perjantai 13. joulukuuta 2013

joulun kalenteri vol.2: 13. luukku.

Hyi helvetti, 13 on epäonnenluku. Ja Teemu Selänteen pelinumero Winnipegissä.





Epäonnisesti kävi myös ”R” -leffan päähenkilölle Runelle, kun vankilaan joutui. Kyllä, vankilaelokuva siis kyseessä. Tanskalainen sellainen.


Rune on saanut kahden vuoden linnatuomion. Hyvin pian käy selville vankilan hierarkia, eikä Rune tulokkaana edusta sitä jumal -tasoa. Jotain pitäisi keksiä, joku varmaan pitäisi hakatakin. Onneksi hän lopulta keksii pelastuksensa Kinder-munasta, jotta välttyisi suklaajunalta. Mutta se onkin eri asia, auttaako se kantamaan onnellisesti tuomion loppuun.

”Pako” -sarjan kaltainen ylifantastinen selviytymistarina on poissaan ”R” -leffassa. Kuten muukin glamour. Ja ehkä siksi pidänkin tästä vankilatarinasta enemmän kuin monesta muusta Hollywood -tapauksesta, jossa tunnetut näyttelijät ja liian prameat lavasteet syövät uskottavuutta.

Vankilassa on ankeeta, leffan ihmiset on koko ajan ankeina. Käsivaralla kuvattu elokuva onnistuukin korostamaan ankeutta. Tämän nähtyäni olisi aika ankeeta joutua vankilaan.


Ankea meininki.


IMDb arvostaa: 7,1
Kalmari arvostaa: 7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti