torstai 16. heinäkuuta 2015

tuulen viemää -rage.

Kirjoitin tämän Face-profiiliini aika tarkkaan kuusi (6) vuotta sitten. Ilmeisesti kummitätini stalkkasi sosiaalisen median historiaa tuolta ajalta ja nosti tämän esiin. Keräsi jopa tykkäyksiä noustessaan "pinnalle" kuusi vuotta kirjoittamisensa jälkeen. Joten, jaetaan tämä teksti myös tänne.

13.7.2009 (Toim. huom! En tiedä, miksi teksti kopioituna meni tuollaiseksi. Olkoot.)

Mistäs taas aloittaisi.

Tänään olisi tullut (ja itseasiassa tulisi edelleen) klassikkoleffa nimeltä "Tuulen Viemää (1939)". Koska minulta on jäänyt tämä klassikko näkemättä, ajattelin siis, että nyt on hyvä tilaisuus nähdä kyseinen elokuva. "Tuulen Viemää" kuitenkin alkoi suhteellisen aikaisin, klo 19.50, joten ajattelin ajastaa sen. Näin siksi, koska en tiennyt olisinko kotona jo tuohon aikaan. Aamulla siis valitsin Topfieldistä kanavalistan, valitsin kohdan 19.50 "Tuulen Viemää", ajastin ja lähdin tyytyväisenä töihin. 


Noh. Asiat ei tietenkään mene koskaan niin kuin toivoisi.


En edes tiedä, ketä/mitä tässä tulisi syyttää. YLE:n ohjelmalistan laatijoita, Topfieldin boksia, itseäni vai ylipitkää elokuvaa. Perkele.


Ongelma on siis se, että YLE:n herrat päättivät lähettää kesken elokuvan perinteisen uutislähetyksen. Okei, ihan järkeenkäypää, esitetäänhän Maikkarilla ja vastaavilla kanavilla mainoksia kesken elokuvien. Mutta, valitessani Topfieldin kanavalistalta elokuvaa en huomannut/tajunnut tätä. Elokuva oli siis jaettu kahdeksi eri ohjelmaksi, joiden välissä tulee ohjelma nimeltä "Tv-uutiset, sää ja urheilu." Helvetti.


Minulla on siis boksilla tallennettuna tästä elokuvasta ensimmäiset puolitoista tuntia. Miksi vitussa sitä ei elokuvaa ei voitu lähettää kerralla, tai miksi boksi ei osaa tallentaa koko leffa, tai miksi en aamulla tajunnut tätä, tai miksi siitä elokuvasta on tehty niin vitun pitkä.


Saatana. Vaikka kyse on yhdestä elokuvasta, niin vituttaa oikein vitusti. Taidan jättää koko paskaleffan katsomatta. Tai lainaan sen kirjastosta. En tiedä, mutta nyt menen nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti