamujäille muksujen kanssa leikkimään. Onhan jollain tavalla kuitenkin haaveena ollut valmentaa nuorempia veskareita, erityisesti silloin, jos omia jälkeläisiä tähän maailmaan joskus pyörähtää ja he innostuvat kiekkoilusta aikanaan. Toivottavasti niitä jälkeläisiä ei ole näköpiirissä juuri nyt.

Kun kiekkolinjalle päästiin, niin jatketaan toki. Vanha, ”Wall Activen” maskini on jäämässä eläkkeelle 12 vuoden uskollisen palveluksen jälkeen. Otsan seutuvilla on useamman vuoden ollut pienen pieni halkeama, ristikkoa ja nappeja on vaihdettu uusiin. Nyt yksissä kesätreeneissä osui leukaan ensin lämäri, jonka jälkeen tultiin ryminällä kolaamaan yli. Epäonnistunut yritys, itse nousin samantien ylös, "rookie" jäi keräilemään itseään. Tilanteessa tosin maski lohkesi/halkesi leuan tietämiltä, eikä se luultavasti tarvitse Jutilan lämäriä kovempaa iskua haljetakseen kahtia. Siispä, tänään kävin tilauttamassa uuden maskin ja voi veljet, eivät ne mitään ilmaisia ole. Mutta kunhan uusi kumppani palvelee myös sen 12 vuotta, niin uskoisin sen maksaneen itsensä jo takaisin. Suunnitelmissa olisi maalautta parit pienet kuviot, vaikkapa ”Kalmari”, ”42” ja takaraivoa tukevaan elementtiin urallani pelattujen seurojen logot. Noin esimerkiksi, joskus haaveilin ihan oikean kalmarinkin kuvaa maskiin. Noh, tuleeko se koskaan toteutettua, jää nähtäväksi. Vinkkejä voi toki antaa lähiseutujen hyypiöistä, joilla olisi ammattitaitoa kuvataiteelliseen koristeluun (vink vink).

Kyllä! Maski tulee olemaan "ässämäisen" punainen!

Tilauksen jälkeen tuli parit kyläpyöräilyt jälleen suoritettua, kotona kuntopyörällä taas tunnin setti katsoen ”Rock'n Roll Never Dies” -leffaa samalla. Samuli Edelmann näyttelee vajaata (mutta ei kikkeliään) ”kitarasankaria”. Hyvin alkava leffa lässähtää aika pahasti ja IMDb:n arvosana 5,1 on aika oikeutettu. Toki, monia suomalaisia eturivin näyttelijöitä vilahtaa mitä typerimmissä rooleissa ja osa ”southparkmaisista” kiusallisen hiljaisista hetkistä antaa parit hymähtelyt. Ei ne nyt ihan parituntista leffaa pelasta. Tuli tämän jälkeen sotkettua jälleen ”Rillit Huurussa” -sarjan aikana.

Tuli sitä tänään toinenkin leffa katsottua, pitkästää aikaa ”Brianin Elämä”. ”Monthy Python” porukan tekemä komedia, jota IMDb arvostaa arvosanalla 8,1 ja valitsenkin tähän biisiksi leffan klassikkoveisun. Sitten joskus aikanaan, kun aika minustakin jättää (kyllä, niinkin tulee kaiken logiikan mukaan käymään), toivon tämän soitettavan hautajaisissa/muistotilaisuudessa. Hautajaiset on aina ikävä tilaisuus ja toivonkin, että ihmiset tuolloin osaisivat unohtaa surun hetket ja näkevät sen ”elämän valoisan puolen” ja itselle nauramisen taidon. Mutta ennen kaikkea, pää ylös ja kohti elämän uusia kokemuksia.

Ja kun jatketaan ”monttubileteemalla”, mainittakoon vielä, että toivon tuon seremonian ajoitettavan arkipäivälle. Miksi? Koska viimeisenä hyvänä tekonani haluaisin suoda kaikille sukulaisille ja ystäville palkallisen vapaapäivän töistä.

Koitin tarkistaa asiaa tähän liittyen, ilmeisesti ei ole kaikille ja kaikissa työehtosopimuksissa palkallinen, varsinkaan ystäville. Harmillista, "fuck the law".

tonnin haaste, pvä 19: sujuu?

Kai sitä nyt voi olla jossain määrin tyytyväinen omaan suorittamiseen.

Eilen aloittaessani kirjoittamisen kilometrimäärä oli sen ~ 305 km, vuorokaudessa matkaa on tullut 70 kilometriä lisää. Aivan ei se 100 km päivää kohden tullut täyteen, mutta jonkin verran yli sen ”porilaisen”. Kyllä kai tämä tästä, vähitellen.

Päivä on muutenkin ollut fiilikseltään melkeinpä erinomainen. Aamulla (ts. klo 11) herättyäni polkaisin 10 kilometrin lenkin katsoen pois digiboksilla roikkuneen ”Van Helsingin”. Leffa ei mitenkään erityisen huikea ollut ja IMDb:n arvosana 5,8 on mielestäni aavistuksen yläkanttiin. Kyllähän sen nyt sen kerran katsoi. No joo, kun pyörälenkki tuli vedettyä, päätin unohtaa fillaroinnit, kiskoin lenkkarit jalkaan ja menin juoksemaan kolmen viikon tauon jälkeen. Juoksemista on tullut laiminlyötyä, mutta uskoisin sille olleen kelvollinen syykin: a) olen tätä pyöräilysysteemiä suorittanut ja b) tässä on ollut juhannusta ja ”Rock the Beachia”, joten suodaan se laiminlyönti toistaiseksi. Toki, olisihan sitä nytkin voinut jättää juoksuajat väliin. Itse pari vuotta takaperin innostuin taas juoksemisesta ja suunnitelmissa olisi joskus se maratonikin heittää. Polvi ei varmaan sitä kestäisi näillä näkymin, mutta jos edes se puolikas. Kympin kanssa polvi on ainakin yhteistyökykyinen. ”Teräsmieskisa” jäänee ikuiseksi haaveeksi, jopa lyhyen matkan sellainen. Uintitaito on sen verran heikkoa, tai hidasta, että avovedessä uidessa saisi mukana olla opetuskellukkeet. Ja mieluiten myös perämoottori ja uimavalvoja vahtimaan, etten haukkaa liikaa ahvenia suuhun.

Eiliseltä jäi mainitsematta ehkä yllättävänkin hyvä leffa, mikä tuli katsottua: ”Magic Mike”. Perussuomalaisten ja homofoobikkojen mielestä on varmaankin liian ”gaytä” katsoa miesstrippareista kertovaa leffaa, mutta itse tykkäsin siitä ja paljon. IMDb:n arvosana 6,1 onkin mielestäni alakanttiin, vaikka onhan tämä jollain tasolla köyhän miehen versio ”Boogie Nightsista”. Tässä tosin ei ollut Julianne Mooren tissejä kompensoimassa miesalastomuutta. Itselle myös hauska/erikoinen bongattava ”Magic Mikessä” oli hahmo nimeltä ”Tarzan”. Liian vanhaa stripparia esitti wrestlingissä paremmin kannuksensa hankkinut, mm. WWE:n raskaansarjan mestari, Kevin Nash. Ehtihän Nash myös itse Tony Halmeen kanssa painimaan samoihin aikoihin. Miten päin vaan, diggasin tosiaan leffasta ja suosittelen katsomaan. ”Superheterotkin” voivat sen huoletta katsoa, silloin lienee itsetutkiskelun aika, jos housuissa alkaa pullottamaan Channing Tatumin tanssiesityksen aikana. Itsellänihän ei alkanut, ei missään nimessä. En ainakaan myönnä. Hitto, mulla on muuten vieläkin varpaissa punaista kynsilakkaa viikonlopun jäljiltä.

Pyöräilystä. Aamun lenkkien jälkeen tuli parit lyhyet kyläpyöräilyt suoritettua pois alta ja repäisin niiden jälkeen tunnin pyörälenkin kuntofillarilla. Tuli myös ”Rillit huurussa” -sarjan ajankin poljettua. Ja nyt taas kirjoittaessa. Sen verran päätin helpottaa omaa sotkemista kuntofillarilla, että poistatin taso-ohjelmat ja poljen ns. ”tasaisella”. Tarkoittaen siis, että pyörä ei simuloi ”ylämäkiä” ja ”alamäkiä” nostaen pyöräilyn raskautta. Ehkä näin saan tuntia kohden nipistettyä muutaman ylimääräisen kilometrin. Enkä edes huijaa tekemällä näin.

Ei tässä oikein sen ihmeempää ole tapahtunut. Kuntoiluja lukuunottamatta aika peruslaiska lomapäivä, jollaisen loman toki kuuluukin olla. Onhan tässä toki samalla pienellä innolla odotettu myös tulevan viikonlopun ”Ruissia”, jonka pääsen kokemaan ihka ensimmäistä kertaa (jee).

”Modestep” teki yllättävän vaikutuksen ”Rock the Beachissa”. Haluankin laitattaa sitä tähän. Kieltämättä harmittaa, etten aiemmin ole ollut tietoinen tällaisesta. Onhan niitä joitakin biisejä radiosta kuullut "vahingossa". Mutta silti. Olisin varmasti ollut elementissäni eturivissä ”Modestepin” keikalla. Noo, perjantaina ”Huoratron” (toisen kerran viikon sisään), ”Knife Party” ja ”Heavyweight DJ's” antaa aihetta tamppaamiseen ja ”kreibaamiseen”, eiköhän sillä pieni pettymys saada pois. Ja miehekästä ja haisevaa hikeä.

tonnin haaste, pvä 18: et pysty.

No varmasti pystyn!

Kilometrejä on kirjoitushetkellä ~ 305. Haastetta riittää vielä siis liiankin paljon. Tarkoituksena oli ennen lomaa saavuttaa se 500 kilometriä tähän ajankohtaan mennessä, niin onhan siinä vielä kirimistä.

Mutta ei anneta sen haitata, sen verran huikeat viisi (5) päivää on takana! Oikeasti.

”Rock the Beach” oli varsin onnistunut festari. Järjestelyt olivat mielestäni parhaimmat, missä olen koskaan ollut. Alue oli harvinaisen fiksusti ideoitu, oluttelttoja sekä bajamajoja oli niin riittävästi, että minnekään en jonottanut missään vaiheessa paria minuuttia kauempaa. Oikeasti. Anniskelualueetkin oli kahden päälavan suhteen toteutettu niin nerokkaasti, että periaatteessa niistä ei tarvinnut poistua keikkoja katsoakseen. Tosin, oliko se välttämättä oman suosikkibändin kohdalla se optimaalisin paikka katsoa kusiaisen kokoisia artisteja, jotka periaattessä näki silloin vain screenin kautta. Ehkä siksi jossain määrin keskiviikon jälkeen jäikin harmittamaan ”Green Dayn” keikka, mikä tuli katsottua, yllätys yllätys, juurikin anniskelualueelta. Keskiviikkona tulikin ne kovimmat tumut vedettyä, ”Green Daytä” lukuunottamatta mitään erityistä suosikkibändiä ei ollut, vaikkakin ”Stone Sourin” ja ”Queens of the Stone Agen” keikoista nauteinkin. Ehkä suosikkien puuttuminen olikin riittävä syy kunnon ”pikkulauantaitumuun”.

Ennen tapahtumaa ihmetytti festaripäivien järjestely, sillä keskiviikkona alkanut festari piti torstaina välipäivää. Mikä lopulta osoittautuikin pelastukseksi ja itselle henk.koht. aivan loistavaksi turistipäiväksi. Reissuani isännöinyt emäntä Katri piti festarivuokralaisilleen turistikierrosta. ”Spårakoff” -ratikka (raitiovaunu, missä oli anniskeluoikeudet, jos joku ei ymmärtänyt) ja muutama Helsingin nähtävyys, minkä jälkeen päädyttiin ”Suomenlinnaan” leikkimään ja pussikaljoittelemaan. Takaisin palatessa metron kautta (kyllä, en ollut koskaan ennen matkustanut metrossa) Kallioon terassikaljalle. Joillekin varmasti jokapäiväistä toimintaa, joidenkin mielestä ehkä typerääkin turistileikkiä, mutta itse nautein täysillä koko päivästä. Kuitenkin Länsirannikolla koko elämänsä viettäneenä ja lähes kokonaan ulkomaanreissuja vaille jäänyt (noh, tulihan siellä Alpeilla käytyä ja Latviassa kiekkoa pelattua) niinkin isoon kaupunkiin tutustuminen oli huikea kokemus. Kun vielä sää ja seurue oli mahtavaa, niin ei tosiaankaan paskempi päivä. Alunperinhän olin toivonut päivää ”Linnanmäellä”, mutta olotilojenkin puolesta huvipuistoilun väliin jääminen ei haitannut yhtään.

Seikkailua "Suomenlinnassa"

Perjantai ja lauantai olivatkin itselle bändien suhteen isoimmat festaripäivät. ”Mustasch”, ”Apulanta”, ”Reckless Love” (gay enough?), uusi löytö ”Modestep” ja ”30 Seconds to MARS” (totally gay) tykittivät perjantaita, lauantaina taas ”Huoratron” pisti tamppaamaan, ”Kotiteollisuus” veti ihan viihdyttävän setin, ”Paramore” ja festareiden huipennus ja teiniaikojeni suosikkini ”Rammstein” täydensivät festarin. Ihan saatanan upeeta! Jos näiltä festareilta vielä jotain toivoisi, olisi se perinteinen leirintäalue. Toki, sehän olisi sijaintinsa puolesta melko mahdotonta, mutta voihan sitä haaveilla.

"Huoratron"!

Sunnuntaina puistopiknikin jälkeen kotiin palasi nuutunut, mutta onnellinen festarikävijä. Nuutumista oli sen verran, että pyöräillä ei jaksanut kuin 10-15 minuuttia ja darrahikoilu päätti lenkkeilyn. Mutta ei haitannut, niin hieno reissu kuitenkin alla. Joko tuli selväksi, upea reissu tuli tehtyä! Oikeasti! Upea reissu! Riittääkö?

Tänään on sitten ollut virtaakin jo. Aamulla fillarilla postiin ja kauppaan, sieltä salille treenaamaan taas festariläskiä pois. Sen jälkeen vielä tullut heitettyä pari lyhyttä/semipitkää lenkkiä, jolla tuo 300 kilometriä on tullut täyteen. Ja nyt kirjoittamisen aikana tietysti tullut/tulee vielä lisää.

Virittelin haavetta 700 kilometrin saavuttamisesta ennen lähtöä ”Ruisrockiin” (kyllä, festarikesäni ei todellakaan ole vielä ohi), mutta se 100 km päivää kohden voi olla kuntofillarillani aika iso haaste. ”Originaalilla” pyörälläni pidempien lenkkien heittäminen taas on vähän haasteellisempaa, kun takarengas tykkää toisinaan hieman vittuilla, enkä ole keksinyt sopivaa vastavittuilua. Nooh, yritetään nyt ainakin jotenkin kasvattaa kilometrien määrää.

Biisiä, jälleen. ”Rammstein” todellakin veti eeppisen setin ja festarien suurin yhteislaulanta kuuluikin bändin biisin ”Du Hastin” aikana. Ihan huikeeta.

Niin, huomionarvoista reissussani on myös se, että lähes kaikki, joiden kanssa hengailin viime päivien aikana, ovat olleet minulle vieraita ihmisiä vielä vuosi sitten. Helvetti, itseasiassa edes yhdeksän (9) kuukautta sitten en heitä vielä tuntenut. Oikeasti ihmiset, jos tulee kutsuja yllättäviin tilaisuuksiin ja/tai mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin, niin tehkää se. Jos en olisi reilu vuosi sitten päättänyt lähteä mukaan yllättäviin ”seikkailuihin” tuntemattomien (taikka lähes tuntemattomien/”unohtuneiden”) ihmisten kanssa ja pysynyt edelleen mukavuusalueella, olisi tämäkin reissu jäänyt kokematta + monet muut eeppiset kokemukset (”Weekend Festival”, Ystävänpäiväreissu, Alpit, Viron reissu yms yms, näitä nyt on helvetisti).

Ehkä onkin jossain määrin ikävää, että monet vanhat tutut alkavat perheytymään ja/tai eivät jaksa/viitsi lähteä paikallista baaria pidemmälle. Joidenkin mielestä varmasti onkin säälittävää, että kaltaiseni lähes 30-vuotias viilettää festareilla ja ”GooMeilla” kuin mopoikäinen kakara hymy korvissa ja elämänintoa täynnä.

Nimenomaan, elämänintoa täynnä. Eikä se voi olla keneltäkään muulta pois, jos nautin lomasta ja erityisesti elämästäni juuri nyt.

"Wiiiii!"

Vaikka haastettani on vielä vajaa 700 kilometriä jäljellä. Hitto.