maanantai 25. huhtikuuta 2011

lätkän mm-kisat - koff -kansan kansanjuhlat

On asioita, joita vihaan ylikaiken: suolakurkut, Matti & Teppo sekä jääkiekon jokakeväiset MM-kisat. Sinänsä huvittavaa, sillä olen lajin harrastaja ja aktiivinen seuraaja.

Joka kevät kuitenkin vitutus kasvaa juuri näihin aikoihin. 11 kuukauta kiven alla amistuunatuissa autoissaan päristelleet Karjala-lippikset kokoontuvat televisioiden ääreen seuraamaan ainoaa lajia, jossa Suomi menestyy, keihäänheiton lisäksi. Ensimmäinen viikko on yhtä juhlaa, Suomi voittaa Ugandan 9-3 ja heti perään Zimbabwen jatkoajalla 5-4. "Perkele, tänä vuonna se mestaruus tulee, sen verran varmalla tyylillä Suomi on voittanut". Torijuhlia jo valmistellaan.

Puolivälierissä sitten tuleekin se ensimmäinen todellinen vastustaja vastaan; Suomi häviää. Alkaa syksyyn saakka kestävä poru ja huuto ja itku. "Vittu se Jalonen kokosi taas paskan joukkueen".

Jokainen lippispäinen pälli oluttuoppi kädessä olisi varmasti osannut valita paremman joukkueen. Jos ei parempaa joukkuetta, niin olisi varmasti valmentanut paremmin. Olisi ihan varmasti valinnut siihen ratkaisevaan peliin sen oikean, voittavan maalivahdin. Ja Sami Heleniuksen siivoamaan maalinedustaa.

Suoraan sanoen vituttaa jokakeväiset lätkätietäjät, jotka kännipäissään kertovat miten sen joukkueen olisi pitänyt pelata eikä niin, kuin tv:ssä äsken näkyi. Kuitenkin nämä pässit ovat niitä, jotka sanovat fanittavansa esimerkiksi Lukkoa, mutta tietävät Lukon joukkueesta vain yhden pelaajan. Ja sekin on Erik Hämäläinen. Seuraavat siis jääkiekkoa yhtä antaumuksella kuin itse katson maalin kuivumista seinällä. (Esimerkissäni Lukon tilalla voi olla mikä tahansa joukkue.) No, kun on annettu syy ryypätä niin silloinhan voi esittää olevansa yhtä ylivertainen kuin Kai Suikkanen. Vaikka laji ei kiinnostaisi.

Näinhän se menee, on mennyt jo useamman vuoden. Suomalaiselle junttikansalle kelpaa vain mestaruus.

Kyllä itsekin mukulana aina odotin kevään kisoja innolla. Vuosisadan vaihtuessa nykyiseen olomuotoonsa oma innostus jääkiekon MM-kisoihin laantui. Naganon olympiakisoihin pääsi ensi kertaa mukaan myös NHL-pelaajat, mikä johti MM-kisojen inflaatioon. Kun omaa maataan pääsee arvostetuimmassa arvokisassa edustamaan, ei millään jokavuotisella maailmanmestaruuskisoilla enää väliä olekaan. Monet NHL-pelaajat jättävätkin kisat väliin vedoten "loukkaantumisiin" tai "sopimusneuvotteluihin". Ei ole 90-luvun alun tasoisia Kanadoja ja Jenkkejä vastassa. Ei itselläkään ole enää kisoja seuratessa sitä tunnetta mukana, kun mukana on vain lomailijoita tai Jääkiekkoliiton kalakavereita.

Suomi on kolmessa viimeisimmässä isossa arvokisassa (olympialaiset 2006 & 2010, World Cup 2004) menestynyt hyvin. Näissä kisoissa Suomella on ollut tiivis ydinryhmä mukana (mm. Selänne, Koivut, Ruudut, jne jne jne), mutta sukupolven vaihtuessa alkaa Suomen menestys näissä kisoissa olemaan aika kusinen. Pitäisikö silloin myös panostaa MM-kisoihin?

Vaikka kisat onkin _maailmanmestaruudesta_, näkisin niiden asemman enemmän kasvattajakisoina oikeita mittelöitä varten. Tätä ajatellen Jalonen valitsi (jälleen) paskat pelaajat kisoihin. Joukkueesen olisi tullut valita nuoria pelaajia, joissa uskotaan olevan potentiaalia nousta 2014 olympialaisten pelaavaan joukkueeseen. Mitä helvettiä siellä sitten tekee sankareita kuten Välivaara ja Peltonen? Monista muistakin valinnoista voisi nostaa porun ja metelin. Nooh... Jos vakavissaan puhutaan, niin Jalosen projektin on tällä hetkellä hakea menestyvää joukkuetta ensi vuoden kotikisoja ajatellen. Silti, onhan nuo valinnat jotenkin surkuhupaisia.

Jos tosissaan mestaruutta lähdetään hakemaan, eikös pitäisi ottaa edellisestä voittajatiimistä mallia? Jutilan tilalle lihava puolustaja (Tero Määttä) ja ykkösmaalivahtina NHL:ssä jumittanut maalivahti (Hurme). Eihän se sen vaikeampaa ole?

No, meinaanko itse katsoa kisoja? Totta helvetissä, mutta melko varmasti eri kantilta kuin moni muu. Seuraaminen keskittyy kisojen kaikkiin pelaaviin maalivahteihin, Jalosen loistovalintoihin (Välivaara) ja nouseviin tähtiin. Eniten kiinnostaa kuitenkin Suomen pelaavan maalivahdin kohtalo. Vehasta asetellaan aloittavan maalivahdin tontille, mutta herran pelaaminen on maajoukkueessa aina ollut arpapeliä. Ja sitä se oli myös viimeisimmässä höpöhöpö-höntsässä Venäjää vastaan. Lähtisinkin rohkeasti asettelemaan Ruotsia vastaan loistavasti pelannutta Lassilaa aloittavaksi maalivahdiksi. Kisojen alussa kuitenkin pelataan näitä turhia, Karjalalippis-kansan unelmapelejä, joiden lopputuloksella ei kuitenkaan loppujenlopuksi ole mitään virkaa. Ihan sama se sitten on, voittaako Suomi jonkun kääpiömaan 9-1 vai 9-5.

No mutta ihan kivaa se on, että suomalaisilla on ryyppyjuhla vapun, juhannuksen, itsenäisyyspäivän ja keskiviikkojen lisäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti