laulun wordsit.

En ole koskaan ollut mikään JVG-fani. Orkesterin musiikki toki on sellaista ns. kivaa baaribilemusiikkia, mutta en pahemmin innostu kuuntelemaan sitä vapaaehtoisesti vaikkapa kotona. Toki, onhan heillä pari ihan kuunneltavaa kappalettakin.

Kuitenkin ihmetyttää heidän musiikissa tuo amerikkalaisten sanojen suomettaminen. Juu juu, on suomen kieleen tullut aiemminkin vierasperäisiä sanoja, jotka sanakirjoja myöten luetaan suomenkieliseksi. Hyvin mielikuvitusköyhänä en keksinyt tähän kuin ”businessin”, mikä suomalaisittain on ihan vain ”bisnes” ja ”trend” on yhtä kuin ”trendi”. Kuitenkin. Onko kielemme vähittäinen muuttuminen musiikissa kansallinen ilmiö, vai jokin Kehä kolmosen sisäpuolella oleva trend(i)juttu?

Miettikääpä nyt näitä JVG:n suomettuneita englantilaisia sanoja: ”lauon kiekkoo kuin bullettii” (täs pitää tietää että bullet on luoti ja kiekkoa lauotaan kuin luoti), ”juostaa futuree kohti” (täs pitää tietää elokuva Back To The Future ja juostaan siis tulevaisuuteen), tai ”jengi o haipis ja gigi vaa etenee” (täs pitää tietää Scooterin biisi ”Hyper Hyper” ja se, että gigi ei ole miehen elin vaan gig eli keikka).

Tuossa kuuntelin jokin aika sitten Happoradion kappaleen ”Puhu Äänellä Jonka Kuulen”. Mitä jos se JVG:n tyyliin oltaisiin englannin suometettu? Tästä lähtee:

”Spiikkaa äänellä jonka hieraan,

wordseilla jotka understondaan,

poemeilla jotka käsitän.

Sinuun tarvii subtitlen.

Secretsien selittäjän,

narratorin kaikkitietävän.

Spiikkaa äänellä jonka hieraan”.

Eikös olekin nyt tosi kivalta kuulostava virsi? Tai toinen kotimainen hittisingle:

”Kaksi oldii treetä,

rainin pieksämää.

Luukkaa springiin,

stondaa erillään.

Ja kestää joka windin ja sään.”

Tai tai tai kotimainen porilainen hittibiisi:

”Ja laiffi on iisii,

silloin when on sambadi,

josta holdaa kii.

Ei niidaa mennä sliippaamaan,

itkeäkseen itsensä driimeihin.

Ja laiffi on,

päivästä deihin,

visitorsejen pilkkaa sinullekin.

Päivästä deihin,

restless Tuhkimo tekee herselfistä marttyyrin.”

Ja näin. Saisiko Acidradio, Tapion Juha tai Pertti Dingo enemmän radiosoittoja nuorisokanavilta näiden muutosten myötä? Jos Happoradio ottaa uudet sanat käyttöön, pääsisikö Aki Cannon jo ”Vain Elämään” mukaan?

Näin lopuksi linkki porilaisten musiikkiin.

en keksinyt kesästä mitään sanottavaa.

Mietin pitkän aikaa, kehtaanko julkaista tällaista tekstiä. Onko se noloa, mitä muut ajattelee, luullaanko minua henkisesti epävakaaksi henkilöksi. No, lopulta ajattelin tyypillisesti "vittuakos sillä sitten". Ei minusta tunnu moni noin muutenkaan pitävän.

Festareita kertyi kesällä loppupeleissä yllättävän paljon.

Keväällä suunnilleen kaikki romahti mun elämässä. Ahdisti, masensi ja olin yksinäinen, vaikka ulospäin tuskin annoin sellaista kuvaa missään vaiheessa. Liki kaikki kesäsuunnitelmatkin meni uusiksi. Niihin lähtökohtiin nähden tästä kesästä tuli loppupeleissä hyvä ja esimerkiksi festareita kertyi huomattavasti enemmän, kuin osasin odottaa. Näin vanhoja tuttuja (sattumaltakin) vuosien takaa ja tutustuin uusiin ihmisiin. Pidin, ja pidän yhä, jokaista kesän ihmiskontaktia tärkeänä henkisen jaksamiseni kannalta. Kiitos siitä.

Olen todennäköisesti myös juoksenut kesän aikana enemmän kilometrejä kuin koko elämäni aikana aiemmin yhteensä. Juoksemisesta ehkä tuli aluksi pakokeino päästä pois yksinäisyyden ja romahtamisen tunteesta. Nyt siitä on tainnut tullut jo pakkomielle ja sen avulla olen asettanut itselleni nyt uusia tavoitteita ja päämääriä.

Huomenna palataan lomalta töihin kevennetyllä työviikolla (koska olympialaiset ja haluan seurata niitä 24/7) ja parin viikon päästä vielä takaisin lomailemaan, ennen (toivottavasti) vaiherikasta syksyä. Kyllä kai tämä tästä.

Jutilan sanoin: "Mennään eteenpäin". 

Jutila tosin ei ole tainnut juosta kilometrejä hetkeen eteenpäin.

leffasuositus: marras- joulukuu.

No hupsista saatana, marraskuu jäi näemmä väliin. Ei kai se mitään, seuraava leffa kun on niin kovaa tykitystä, että se hoitaa niin marraskuun, kuin joulukuunkin leffasuosituksen.

Road House - Kuuma Kapakka (1989)

Pelkästään tämän leffan ansiosta Patrick Swayze olisi ansainnut roolin Expendablesista.

Patrick Swayze on jäätävän kova portsari Dalton, josta liikkuu jos jonkinmoista legendaa puskaradiosta toiseen. Eletäänhän kultaista kasaria, jolloin faktoja ei pystytty tarkistamaan Internetin ihmeellisestä maailmasta. Dalton skoutataan pian kylään nimeltä Jasper ja siellä kapakkaan nimeltä Double Deuce. Osmantuvan kaltainen väkivallan Mekka halutaan muuttaa baariksi/yökerhoksi, johon ihmiset myös kylän ulkopuolelta tulisivat viettämään iltaa. Mukaan sekoitetaan mustasukkaisuusdraamaa ja Jasperin oma mafioson asemassa oleva Ben Gazzarran esittämä Brad Wesley, joka ei oikein välitä Daltonin saapumisesta hänen reviirilleen. On potkimisten, baaritappeluiden ja ninja-levelin tasoisten repimisten aika.

Road House edustaa juuri täydellisesti sitä elokuvatyyliä, josta pidän. Sellaista kasari-actionia, mitä esimerkiksi Silmitön Raivo, Rautakotka ja Jäätävä Polte edustaa. Juonen kaarre kaikissa kuta kuinkin samanlaista (kaikki hyvin, pieni vastoinkäyminen, panokohtaus, läheisen epäonni/kuolema, kostoretki) ja kaikkia yhdistää aavistuksenomainen kömpelyys. Eikä ihmekään, että ainakin Road House on nimitetty Razzie -palkinnoissa (ns. Anti-Oscar -gaala, jossa vuosittain palkitaan elokuva-alan huonoimmat suoritukset) Top 100-listalle ”nautittavimmat huonot elokuvat”. Elokuva kun on muiden mainittujen kanssa ”salainen nautinto”. Varmasti sen takia tämä on saanut myös humoristista huomiota mm. Family Guyssa.

Leffa parantaa suorittamistaan kuin sika juoksuaan. Dalton muuttaa uudessa kylässä asumaan navetan yläkertaan, häirikköasiakkaiden poistaminen muuttuu rauhallisista yrityksistä potkimiseksi ja tuopilla hakkaamiseksi, mustasukkainen exä kyttää joen toiselta puolelta panotouhuja ja lopulta ampuma-aseetkin löytävät roolinsa elokuvassa. Jopa showpainija Terry Funk on saatu mukaan elokuvaan. Eikä kasari-action olisi mitään ilman muutamaa räjähdystä.

Jos tällaisia elokuvia ei osaa katsoa kieliposkella, todennäköisesti ei tästä tule pitämäänkään millään tasolla. Ja sellainen katsoja on täysin paska ihminen, joka ei ansaitse kavereita.

Mietin pitkään arvosanan kanssa ja päädyin antamaan numeroksi 8. Ja se kaduttaa jo nyt, kyllä tämä on yhtälailla myös ysin leffa.

IMDb arvostaa: 6,4

Kalmari arvostaa: 8

leffasuositus: lokakuu.

Gridiron Gang (2006)

Olen aina pitänyt urheiluleffoista. Yhdistyyhän niissä kaksi intohimoani: urheilu ja elokuva. Pääasiassa urheilulajeilla ei ole niinkään ollut minulle koskaan merkitystä tämänlaisissa elokuvissa, eikä tämä jenkkifutisleffa tee siihen poikkeusta.

The Rock (eli siis se showpainiheppu, joka oikealta nimeltään tunnetaan Dwayne Johnsonina) on yhdessä Xzibitin kanssa nuorisovankilan vartijoita, hoitajia, tai mikä se oikea titteli heille ikinä lieneekään. Vankilaan/hoitoon päätyvät nuoret ovat useimmiten jengiläisiä, joille kuolema on ollut arkipäivää. Jengiläisten elämäntyylikin on niin iskostunut päähän, että vankilasta päästessä lähes kaikki nuoret päätyvät kadulle jengitappeluihin ja kenties päättämään sitä kautta elämänsä. The Rock, roolihahmonaan Sean Porter, entisenä jenkkifutaajana keksii ehdottaa johdolle, että nuorisovankilalaiset ohjataan ja opetetaan jefun pariin. Urheilujengi – paras jengi. Sillä ehkä nuoriso saadaan jatkossa pelastettua kaduilta. Pelaahaan vankilan joukkueessa eri taustoista ja eri jengeistä tuleva henkilöt nyt saman ”perheen” parissa. Voihan taustalla toki myös olla Porterin halu saavuttaa vielä jefussa jotain, kun oma ura päättyi ennen aikojaan.

Gridiron Gang aavistuksen poikkeaa tyypillisistä urheiluelokuvista, vaikka onhan urheilevia vankeja ennenkin elokuvissa nähty. Urheilun parissa hyvin vähän aikaa viettäneet nuoret eivät hallitse lajia aluksi (kyllä, tämä on hyvin tuttua urheiluelokuvissa), mutta kehittyvät elokuvan edetessä paremmiksi pelaajiksi. Spoiler spoiler, tässä leffassa ei mestaruuspyttyjä nostella kuten Mighty Duckseissa (oho, paljastinko toisesta elokuvasta nyt jotain?), mutta se ei tietysti se suurin päämäärä vankilajengille kuitenkaan ole. Hyvä tavoittelemisen aihe kuitenkin.

Itse tulee harvemmin kiinnitettyä tällaisissa nuorisoa vilisevissä elokuvissa huomiota itse näyttelijätyöhön. Ainakaan negatiivisesti ei kenenkään nuoren näyttelijäsuoritus pistä silmään. Sen sijaan Xzibit tuntuu olevan pääosan ajasta hiljaa, välillä virnistellen ”yo dog” -ilmeellä. Ehkä tähän rooliin olisi voinut paremmankin tyypin saada?

Tositapahtumiin perustuva elokuva on erittäin katsomisen arvoinen meille, jotka urheiluleffoista muutenkin tykkäävät. Ja onhan se toki muillekin suositeltavaa katsottavaa. Jopa IMDb:n arvosana puoltaa katsomista.

IMDb arvostaa: 6.9

Kalmari arvostaa: 8