muistak sää.

No hupsista saatana, mulla on näemmä joku blogikin.

Aina sitä voi selitellä, mitä on jäänyt tekemättä ja miksi. Ehkäpä siis selitänkin.

Yksityiselämässä on tapahtunut monenlaista. On ollut ylämäkeä ja alamäkeä. Jotkut asiat ottaa sen verran raskaasti, ettei jaksa kirjoittaa mitään. Sitten tulee niitä ylämäkiä (vai alamäkiä, alamäkeen on kiva hurutella fillarilla), ettei hyvästä fiiliksestä huolimatta halua kirjoittaa mitään. Tai jaksa. Tai kiinnosta. Niiden lisäksi on harrastukset, johon kylkiäisenä liitetty mukaan Armin van Buurenit, risteilyt ja muut kissanristiäiset. Kirjaimellisesti en ole kenenkään kissan ristiäisissä ollut, se nyt vain on kuulemma sanonta. Yhtä kaikki, taisin GooMin jälkitiimoilta olla jokainen viikonloppu sidottuna johonkin aktiviteettiin. Ja kun tuli pääsiäinen, halusin pari päivää olla tekemättä yhtikäs mitään. Ei töitä, ei harrastuksia, ei ”pakollisia” velvotteita alkoholinnauttimistuokiohin. Halusin niin paljon olla itsekseni tekemättä mitään, että hylkäsin jopa kutsun Tupsulan ulkoilmakonserttiin.

Mutta se siitä. Hengissä edelleen ollaan, joidenkin pettymykseksi.

Mistä sitten ajattelin liipalaapada? Tuossa on nyt ollut melkeinpä pari vuotta yksi aihe kirjoitettavana, joten ajattelin toteuttaa sen nyt.

Suomalaisen sarjakuvapiirtämisen nero (periaatteessa jopa Fingerporin edelläkävijä) Tuukka Virtaperko sen omassa blogissaan eräällä tavalla jo havainnollisti.

Miten ihmiset käsittävät numerot eri tavalla. Harmikseni en kyseistä tekstiä löytänyt, enkä jaksa elämästäni tuhlata liikaa minuutteja sen etsimiseenkään. Yritän kuitenkin parhaani mukaan havainnollistaa sen: jotkut ihmiset ajattelevat numerot kasvavana numerosarjana (1,2,3,4 jne jne), jotkut taas laatikoittain (10 on yksi käsitteensä numeroineen ”laatikkona”, 100 on yksi käsitteensä ”laatikkona”). Jos nyt muistan tämän kaiken ihan pisin vittua, niin korjatkaa toki.

Aloin tuota pohdiskelemaan ja soveltamaan yhteen toiseen ”ominaisuuteeni”. Useammin kuin kerran olen saanut kuulla, miten helvetissä voin muistaa ”sen ja sen tapahtuman ja että milloin se on tapahtunut”. Narsistisena haluan nyt jakaa tämän ilosanoman teille.

Sen sijaan, että muistaisin vuoden käsittävän yhtenä vuotena (tammi, helmi, maalis... → joulukuu), käsitän vuoden samalla tapaa kuin kouluvuoden. Tai lätkäkauden. Ts. ”minun” vuoteni alkaa elo-syyskuun aikana ja päättyy seuraavan vuoden kesään. Suunnilleen silloin, kun kesälomani on päättynyt.

"Normaalin" ihmisen ajatus vuodesta. Huomatkaa Paint-skillssini.

Noh, miten sitten vuosilukujen muistamisen kanssa?

Kouluajat on ”helppo” muistaa, jokainen luokka kerrallaan. Vaikkakin nykyään ensimmäisestä kansakoululuokasta ei ehkä niin hirveästi ole muistikuvia. Kuitenkin.

Minun ajatusmaailmani yhdestä vuodesta.

Ensimmäinen koululuokkani oli ”kaudella” 1992-1993, toinen 1993-1994 ja niin edelleen. Näihin on sitten liitetty muut muistitapahtumat: kolmannella luokalla 1994-1995 uskaltauduin ensimmäisen kerran koulun discoihin, Ässät voitti pronssia ja Suomi maailmanmestaruuden. Viidennellä luokalla 1996-1997 Kari Takko pelasi maajoukkueessa ”World Cup” -turnauksessa (paremmin kuin Jarmo Myllys huom huom), lukion ensimmäisellä 2001-2002 WTC -tornit romahtivat ja Samppa Lajunen sai kolme olympiakultaa Salt Lake Cityn olympialaisissa.

Tällä ultimaattisella kikalla mun pitäisi olla opiskelemassa lääkäriksi, tai peräti olla jo lääkäri? No, ei ihan.

Ongelmanani on aina ollut se, että kaikenlainen ”turha” ja minua kierolla tavalla kiinnostavat asiat jää muistiin, ihan kertaalleen ja puolivahingossakin kuultuna. Pakotettuna taas ei jää mieleen paskaakaan. Ehkä siksi yritykseni päästä OKL:ään opiskelemaan jäi haaveeksi, en vain keksinyt syytä ja kiinnostavuutta, miksi sanan ”didaktiikka” historia, syntyperä ja vastaava aaseilu liittyy opettamiseen hevonvitunkaan vertaa.

Mutta esimerkiksi jääkiekko, tai urheilu ylipäätään. Kyllä ne jää mieleen. Ja esimerkiksi jotkut ryyppyreissut teinivuosilta ja aikuisiältä, vaikka joistakin laivareissuista ei 100% muistikuvaa ole. Ei ehkä edes 50% luokkaa.

Koulu-uran päättymisen jälkeen on tietyllä tapaa ollut haasteensa saada muistitapahtumat sijoittumaan oikeisiin ajanjaksoihinsa. Ehkä siinäkin oma kiekkoharrastus helpottaa asioita: 2011-2012 pelasin viimeisen kauteni KK-V:ssä ja olin HK:n myyntitoimistossa töissä, se on yksi ”kausi”. Tai sitten peilaaminen Ässien kausimenestykseen: 2012-2013 Ässät voitti mestaruuden, samaisella jaksolla kävin mm. Alpeilla.

Mikä tämän tekstin pointti loppupeleissä oli? No en helvetti itsekään oikeastaan tiedä. Kaiketi halusin vain lesoilla tavastani muistaa asioita ”oikeilta” vuosiltaan, empimättä. Ei se silti tee minusta mitään muistineroa. Edelleen unohdan välillä ottaa eväät mukaan töihin.

Tai tuoda valkoviinipullon uuden vuoden ”juhlimiseen” mukaan.